Viikko sitten Turun Mikaelinseurakunta järjesti keskustelutilaisuuden nimeltään Kirkko kohtaa perussuomalaiset, jossa vieraana olivat kansanedustajat Laura Huhtasaari ja Ville Tavio. Perussuomalaisten lehti Suomen Uutiset lähetti tilaisuuden suorana verkossa.
Keskustelussa käsiteltiin muun muassa perussuomalaisten politiikan ydintä, kirkon yhteiskunnallista asemaa, samaa sukupuolta olevien avioliittoja ja tietenkin maahanmuuttoa. Tapahtumasta lähti leviämään kuitenkin erityisesti videokatkelma, jossa Huhtasaari toivoo kirkon puolustavan kristittyjä ja kristillisiä arvoja, koska ”muuten islam pyyhkii yli”, ja että ”sateenkaariaatetta”, islamia ja maahanmuuttoa ”saa ja pitää arvostella”. Yleisöltä Huhtasaari vastaanotti innokkaita aplodeja.
Kuten odottaa voi, tapatuma ja erityisesti kyseinen videopätkä herättivät monenlaisia kommentteja. Esimerkiksi mediahahmo Roope Salminen kirjoitti, että Huhtasaaren ”homofobinen rant järkyttää mua aivan vitusti”. Perustuslakiprofessori Elina Pirjatanniemi totesi, että seurakunnasta hänellä ei ole ikävää sanottavaa, mutta video voimallisine aplodeineen oli surullista katsottavaa. Mediatutkija Jukka-Pekka Puro puolestaan twiittasi, että Huhtasaari avustajineen ei ole sisäistänyt mitään ”kirkon perusopeista”, ja että heidän tulisi perustaa oma kirkko, koska luterilainen kirkko tunnustaa selkeästi eri arvoja.
Huhtasaari itse kommentoi, että ”Surullista, että Turun Mikaelinseurakunta on joutunut vihervasemmiston vihan kohteeksi. Ilta oli onnistunut ja sujui suunnitelmien mukaisesti, dialogia kävimme puolin ja toisin.”
Kuten niin ikään voi odottaa, asianomaiset ei-toivottuun valoon asettava kohu johtaa kriisiviestintään. Mikaelinseurakunta julkaisi tiedotteen, jossa se korostaa videon antavan vääränlaisen kuvan tilaisuudesta kokonaisuudessaan, ja että Huhtasaaren mielipiteet eivät edusta seurakunnan kantaa. Twitter-tilillään se julkaisi videon, jossa esitellään seurakunnan maahanmuuttajatyötä.
Piispainkokouksen pääsihteeri Jyri Komulainen kommentoi kysymykseeni tapauksen mahdollisesta näkyvyydestä erotilastoissa, että tämä olisi surullista, koska Huhtasaari ”ei kaiketi kuulu kirkkoon” ja koska hän ”puhui ilmeisen epäluterilaisella & jopa antikristillisellä moodilla”.
Eroakirkosta.fi:n palvelun aikasarjan perusteella loppuviikkoa kohden näkyy pieni eropiikki. Muutaman sadan eroajan piikki on toki hyvin vaatimaton takavuosien tapauksiin verrattuna. Vuoden 2010 ”homoilta”, kristillisten nuorisojärjestöjen homoseksuaalisuutta vastustanut Älä alistu -kampanja vuonna 2011, ja Päivi Räsäsen rajut kommentit abortista vuonna 2013 saivat kukin tuhansia tai kymmeniä tuhansia ihmisiä eroamaan. Esimerkki toisentyyppisestä eroamismotiivista on reagointi pakolaismyönteiseen linjaan vuoden 2015 pakolaiskriisin jälkeen. Luterilaisen kirkon jäsenyys on siis politisoitunut. Jäsenyyden ja toisaalta eroamisen avulla voidaan osoittaa tukea tai vastustusta tietynlaisille arvoille. Oleellisena tekijänä on toki myös se, että eroaminen verkossa on vaivatonta.
Huhtasaarelle itselleen tapauksessa ei ollut mitään muuta kuin voitettavaa. Hänen potentiaalisille ja aktuaalisille äänestäjilleen tämänkaltainen kritiikkisuma on lähinnä osoitus ”vihervasemmiston” harhaisuudesta ja yhteiskunnallisesta vallasta. Lisäksi se tarjoaa lisätodisteita ajatukselle, että ”evankelisluterilainen kirkko on menetetty”, kuten Jussi Halla-aho kirjoitti yli kymmenen vuotta sitten blogissaan. Jos perinteinen media asettuu Huhtasaarta vastaan, tämä näyttäytyy osoituksena median alennustilasta. Lisäksi populistinen politiikka elää valokeilasta, ja Huhtasaaren jatkuvat kömmähdykset julkisuudessa eivät näytä merkittävästi nakertavan hänen suosiotaan.
Ymmärrän hyvin Mikaelinseurakunnan motiivit päästä keskusteluyhteyteen kansanosan kanssa, joka näyttää etääntyneen siitä. Jo tilaisuuden nimi Kirkko kohtaa perussuomalaiset viesti, että heissä on jotain kohdattavaa, eli siis ulkopuolisista. Olisi kuitenkin ollut hyödyllistä huomioida puhujavalinta Huhtasaaren esiintymishistoria, tämän melko radikaalit poliittiset näkemykset, ja varsin sektarianistiset kristinuskon tulkinnat. Mikaelinseurakunnalta olikin melko naiivia ajatella, että tapauksessa tulisi käymään jollain toisella tavalla.
Kuten uskonnontutkijat tietävät, maallistuneen ja liberaalin tapaluterilaisuuden ohella kristillisissä piireissä – myös luterilaisen kirkon seurakunnissa – on melko runsaasti islamvastaisuutta, salaliittomaista ajattelua ”islamisaation” uhasta, ja konservatiivista homoseksuaalien oikeuksien vastustusta. Näin siellä on myös kaikupohjaa Huhtasaaren ja perussuomalaisten edustamalle politiikalle. Julkista keskustelua esimerkiksi kristillisestä islamvastaisuudesta ei kuitenkaan ole paljoa käyty. Tätä ei myöskään luterilaisen kirkon viestinnässä juurikaan käsitellä.
Taustalla kummittelee myös luterilaisen kirkon sisäinen konservatiivit vastaan tapaluterilaiset -asetelma. Kärjistäen ilmaistuna tapaluterilaiset tarjoavat verotulot, konservatiivit jumalanpalvelusten vakiokävijät. Luterilaisen kirkon ja sen edustajien julkisia ulostuloja onkin kiinnostava tarkastella tämä mielessä; kenelle mikäkin viesti on suunnattu?
Toisaalta äärioikeisto on aktiivisesti hyödyntänyt kristinuskon symbolista arvoa Euroopassa, koska se mahdollistaa tehokkaan vastakkainasettelun rakentamisen islamin ja eurooppalaisten välille. Tilaisuutta kansallisessa kirkossa puhumiseen tuskin siis jätettäisiin käyttämättä. Esimerkiksi ranskalainen Marine Le Pen, joskin hänen suhteensa katoliseen kirkkoon on monimutkainen, kertoo edustavan kulttuurista kristillisyyttä islamin uhkaa vastaan, ja hänen puolueensa on käyttänyt katolista kansallissankari Jeanne d’Arcia maskottinaan. Kollega Jere Kyyrö kirjoitti blogissa aiemmin, miten Britain First -puolue on järjestänyt nk. kristillisiä partioita Britannian alueille, joissa asuu paljon muslimeja, kuljettaen ristiä kulkueensa kärjessä. Suomessa taas esimerkiksi Rajat kiinni -mielenosoitus on käyttänyt ristisymbolia, mitä luterilainen kirkko puolestaan kritisoi.
Tuomas Äystö
Uskontotiedettä Turun yliopistossa 