Tutkimusmatka Religion & Law -tutkijaverkoston konferenssiin

800px-Cardiff_University5. ja 6. toukokuuta järjestettiin The Cardiff Festival of Law and Religion, jonne osallistuin ensimmäistä kertaa. Kyseessä oli sekä Law and Religion Scholars Network -tutkijaverkoston konferenssi, että paikallisen kirkko-oikeuden oppiaineen 25-vuotisjuhla, jossa julkistettiin Norman Doelle omistettu The Confluence of Law and Religion -juhlakirja. Tässä vaiheessa tutkijan uraa verkostoituminen ja sopivien tutkijayhteisöjen hakeminen on tärkeää, joten lähdin mukaan avoimin mielin.

Parissakin puheenvuorossa korostettiin, miten useimmat uskontoa ja lakia tutkivat ovat joko itsekin uskonnollisia tai ainakin sympaattisia uskontoa kohtaan. Oma vaikutelmani on samankaltainen. Ainakin kytkös isoihin kirkkoihin oli tässä pienikokokoisessa konferenssissa selvästi näkyvillä. Monen osallistujan ydinosaaminen oli juuri kirkko-oikeuden alueelta, alustajien joukossa oli useampia kirkkojen työntekijöitä ja paneelissa, jossa esittäytyi lehtien päätoimittajia, kaksi kolmesta edusti kristillisesti ja kirkko-oikeudellisesti painottunutta julkaisua.

Juhlaillallisella pöytäseurueeni koostui suunnilleen kolmesta juristista, kahdesta anglikaanisen kirkon papista, katolisen kirkon asianajajasta, luterilaisesta teologista, sekä itseni ohella toisesta suomalaisesta uskonnontutkijasta. Ennen ruokaa ja sen päätteeksi lausuttiin rukous. ”To the Queen and the Church!”, skoolasimme.

Tämä oli mielenjäävää muun muassa siksi, että hetkeä aikaisemmin olin kuuntelemassa alustusta, joka käsitteli negatiivista uskonnonvapautta. Eli siis ihmisoikeutta olla osallistumatta uskonnonharjoitukseen. Ilmeisesti peribrittiläiset jutut ovat vaarattomia.

Konferenssin ainoan keynote-luennon piti David Little, joka on tehnyt pitkän uran ihmisoikeuksien sekä uskontoon ja konflikteihin liittyvän tematiikan parissa. Vaikka Littlen Amerikka-painotus oli selkeä – tärkeimmät keskustelukumppanit olivat yhdysvaltalaisia, USA:n toiminta Lähi-idässä pelkistyi ”demokraattisten valtioitten taisteluksi diktaattoreja vastaan”, ja niin edelleen – hänen alustuksensa oli kuitenkin lopulta kiintoisa.

Little käsitteli eritoten Michel Foucault’n ja Talal Asadin inspiroimaa kritiikkiä ihmisoikeusnormeja ja erityisesti  uskonnonvapautta kohtaan. Tätä edustamaan hän oli valikoinut joukon ajankohtaisia kirjoittajia, joista suurimpaan roolin nousivat Winnifred Sullivan ja Elizabeth Shakman Hurd. He ovat muiden samankaltaisen tutkimusperinteen edustajien kanssa kirjoittaneet siitä, miten ihmisoikeusnormit eivät ole universalistisesta kielestään huolimatta tosiasiassa yleismaailmallisia, vaan niitä määrittävät tietyt historiallisesti rakentuneet kulttuuriset jäsennykset ja poliittiset päämäärät, ja että niiden kytkös valtaan tulee ottaa vakavasti. Heidät tunnetaan myös samoja aiheita käsittelevän The Immanent Frame -blogin yhteydestä.

Esimerkiksi Sullivan esittää teoksessaan The Impossibility of Religious Freedom (2007), että uskonnon määrittely ei Yhdysvaltain oikeuden toiminnan kohdalla ole onnistunut tosiasiassa hyvin moninaisessa uskontomaisemassa ja näin uskonnonvapauden ideaalikaan ei ole päässyt toteutumaan. Hurd puolestaan argumentoi teoksessaan Beyond Religious Freedom (2015), että esimerkiksi uskonnonvapauden kansainvälinen propagointi on tosiasiassa synnyttänyt uusia valtarakenteita kun uskonnon määrittelystä on tullut laillinen kysymys. Koska ihmisoikeuskehikon mukana kulkevat myös tietyt sosiopoliittiset intressit, sen käyttö voi edesauttaa juuri sellaisten ongelmatilanteiden syntyä, joiden ratkomista varten se on alkujaan tarkoitettu.

Little kysyy ihmisoikeusjuristille ymmärrettävän kysymyksen: mitä sitten? Tarkoittaako tämä kritiikki sitä, että ihmisoikeusnormisto tulisi hylätä? Littlen vastaus on kieltävä, ja hänen mielestään Asadin ja Foucault’n inspiroimat kriitikot eivät ole kyenneet osoittamaan, että miksi näin tulisi toimia. Hänestä ongelmat ovat ihmisoikeusnormien soveltajissa, ei normeissa itsessään. Little kuitenkin myös tunnustaa (omien sanojensa mukaan, ei niinkään alustuksen sisällön valossa) ihmisoikeusnormien historiallistamisen ja valta-analytiikan arvon, ja näkee, että näiden normien soveltaminen vaatii erityistä sensitiivisyyttä. Joka tapauksessa Little piti kritiikkiä merkittävänä ja tutustumisen arvoisena hyökkäyksenä ihmisoikeuskehystä vastaan.

Hyvin samankaltaisten jännitteiden ympärille rakentuu oma paikantumiseni suhteessa konferenssiin, josta käteen jäi voittopuolisesti positiivinen vaikutelma. Tunsin olevani tervetullut ulkopuolinen. Osallistujat olivat enimmäkseen juristeja ja kiinnostuneita juuri normatiivisista kysymyksistä. Oma tutkimukseni puolestaan pitäytyy empiirisellä tasolla, ja tämä oli asian laita myös alustukseni kohdalla. Esitykseni otettiin kuitenkin mielenkiinnolla vastaan. Monille tuli yllätyksenä sekä se, miten paljon Suomessa uskonrauhapykälää sovelletaan, että se, miten tiukka vaatimus uskonnollisten yhteisöjen rekisteröitymisestä on. En kuitenkaan joutunut vastaamaan “mitä sitten” -kysymyksiin. Sellaisiakin päätyy kuitenkin väistämättä pohtimaan tällaisen aiheen parissa työskennellessä.

Mainittakoon vielä, että Cardiffin vanhimmassa pubissa eli Goat Majorissa oli hauska käydä. Sen sijaan yliopiston kannattaisi panostaa ulkomaistenkin vierailijoiden kohdalla toimivaan wifiin, sekä internetpohjaisen maksujärjestelmän kehittämiseen: hammasta purren maksoin konferenssin luottokortilla puhelimitse.

Advertisements

One thought on “Tutkimusmatka Religion & Law -tutkijaverkoston konferenssiin

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s