Toteemeja ja tabuja ruokakaupassa

Ruokaa ja uskontoa käsittelevä Donner instituutin symposium alkoi tänään. Ensimmäisenä keynote-luennoitsijana oli itseoikeutetusti professori Ben Zeller Lake Forest Collegesta, USA:sta. Itseoikeutetusti ehkä sen vuoksi, että hän on ollut ensimmäisiä, jotka ovat institutionalisoineet ruuan ja uskonnon tutkimuksen.

Benjamin Zeller

Benjamin Zeller

Zeller tarkasteli alustuksessaan erilaisia itsevalittuja ruokavalioita – gluteeniton, kivikautinen, kasvisruoka, lähiruoka, luomuruoka, vegaaninen ruoka yms. – kvasiuskonnollisina ilmiöinä.

Kun uskonto ymmärretään  konstruoiduksi, myös ruokavaliot voivat olla uskontoja. Esimerkiksi ihminen voi kääntymysprosessin myötä  valita vegaaniruokavalion, joka määrittelee mitä hän syö ja juo, minkälaisia tuotteita kuluttaa ja minkälaisia vaatteita käyttää. Ruokavalio voi olla myös henkistä luonteeltaan ja antaa merkitystä elämälle.

Erityisesti, jos uskontoa lähestyy funktionaalisesta näkökulmasta, itsevalitulla ruokavaliolla saattaa olla hyvinkin paljon yhteistä uskonnollisuuden kanssa. Tiukat ruokavaliot tarjoavat järjestystä elämään, määritellessään hyvnkin tarkkaan, mitä voi syödä ja mitä ei. Enää ei tarvitse tuntea epävarmuutta erilaisten kananmunavaihtoehtojen äärellä – haluanko onnellisten vai vapaiden kanojen munia? Ne voi jättää kokonaan pois ruokavaliosta ja tulla itse onnelliseksi ja  vapaaksi.

Ruokavalioita mainostetaan ja niistä keskustellaan usein hyvin uskonnollissävytteisesti. Tietyllä tavalla syömällä ihminen tulee terveeksi, puhtaaksi, onnelliseksi. Toiset ruokavaihtoehdot taas nähdään syntisinä, saastuttavina, väärinä ja pahoina.

Zeller käyttikin Freudin toteemi ja tabu -jaottelua kuvittaessaan ruokavalioiden kvasiuskonnollisia piirteitä. Esimerkiksi kasvikset ovat vegaanin toteemi, keskeinen identiteetin ja yhteisön symboli. Liha tai eläinperäiset ruuat taas ovat tabuja, epäpyhiä, likaisia, hylättäviä ja vältettäviä.

Ruokavalio toimiikin yhä useammin identiteetin ja yhteisön rakentajana. Vaikka päätökset tehdään yksilöllisesti, ehkä median tai verkkokeskustelun ohjaamina, yhteisöllisyyttä rakennetaan usein sosiaalisessa mediassa ja esimerkiksi blogeissa.

Uusi tabu on gluteeni. Gluteenitonta ruokaa myydään terveille ihmisille, sillä gluteeni nähdään pahana ja vaarallisena. Itsevalittu gluteeniton ruokavalio edustaa moraalisuutta, hyveitä, terveyttä ja hyvinvointia. Gluteeniton ruokavalio pelastaa ja suojelee.

Erilaisten ruokavalioiden puolustajat ja vastustajat puolustavat omia valintojaan ja vastustavat toisten valintoja usein erittäin raivokkaasti. Suuri osa gluteenittoman ruokavalion puolustajista (tai vastustajista) ei edes tiedä, mitä gluteeni tarkalleen ottaen on. Mutta se ei olekaan tärkeää. Ei uskonnossa tarvitsekaan tietää.

Ruokavaliosta on tullut ihmisen identiteetin merkitsijä. Ihminen syö itselleen identiteetin.

Puhdasta, saastaista vai yksinkertaisesti herkullista?

Puhdasta, saastaista vai yksinkertaisesti herkullista?

 

Kirjoittaja on ollut niin pitkään kala-kasvissyöjä, ettei muista enää minkä tähden alunalkaen on ruokavalioonsa päätynyt.

Advertisements

(Epä)Pyhää ruokahalua – uskontotiedettä ja ruokaa

“Olen kuusi vuotta vanha. On myöhäinen perjantai-ilta ja olen menossa nukkumaan. Sänkyni on ikkunan vieressä ja näen verhojen raosta öisen taivaan. Perjantaisin äidilläni ja minulla on tapana arkiviikon päättymisen kunniaksi ostaa kaupasta erityisiä herkkuja. Pidän valkohomejuuston kermaisuudesta yhdistettynä Granny Smith-omenoiden hapokkuuteen. Äitini juo lasillisen kuivaa kuohuviiniä ja katsomme televisiosta saksalaisia poliisisarjoja. Saan valvoa pidempään. Nukkumaan mennessä äitini tulee peittelemään minua. Tänä nimenomaisena iltana hän kysyy: ”Anna, mikä on ihaninta maailmassa?”. Vastaan: ”Syöminen ja nukkuminen”.”

IMG_0065

Minulla on jo varhaisesta lapsuudesta lähtien voimakkaita ja rakkaita muistoja, jotka liittyvät ruokaan. Muistan sukulaistädinerinomaisen kesäkeiton ja jälkiruoaksi tarjoamat tuoreet mansikat paksussa kermassa, karjalaisten sukulaisteni valtavat ruoanvalmistustalkoot juhlia edeltävinä päivinä, kuuman kaakaon termoskannusta läheisessä pulkkamäessä, friteeratut kesäkurpitsan kukat hämärtyvässä illassa Firenzessä ja sen erään seitsemän ruokalajin menún, jonka jälkeisenä yönä ei kukaan meistä nukkunut. Ruoka on muistoja.

Olen elänyt keittiössä koko ikäni. Otan vieraani vastaan keittiössämme, en olohuoneessa. Istumme pöydän ääressä, juomme ja syömme. Keittiö on minulle se paikka, jossa tärkeät asiat tapahtuvat. Pöydän ääressä puhumme asiat halki, nauramme, pelaamme ja ennen kaikkea nautimme ruoasta. Kirjoitan keittiössä, luen keittiössä, elän keittiössä. Ruoka on yhdessäoloa. Ruoka on rituaaleja.

Yhä useampi asia on minulle pyhä: ei puolivalmisteita, ei valmisruokia, ei ihmeellisiä keittiövempaimia, ei huolimatonta ateriasuunnittelua ja niin edelleen. ”Jos sitä ei voi tehdä veitsellä, niin sitten sitä ei tarvitse tehdä ollenkaan.” sanoi opettajani minulle kokkikoulussa. Valkosipulinpuristin on perkeleestä. Kulhot, kattilat, siivilät, survimet, veitset ja vispilät – niillä pitää pärjätä. Määrittelen “oikean” tavan suhtautua ruokaan (raaka-aineisiin) samalla määritellen itseni. Ruoka on identiteetin ilmaisemisen tapa. 

Kun mietin suhdettani ruokaan, käy hyvin selvästi ilmi, että ruoka on ollut elämäni keskiössä aina. Sillä on merkittävä rooli nautinnon ja mielihyvän tuojana, ystävyyden merkitsijänä, rakkauden osoituksena, juhlan ja arjen keskellä, perhekulttuurissamme, mutta myös paheen ja synnin lähteenä. Kielletty hedelmä – päivän toinen suklaapatukka – herättää sisäisen tarkastajan, jonka ainoana sanomana ovat turhat kalorit. Ruoka voi tehdä autuaaksi, se tuottaa jopa aistimellista nautintoa. Ruoka on myös vaarallista. Mässäily, epäterveellisyys, huonot ruokailutottumukset, kielletyt raaka-aineet…

Ruoka on monien rajoitusten kohde. Ruokaa ja ruokailua koskevat lukuisat säännökset – joko kulttuuriset tai yksilöiden itselleen asettamat. Ruoka on erinomainen kontrolloinin väline. Jokainen ihminen tarvitsee ruokaa, joten ruokailuun liittyvät rajoitukset ovat äärimmäisen tehokkaita keinoja hallita ja tulla hallituksi. Ruokavaliot, olivat ne sitten uskontoon, kulttuuriseen ryhmään tai dieettiin liittyviä, sitouttavat yksilöt osaksi jotakin ryhmää. Myös kysymykset eettisyydestä, kestävästä kehityksestä ja kulutuksesta muuttuvat todellisiksi valinnoiksi kaupan hyllyjen välissä.

Kuva: Noora Orvasto

Kuva: Noora Orvasto

Ruoka ei siis ole yksiselitteistä tai yksinkertaista. Se on aistien, tunteiden, muistojen ja analyyttisen ajattelun symbioosi ja siten erinomaista aluetta uskontotieteilijöiden kartoitettavaksi. Ruoka on olemuksellisesti rajoja ylittävää. Jo itse ruokailutapahtumassa ruoka kulkiessaan lautaselta suuhun ylittää yhden merkittävän rajan: ihminen ja hänen ympäristönsä sulautuvat toisiinsa. Ruoassa yhdistyvät niin ideaalit kuin ihmisen aistimaailma, ajattelu, tunteet, tuntemukset, kokemukset, muistot, halut ja toiveet. Ruoka on polttoainetta ei vain keholle vaan myös mielelle – monin tavoin. Ruoka on pyhää ja se on epäpyhää. Ruoka on arkea ja juhlaa. Se on myös ruoan puutetta tai ruoasta tietoisesti kieltäytymistä. Ruoan jäsentämiseen nämä ja monet muut uskontotieteen keskeiset käsitteet soveltuvat mainiosti.

Bon appétit!