Mannertenvälistä ruokapuhetta

”Transatlantic collaboration” kuulostaa joltain, jota NATO tekee. Tänään ei Donner instituutin Religion and Food -symposiumissa kuitenkaan keskusteltu Suomen mahdollisesta NATOon liittymisestä vaan ruuasta, uskonnosta ja kulttuurista ja siitä miten niitä opetetaan ja opiskellaan – Suomessa ja Yhdysvalloissa. Erityisen hienoa tämän päivän esityksessä oli se, että aihetta tarkasteltiin sekä opettajien että opiskelijoiden näkökulmasta.

Anna Haapalainen Turun yliopistosta ja Ben Zeller Lake Forest Collegesta järjestivät kumpikin tahoillaan ruokaa ja uskontoa käsittelevän kurssin keväällä 2013. Turun yliopistossa kurssi kulki nimellä Pyhää ruokahalua. Kurssit koostuivat luettavista artikkeleista, niitä kommentoivista teksteistä sekä seminaarikeskusteluista. Kurssin puitteissa tehtiin myös ekskursioita. Kurssin lopulla osallistujat kirjoittivat julkaistavaksi tarkoitetun artikkelin valitsemastaan aiheesta.

Kurssi oli vaativa, kiinnostava ja onnistunut. Erityistä kurssissa oli juurikin alussa mainittu ”transatlantic collaboration” eli se, että suomalaiset ja yhdysvaltalaiset opiskelijat kohtasivat kurssin puolivälissä toisensa (on-line), keskustelivat luetuista artikkeleista ja annetuista teemoista sekä tuottivat yhdessä esseen, jossa pohtivat erilaisia ruokatapoja Suomessa, Yhdysvalloissa ja maailmassa.

Seminaarimuotoinen opetus on äärimmäisen työlästä suunnitella ja toteuttaa, mutta se on myös palkitsevaa, niin opiskelijoille kuin opettajille. Sekä Anna Haapalainen että Ben Zeller pohtivat kurssin toteutusta ja onnistumista sekä sitä, mitä he opettajina kurssilla oppivat. Erityisesti tällainen yhdessä toteutettava kurssi on suunniteltava äärimmäisen huolellisesti. Konkreettisena hankaluutena kaikki toivat esiin kahdeksan tunnin aikaeron: oli vaikeaa löytää ajankohta, jolloin kummankin kurssin opiskelijat olisivat olleet hereillä.

Ben Zeller kertoi yhdysvaltalaisten opiskelijoiden oppineen paljon Suomesta: missä se sijaitsee, minkälaisia tapoja ja erikoisuuksia suomalaiseen ruokakulttuuriin liittyy, mitkä ruokaan liittyvät ulottuvuudet yhdistävät ja mitkä erottavat. Keskeistä oli globaalin ja lokaalin vuoropuhelu. Syöminen on universaalia, monet syömiseen liittyvät asiat ovat globaaleja, mutta monet tavat taas paikallisia, kansallisia, maakunnallisia tai jopa perhekohtaisia. Ja itse syöminen on aina yksilöllinen kokemus, jota on vaikea sanoittaa.

Vai miten kuvailisit, miltä muikku maistuu?

Turun yliopiston uskontotieteen opiskelijat Aleksi Kauppinen ja Eero Karhu puolestaan kuvasivat omilla, persoonallisilla tavoillaan sitä, mitä he kurssilla oppivat. He kuvasivat oppineensa paljon itse oppimisesta, siitä mitä tieto on ja miten ymmärrys kasvaa. Kuvaamalla toisille, vieraan kulttuurin jäsenille omia ruokailutapojaan, tottumuksiaan ja käytäntöjään, astui samalla oman arkisen olemisensa ulkopuolelle ja näki sen etnografin silmin. He kertoivat oppineensa tunnistamaan oman kulttuurinsa ja sen erityisyyden kertomalla siitä toisille. Opettamalla oppii. Täällä itsestään selvät asiat ovatkin toisaalla hyvin erikoisia.

Yhdysvaltalaisesta näkökulmasta se, että ihminen menee metsään, poimii sieltä sieniä ja vielä syö ne, on ajatuksena täysin absurdi.

Aleksi Kauppisen & Eero Karhun kurssin hyötyjä kokoava dia

Keskustelemalla ja vuorovaikutuksessa tieto kasvaa ja ymmärrys lisääntyy. Olen huomannut seminaarimuotoisen opetuksen edut hyvin samankaltaisina – vaikka niihin ei olekaan liittynyt vieraiden kulttuurien kohtaamista. Tosin kurssit, joissa on osallistujia useasta eri oppiaineesta tai tiedekunnasta, ovat hedelmällisiä juuri sen vuoksi, että tiedekulttuureissa on eroa.

Tiedettä opitaan kuuntelemalla, lukemalla, kirjoittamalla ja keskustelemalla. Yhdessä keskustellen syntyy oivalluksia. Haluaisinkin tämäntapaisia, kursseja ja opetuskokemuksia valottavia paneeleita kansainvälisiin konferensseihin. Paneeleita, jossa pohdittaisiin erilaisia tapoja opettaa uskontotiedettä. Niissä voisimme jakaa hyviä kokemuksia, hyviä käytänteitä ja hyviä ideoita toistemme kanssa. Oppisimme toisiltamme ja voisimme jakaa oppimaamme taas omille opiskelijoillemme.

Postsekulaari ja sukupuoli -asiantuntijatapaaminen Turussa 24.-25.4.

Åbo Akademissa järjestettiin yhden illan ja yhden päivän kestänyt seminaari, jonka toteuttamisesta vastasi kolme eri projektia Turusta, Alankomaista ja Norjasta ja joka kokosi parikymmentä sukupuolesta (ja postsekulaarista) kiinnostunutta tutkijaa mm. Britanniasta, Norjasta, Belgiasta ja Alankomaista. Oli hyödyllistä harjoitella hollannin kielen kuuntelemista toukokuun Groeningenissa järjestettävää EASR-konferenssia silmälläpitäen.

Osallistujat edustivat eri tieteenaloja, erilaisia tutkimussuuntauksia ja kiinnostuksen kohteita sekä erilaisia vaiheita akateemisella urallaan. Siitä huolimatta mitään hierarkiaa ei syntynyt vaan kaikkien äänet olivat yhtä arvokkaita.

Ensimmäisen illan tapaamisessa Terhi Utriainen, Elina Vuola ja Jorunn Okland esittelivät uskonnon ja sukupuolen tutkimusta omilla tieteenaloillaan ja omissa maissaan sekä erilaisia sukupuolen ja uskonnon tutkijoita yhdistäviä verkostoja. Illalla kokoonnuttiin seurustelemaan ja tutustumaan Donner-instituutin järjestämään illanviettoon.

Osallistujat lähettivät etukäteen lyhyen paperin omista lähtökohdistaan ja tutkimuksistaan teemaan liittyen – kyseessähän oli “expert meeting” eli asiantuntijoiden kohtaaminen ja verkostoituminen. Paperien perusteella käytiin kolme paneelikeskustelua, jossa teemoja syvennettiin. Sekä paneelikeskusteluja että keynote-luentoja seurasi erittäin vilkasta keskustelua, jossa pohdittiin erityisesti seksuaalisuuteen ja feminismiin liittyviä kysymyksiä.

Yhteenvetokeskustelujen jälkeen käydyssä kiihkeässä loppukeskustelussa kyseenalaistettiin koko postsekulaari-käsitteen käyttö. Termiä käytetään monin erilaisin tavoin ja painotuksin. Jotkin tavat ovat sellaisia, jotka pitävät sisällään miltei kaiken. Onko tällä tavalla toimivalla käsitteellä ylipäätään tutkimuksellista käyttöä? Ja jos on niin missä merkityksessä ja millä käyttötavalla?

Seminaarissa kysyttiinkin: Voiko tämän päivän uskonnollisuuden moni-ilmeisyyttä ja muotoisuutta tarkastella ilman viittausta uskontososiologisiin sekularisaatioteorioihin ja niiden onnistumiseen tai epäonnistumiseen – postsekulaariin, joka niitä seuraa?

Tällaiset rajatut tapaamiset, jossa kokoontuu samasta teemasta kiinnostuneita ja siihen perehtyneitä tutkijoita, ovat erittäin tarpeellisia ja hyödyllisiä. Pienessä ryhmässä kaikkiin osallistujiin tavalla tai toisella tutustuu. Ja kun on henkilön tavannut kasvokkain, on häneen helpompi sen jälkeen ottaa tarviittaessa yhteyttä. Suunnitelmia tehtiin myös tulevista tapaamisista, projekteista verkostoista ja julkaisuista. Toivottavasti ainakin osa niistä tulee toteutumaan.

Paneelikeskustelu uskonnon ja median suhteista

Suomen Uskontotieteellisen Seuran perinteinen jatkokoulutusseminaari järjestettiin 12.12.2013 poikkeuksellisesti Turun yliopiston Sirkkalan kampuksella (yleensä seminaari on järjestetty vuosittain Helsingin yliopiston Tvärminnen tutkimusasemalla Hangossa). Syynä poikkeukselliseen järjestelyyn oli seuran 50-vuotisjuhlat, jotka olivat myös Turun yliopistolla seuraavana päivänä.

Jatkokoulutusseminaari alkoi uskonnon, uskontotieteen ja median suhteita ruotivalla paneelikeskustelulla, jonne oli kutsuttu tutkijoita ja uskonnollisten yhteisöjen edustajia. Aikataulumuutosten takia median edustajaa ei ollut tällä kertaa paikalla. Paneelisteina olivat uskontotieteen dosentit Teemu Taira Turun yliopistosta ja Tuomas Martikainen Åbo Akademista, mediatutkimuksen dosentti Johanna Sumiala Helsingin yliopistosta, kasvatuksen teologi Kari Kanala Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymästä, pastori Ari Vehosmaa Uusipesula-seurakunnasta sekä Suomen Buddhalaisen unionin edustaja Ari Vuokko.

Paneelikeskustelun videotaltiointia pääsee seuraamaan tästä linkistä: http://www.youtube.com/watch?v=zFmMa4AYlsc

Paneelin teemoja esitellään tiiviimmässä muodossa täällä: http://uskontojournalismi.blogspot.fi/2013/12/uskonnollisilla-yhteisoilla-erilaisia.html.

– Jere Kyyrö