Ei yksin uskonnosta

Turun yliopiston uskontotieteen henkilökunta, tutkijat ja jatkokoulutettavat kokoontuivat tammikuisena perjantai-aamuna yhteisen pöydän ääreen keskustelemaan – ensimmäisen kerran ihmismuistiin – rahasta: Kuka sitä on onnistunut saamaan ja miten? Missä sitä olisi tarjolla? Miten sitä saataisiin meillekin?

Rahan ja rahoituksen näkökulmasta osallistujat olivat hyvin erilaisissa tilanteissa ja asemissa. Joillain onnellisilla tulee palkka tilille kerran kuussa. Joillain oli paljonkin rahoitusta takana, mutta juuri tällä hetkellä rahoitusta ei tullut mistään. Joillain oli rahaa tiedossa muutamaksi vuodeksi, joillain muutamaksi kuukaudeksi. Joku ei ollut vielä saanut ensimmäistäkään apurahaa. Jotakuta ei hyväksytty edes työttömäksi rahoituksen loputtua. Muutamalle rahat kertyivät, jos olivat kertyäkseen, erilaisista pienistä puroista.

Suuri osa päivän keskusteluista keskittyi näihin puroihin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kaikkien toiveissa siinsi puron sijasta vuolaana virtaava joki, projektirahoituksen Niili

Rahoitustilaisuudessa koottiin yhteen niitä erilaisia hakemuksia ja projektisuunnitelmia, joissa oppiaineen ihmiset olivat mukana. Iloittiin yhdestä läpimenneestä rohkeasta avauksesta. Pohdittiin myös rahoitusta vaille jääneitä hankkeita. Palloteltiin ideoita uusista suunnista ja suunnitelmista sekä mahdollisista yhteistyökumppaneista.

Potentiaalia uskontotieteen väessä on moneen suuntaan. Erityisesti keskusteltiin konkreettisista suunnitelmista ja hankkeista maahanmuuttajien kotoutumiseen liittyen. Toinen suuri teema oli taiteellisen ja tieteellisen työskentelyn törmäyttäminen. Esoteria ja henkisyys kulkivat koko ajan mukana. Myös yllättävät tai vähän kokeillut eri tieteenalojen yhteiset potentiaalit nousivat keskustelun aiheeksi.

Rahasta puhuminen yhdisti ja innosti uskontotieteilijöitä. Uskallettiin puhua myös suosituksista ja niiden läpinäkyvyydestä. Suunniteltiin tutkimussuunitelmatyöpajoja sekä hyvien käytäntöjen ja onnistuneiden suunnitelmien jakamista. Päätettiin myös koota yhteen eri ihmisten erityisosaamisalueita ja vähän tunnettuja kiinnostuksen kohteita sekä taitoja ja yhteistyötahoja.

Ja koska tyhjällä vatsalla ei jaksa kauaa ideoida, siirryttiin lounaalle. Uskontotieteilijöitä yhdistää paitsi raha myös ruoka. Lounaan äärellä ideat konkretisoituivat projektisuunnitelmiksi, kirjahankkeiksi tai taiteellisen ja tieteellisen osaamisen yhdistäväksi työpajaksi.

Ruokailun jälkeen kukin lähti omaan kammioonsa ja hanakat hakemuskynät lähtivät suihkimaan. Saa nähdä, mitä kaikkea tämä yksi ideointipäivä saakaan aikaan. Joka tapauksessa tapaaminen oli innostusta ja ajatuksia herättävä, kuten yhteenkokoontumiset yhteisen asian ääreen parhaimmillaan ovat.

henkilokunta

Uskontotieteen henkilökuntaa ja tutkijoita Hus Lindmanin edessä. Kuvaaja: Pekka Tolonen. Kuvanmuokkaus: Tuomas Äystö

Advertisements

Mannertenvälistä ruokapuhetta

foodandreligion

”Transatlantic collaboration” kuulostaa joltain, jota NATO tekee. Tänään ei Donner instituutin Religion and Food -symposiumissa kuitenkaan keskusteltu Suomen mahdollisesta NATOon liittymisestä vaan ruuasta, uskonnosta ja kulttuurista ja siitä miten niitä opetetaan ja opiskellaan – Suomessa ja Yhdysvalloissa. Erityisen hienoa tämän päivän esityksessä oli se, että aihetta tarkasteltiin sekä opettajien että opiskelijoiden näkökulmasta.

Anna Haapalainen Turun yliopistosta ja Ben Zeller Lake Forest Collegesta järjestivät kumpikin tahoillaan ruokaa ja uskontoa käsittelevän kurssin keväällä 2013. Turun yliopistossa kurssi kulki nimellä Pyhää ruokahalua. Kurssit koostuivat luettavista artikkeleista, niitä kommentoivista teksteistä sekä seminaarikeskusteluista. Kurssin puitteissa tehtiin myös ekskursioita. Kurssin lopulla osallistujat kirjoittivat julkaistavaksi tarkoitetun artikkelin valitsemastaan aiheesta.

Kurssi oli vaativa, kiinnostava ja onnistunut. Erityistä kurssissa oli juurikin alussa mainittu ”transatlantic collaboration” eli se, että suomalaiset ja yhdysvaltalaiset opiskelijat kohtasivat kurssin puolivälissä toisensa (on-line), keskustelivat luetuista artikkeleista ja annetuista teemoista sekä tuottivat yhdessä esseen, jossa pohtivat erilaisia ruokatapoja Suomessa, Yhdysvalloissa ja maailmassa.

Seminaarimuotoinen opetus on äärimmäisen työlästä suunnitella ja toteuttaa, mutta se on myös palkitsevaa, niin opiskelijoille kuin opettajille. Sekä Anna Haapalainen että Ben Zeller pohtivat kurssin toteutusta ja onnistumista sekä sitä, mitä he opettajina kurssilla oppivat. Erityisesti tällainen yhdessä toteutettava kurssi on suunniteltava äärimmäisen huolellisesti. Konkreettisena hankaluutena kaikki toivat esiin kahdeksan tunnin aikaeron: oli vaikeaa löytää ajankohta, jolloin kummankin kurssin opiskelijat olisivat olleet hereillä.

Ben Zeller kertoi yhdysvaltalaisten opiskelijoiden oppineen paljon Suomesta: missä se sijaitsee, minkälaisia tapoja ja erikoisuuksia suomalaiseen ruokakulttuuriin liittyy, mitkä ruokaan liittyvät ulottuvuudet yhdistävät ja mitkä erottavat. Keskeistä oli globaalin ja lokaalin vuoropuhelu. Syöminen on universaalia, monet syömiseen liittyvät asiat ovat globaaleja, mutta monet tavat taas paikallisia, kansallisia, maakunnallisia tai jopa perhekohtaisia. Ja itse syöminen on aina yksilöllinen kokemus, jota on vaikea sanoittaa.

Vai miten kuvailisit, miltä muikku maistuu?

Turun yliopiston uskontotieteen opiskelijat Aleksi Kauppinen ja Eero Karhu puolestaan kuvasivat omilla, persoonallisilla tavoillaan sitä, mitä he kurssilla oppivat. He kuvasivat oppineensa paljon itse oppimisesta, siitä mitä tieto on ja miten ymmärrys kasvaa. Kuvaamalla toisille, vieraan kulttuurin jäsenille omia ruokailutapojaan, tottumuksiaan ja käytäntöjään, astui samalla oman arkisen olemisensa ulkopuolelle ja näki sen etnografin silmin. He kertoivat oppineensa tunnistamaan oman kulttuurinsa ja sen erityisyyden kertomalla siitä toisille. Opettamalla oppii. Täällä itsestään selvät asiat ovatkin toisaalla hyvin erikoisia.

Yhdysvaltalaisesta näkökulmasta se, että ihminen menee metsään, poimii sieltä sieniä ja vielä syö ne, on ajatuksena täysin absurdi.

Aleksi Kauppisen & Eero Karhun kurssin hyötyjä kokoava dia

Aleksi Kauppisen & Eero Karhun kurssin hyötyjä kokoava dia

Keskustelemalla ja vuorovaikutuksessa tieto kasvaa ja ymmärrys lisääntyy. Olen huomannut seminaarimuotoisen opetuksen edut hyvin samankaltaisina – vaikka niihin ei olekaan liittynyt vieraiden kulttuurien kohtaamista. Tosin kurssit, joissa on osallistujia useasta eri oppiaineesta tai tiedekunnasta, ovat hedelmällisiä juuri sen vuoksi, että tiedekulttuureissa on eroa.

Tiedettä opitaan kuuntelemalla, lukemalla, kirjoittamalla ja keskustelemalla. Yhdessä keskustellen syntyy oivalluksia. Haluaisinkin tämäntapaisia, kursseja ja opetuskokemuksia valottavia paneeleita kansainvälisiin konferensseihin. Paneeleita, jossa pohdittaisiin erilaisia tapoja opettaa uskontotiedettä. Niissä voisimme jakaa hyviä kokemuksia, hyviä käytänteitä ja hyviä ideoita toistemme kanssa. Oppisimme toisiltamme ja voisimme jakaa oppimaamme taas omille opiskelijoillemme.

Toteemeja ja tabuja ruokakaupassa

Ruokaa ja uskontoa käsittelevä Donner instituutin symposium alkoi tänään. Ensimmäisenä keynote-luennoitsijana oli itseoikeutetusti professori Ben Zeller Lake Forest Collegesta, USA:sta. Itseoikeutetusti ehkä sen vuoksi, että hän on ollut ensimmäisiä, jotka ovat institutionalisoineet ruuan ja uskonnon tutkimuksen.

Benjamin Zeller

Benjamin Zeller

Zeller tarkasteli alustuksessaan erilaisia itsevalittuja ruokavalioita – gluteeniton, kivikautinen, kasvisruoka, lähiruoka, luomuruoka, vegaaninen ruoka yms. – kvasiuskonnollisina ilmiöinä.

Kun uskonto ymmärretään  konstruoiduksi, myös ruokavaliot voivat olla uskontoja. Esimerkiksi ihminen voi kääntymysprosessin myötä  valita vegaaniruokavalion, joka määrittelee mitä hän syö ja juo, minkälaisia tuotteita kuluttaa ja minkälaisia vaatteita käyttää. Ruokavalio voi olla myös henkistä luonteeltaan ja antaa merkitystä elämälle.

Erityisesti, jos uskontoa lähestyy funktionaalisesta näkökulmasta, itsevalitulla ruokavaliolla saattaa olla hyvinkin paljon yhteistä uskonnollisuuden kanssa. Tiukat ruokavaliot tarjoavat järjestystä elämään, määritellessään hyvnkin tarkkaan, mitä voi syödä ja mitä ei. Enää ei tarvitse tuntea epävarmuutta erilaisten kananmunavaihtoehtojen äärellä – haluanko onnellisten vai vapaiden kanojen munia? Ne voi jättää kokonaan pois ruokavaliosta ja tulla itse onnelliseksi ja  vapaaksi.

Ruokavalioita mainostetaan ja niistä keskustellaan usein hyvin uskonnollissävytteisesti. Tietyllä tavalla syömällä ihminen tulee terveeksi, puhtaaksi, onnelliseksi. Toiset ruokavaihtoehdot taas nähdään syntisinä, saastuttavina, väärinä ja pahoina.

Zeller käyttikin Freudin toteemi ja tabu -jaottelua kuvittaessaan ruokavalioiden kvasiuskonnollisia piirteitä. Esimerkiksi kasvikset ovat vegaanin toteemi, keskeinen identiteetin ja yhteisön symboli. Liha tai eläinperäiset ruuat taas ovat tabuja, epäpyhiä, likaisia, hylättäviä ja vältettäviä.

Ruokavalio toimiikin yhä useammin identiteetin ja yhteisön rakentajana. Vaikka päätökset tehdään yksilöllisesti, ehkä median tai verkkokeskustelun ohjaamina, yhteisöllisyyttä rakennetaan usein sosiaalisessa mediassa ja esimerkiksi blogeissa.

Uusi tabu on gluteeni. Gluteenitonta ruokaa myydään terveille ihmisille, sillä gluteeni nähdään pahana ja vaarallisena. Itsevalittu gluteeniton ruokavalio edustaa moraalisuutta, hyveitä, terveyttä ja hyvinvointia. Gluteeniton ruokavalio pelastaa ja suojelee.

Erilaisten ruokavalioiden puolustajat ja vastustajat puolustavat omia valintojaan ja vastustavat toisten valintoja usein erittäin raivokkaasti. Suuri osa gluteenittoman ruokavalion puolustajista (tai vastustajista) ei edes tiedä, mitä gluteeni tarkalleen ottaen on. Mutta se ei olekaan tärkeää. Ei uskonnossa tarvitsekaan tietää.

Ruokavaliosta on tullut ihmisen identiteetin merkitsijä. Ihminen syö itselleen identiteetin.

Puhdasta, saastaista vai yksinkertaisesti herkullista?

Puhdasta, saastaista vai yksinkertaisesti herkullista?

 

Kirjoittaja on ollut niin pitkään kala-kasvissyöjä, ettei muista enää minkä tähden alunalkaen on ruokavalioonsa päätynyt.

(Epä)Pyhää ruokahalua – uskontotiedettä ja ruokaa

“Olen kuusi vuotta vanha. On myöhäinen perjantai-ilta ja olen menossa nukkumaan. Sänkyni on ikkunan vieressä ja näen verhojen raosta öisen taivaan. Perjantaisin äidilläni ja minulla on tapana arkiviikon päättymisen kunniaksi ostaa kaupasta erityisiä herkkuja. Pidän valkohomejuuston kermaisuudesta yhdistettynä Granny Smith-omenoiden hapokkuuteen. Äitini juo lasillisen kuivaa kuohuviiniä ja katsomme televisiosta saksalaisia poliisisarjoja. Saan valvoa pidempään. Nukkumaan mennessä äitini tulee peittelemään minua. Tänä nimenomaisena iltana hän kysyy: ”Anna, mikä on ihaninta maailmassa?”. Vastaan: ”Syöminen ja nukkuminen”.”

IMG_0065

Minulla on jo varhaisesta lapsuudesta lähtien voimakkaita ja rakkaita muistoja, jotka liittyvät ruokaan. Muistan sukulaistädinerinomaisen kesäkeiton ja jälkiruoaksi tarjoamat tuoreet mansikat paksussa kermassa, karjalaisten sukulaisteni valtavat ruoanvalmistustalkoot juhlia edeltävinä päivinä, kuuman kaakaon termoskannusta läheisessä pulkkamäessä, friteeratut kesäkurpitsan kukat hämärtyvässä illassa Firenzessä ja sen erään seitsemän ruokalajin menún, jonka jälkeisenä yönä ei kukaan meistä nukkunut. Ruoka on muistoja.

Olen elänyt keittiössä koko ikäni. Otan vieraani vastaan keittiössämme, en olohuoneessa. Istumme pöydän ääressä, juomme ja syömme. Keittiö on minulle se paikka, jossa tärkeät asiat tapahtuvat. Pöydän ääressä puhumme asiat halki, nauramme, pelaamme ja ennen kaikkea nautimme ruoasta. Kirjoitan keittiössä, luen keittiössä, elän keittiössä. Ruoka on yhdessäoloa. Ruoka on rituaaleja.

Yhä useampi asia on minulle pyhä: ei puolivalmisteita, ei valmisruokia, ei ihmeellisiä keittiövempaimia, ei huolimatonta ateriasuunnittelua ja niin edelleen. ”Jos sitä ei voi tehdä veitsellä, niin sitten sitä ei tarvitse tehdä ollenkaan.” sanoi opettajani minulle kokkikoulussa. Valkosipulinpuristin on perkeleestä. Kulhot, kattilat, siivilät, survimet, veitset ja vispilät – niillä pitää pärjätä. Määrittelen “oikean” tavan suhtautua ruokaan (raaka-aineisiin) samalla määritellen itseni. Ruoka on identiteetin ilmaisemisen tapa. 

Kun mietin suhdettani ruokaan, käy hyvin selvästi ilmi, että ruoka on ollut elämäni keskiössä aina. Sillä on merkittävä rooli nautinnon ja mielihyvän tuojana, ystävyyden merkitsijänä, rakkauden osoituksena, juhlan ja arjen keskellä, perhekulttuurissamme, mutta myös paheen ja synnin lähteenä. Kielletty hedelmä – päivän toinen suklaapatukka – herättää sisäisen tarkastajan, jonka ainoana sanomana ovat turhat kalorit. Ruoka voi tehdä autuaaksi, se tuottaa jopa aistimellista nautintoa. Ruoka on myös vaarallista. Mässäily, epäterveellisyys, huonot ruokailutottumukset, kielletyt raaka-aineet…

Ruoka on monien rajoitusten kohde. Ruokaa ja ruokailua koskevat lukuisat säännökset – joko kulttuuriset tai yksilöiden itselleen asettamat. Ruoka on erinomainen kontrolloinin väline. Jokainen ihminen tarvitsee ruokaa, joten ruokailuun liittyvät rajoitukset ovat äärimmäisen tehokkaita keinoja hallita ja tulla hallituksi. Ruokavaliot, olivat ne sitten uskontoon, kulttuuriseen ryhmään tai dieettiin liittyviä, sitouttavat yksilöt osaksi jotakin ryhmää. Myös kysymykset eettisyydestä, kestävästä kehityksestä ja kulutuksesta muuttuvat todellisiksi valinnoiksi kaupan hyllyjen välissä.

Kuva: Noora Orvasto

Kuva: Noora Orvasto

Ruoka ei siis ole yksiselitteistä tai yksinkertaista. Se on aistien, tunteiden, muistojen ja analyyttisen ajattelun symbioosi ja siten erinomaista aluetta uskontotieteilijöiden kartoitettavaksi. Ruoka on olemuksellisesti rajoja ylittävää. Jo itse ruokailutapahtumassa ruoka kulkiessaan lautaselta suuhun ylittää yhden merkittävän rajan: ihminen ja hänen ympäristönsä sulautuvat toisiinsa. Ruoassa yhdistyvät niin ideaalit kuin ihmisen aistimaailma, ajattelu, tunteet, tuntemukset, kokemukset, muistot, halut ja toiveet. Ruoka on polttoainetta ei vain keholle vaan myös mielelle – monin tavoin. Ruoka on pyhää ja se on epäpyhää. Ruoka on arkea ja juhlaa. Se on myös ruoan puutetta tai ruoasta tietoisesti kieltäytymistä. Ruoan jäsentämiseen nämä ja monet muut uskontotieteen keskeiset käsitteet soveltuvat mainiosti.

Bon appétit!