20 graduprosessista opittua asiaa eli kuinka kirjoittaa opinnäytetyö keski-iän kriisissä

Petri Laakso, FM
 

Petri Laakso

Graduni kertoo siitä, miten sekulaarin parisuhdeoppaan rakkauskäsitys muuttuu, kun siitä tehdään kristillinen versio. Mutta minkälaiset asiat sattuivat osumaan kohdilleen, jotta graduni lopulta latautui Turun yliopiston julkaisuarkistoon? Ja mitä sellaista graduprosessistani opin, josta voisi olla toisille opinnäytetyötä tekeville iloa?

(1) Yllättävien olosuhteiden keskellä voit ehkä tarttua johonkin, josta haaveilit nuorena

Jokin graduprosessia aina kehystää, halusimme tai emme. Vuosi 2016 taittoi monta kasvukäyrää elämässäni. Isäni kuoli, silloinen parisuhteeni kariutui, lähiomaiseni sairastui ja otin lopputilin ICT- ja laatuvastaavan hommista, joihin olin 15 vuoden aikana leipääntynyt. Kävin vuoden terapiassa, tukeuduin henkiseen harjoitukseen tärkeänä kainalosauvana ja jatkoin sitten elämän puhtaaksi raivaamalta pöydältä. Olin aina halunnut kirjoittaa, joten päätin vihdoin saattaa valmiiksi sen kuuluisan ikuisen opiskelijan gradun™. Työelämän teholinssien läpi katsoessani uskontotieteilijäksi valmistumisen merkitys oli aina kutistunut motivaation saavuttamattomiin. Mutta nyt olin näkökulmien suvannossa ja halusin soudella törmältä toiselle.

(2) Aseta aikaraja, jolla on sinua motivoivia sanktioita

Aikatauluttaminen on usein tärkeämpää kuin haluaisimme. Ainakin isojen projektien maaliin saattamisessa. Suuri apu oli kun kävin Jaana Kourin vastaanotolla syyslukukauden alussa, opintojani uudelleen käynnistellessäni. Hän auttoi minua tekemään yksityiskohtaisen aikataulun gradulleni. Hänen kokemusperäisen tietonsa pohjalta oivalsin, mitä minun piti tehdä ja milloin, jotta pääsen omaan tavoitteeseeni eli valmistun seuraavaksi kesäksi.

Monet tekevät gradun paljon minua nuorempana, muiden opintojen ohessa, mutta itse olin siirtynyt työelämään jo niin kauan sitten, että kesti useamman kuukauden ymmärtää, mistä tieteessä nykyään on kyse. Hyviäkin puolia tilanteessani oli: minulla oli rahoitus tehdä gradu ja muut kesken jääneet opinnot 10 kuukaudessa. Sanktiona oli se, että jos en saisi kaikkea tehtyä määräpäivään mennessä, joutuisin maksamaan osan rahoista takaisin. Tämä tuskin motivoi kaikkia ihmistyyppejä, mutta minut se sai vauhtiin. Vaikka kasailin elämäni kaarnan paloja lautaksi, minulla oli myös vakaa, pitkälti työelämäkokemukseen perustuva usko, että pystyn tähän. Nuorena olin epävarmempi. Mutta nyt olin mielestäni jo tehnyt paljon vaativampia asioita, ja sitä paitsi tämä oli erityisen kiva asia kaiken kaaoksen keskellä!

Juuri työelämäkokemus ei ehkä kuitenkaan ollut olennaista. Olinhan saanut kandityöni aikanaan tehtyä. On toki avuksi, jos sinulla on elämänkokemusta ja itsetuntemusta, joihin voit luottaa, tai ystäviä, joilta saat realistista palautetta. Mutta gradua kirjoittaessasi pääset joka tapauksessa hankkimaan kokemusta ja kontakteja. Ehkä keksit jotain aivan muuta kuin minä, joka motivoi sinua priorisoimaan graduprosessia ja palkitsemaan itseäsi siitä? JP Jakosen kirjaa Stressivapaa johtaja tulee mieleen suositella. Se on täynnä käytännöllisiä elämäntapa- ja asennevinkkejä, joiden keskiössä on elinympäristön ja sisäisen elämän järjestäminen sekä priorisoiminen siten, että pystyy käyttämään aikansa siihen, mikä on oikeasti tärkeää ja merkityksellistä.

(3) Uskalla valita itseäsi innostava aihe, vaikka se olisi täysin tuntematon tai “nolo”

Nuorena opiskelijana olin tavattoman samaistunut kirjoituksiini ja intresseihini, ajattelin niiden osoittavan, millainen ja varsinkin miten erityinen Minä olen. Se asenne kylmäsi mahdollisuuteni löytää jotain uutta, koska olin liiaksi kiinni keksityssä imagossa, jota huomaamattani ruokin. Nyt elämäni oli sopivasti niin levällään, että oli turha uskotella edes itselleni, että olin juuri tehnyt täydellisen V-tyylin alastulon.

Olin tehnyt kandini Matti Kamppisen ohjauksessa vuonna 1997, ja hän sattui hoitamaan professorin virkaa, kun palasin gradua tekemään. Minulla ei ollut mitään valmista aihetta, joten Matti ystävällisesti ehdotti muun muassa transhumanismia. Pyörittelin Matin ehdottamaa lähdekirjaluetteloa pari päivää. Aihepiiri tuntui tutulta, mutta myös äärimmäisen tylsältä, kuivalta, “samalta”. Huomasin haluavani haastaa itseäni tutkimaan jotain, mitä en ollut aiemmin tutkinut, ehkä jopa lähteä etnografian polulle. Meninkin paikalliskirjastoon ja katsoin, löytyisikö sieltä mitään kiinnostavaa. Huomasin piilottavani poveeni parisuhdeoppaita! 

Kun seuraavassa seminaaritapaamisessa esittelin aihettani, “Parisuhdevalmennusten ihmiskuvat: kumppanien välisen tavoitetilan metaforat ja niiden taustalla olevat ihmiskäsitykset”, Matti piti sitä yllättävänä vetona. Niin pidin minäkin. Ideapaperissani luki, “minua kiinnostaa millaista parisuhdevalmennusta nykyään annetaan, millaisiin ihmiskuviin valmennukset pohjautuvat ja etenkin millaisena kumppanien välinen tavoitetila tai parisuhdeonnellisuus nähdään”. Minulle oli jo syntynyt sisäinen aistimus, että tästä aihepiiristä näköjään lähden liikkeelle, ja katson miten käy tai ei käy. Kannustin itseäni, että teen vain niin hyvin kuin osaan ja siirryn sitten seuraavaan asiaan. 

Prosessia tietysti helpottaa, jos kandityön aihe edelleen puhuttelee ja pääsee hyödyntämään aiempia tutkimuksiaan. Joillekin graduprosessi on suoraviivaisesti läpi opintojen kehkeytyvä jatkumo. Voi olla, että he ovat osuneet kerralla riittävän merkitykselliseen aiheeseen. Ja meitähän on moneksi: joillekin gradu on lähinnä välttämätön paha esimerkiksi matkalla siihen opettajan unelma-ammattiin. Silloin innostavin ja paras aihe saattaa olla se kaikkein ”tylsin”, johon ei tule tuhlattua yhtään ylimääräistä minuuttia.

(4) Kerää alusta asti kiinnostavia teoreettisia näkökulmia, vaikka ne olisivatkin vanhoja

Matti sanoi myös, että tutkimussuunnitelmani perusteella valitsemaani aihetta kannattaa tutkia. Hän ja seminaarilaiset auttoivat minua etsimään kiinnepisteitä aiemmasta tutkimuksesta, erilaisten parisuhdeorganisaatioiden yhteystietoja ja niin edelleen. Kuunneltuaan sekavia ensihahmotelmiani teoreettisesta lähestymistavasta Matti suositteli George Lakoffin ja Mark Johnsonin klassikkokirjaa Metaphors We Live By. Olin sen aikoinaan lukenut ja se tuntui kestäneen aikaa hyvin, joten otin sen ensimmäiseksi teoreettiseksi apuvälineekseni. Vanhat hyvät ideat voi usein asettaa kehityskeskusteluun uudemman tutkimuksen kanssa, kuten myöhemmin huomasin.

(5) Käy kylillä hakemassa kosketuspintaa

Kirjoitan tätä koronapandemian vallittua melkein vuoden, joten tiedä sitten miten virtuaalisia kylät tulevaisuudessa ovat, mutta seuraava askel minun prosessissani oli tutustua aiheeseeni liittyviin toimijoihin ja verkostoihin. Merkittäväksi toimijaksi parisuhdevalmennusten kentällä osoittautui Parisuhdekeskus Kataja ry, jonka järjestämille Parisuhdepäiville lähdin naisystäväni kanssa. Kenttäkokemukseni perusteella parisuhdemaailmaan kytkeytyvien vertaistukiryhmien loputon verkosto vaikutti entistä mielenkiintoisemmalta tutkimuskohteelta. Tilaisuudessa esimerkiksi Terhi Ketola-Huttunen kertoi Sue Johnsonin tunnekeskeisen parisuhdeterapiamallin pohjalta aiheesta “Riitelyn kehältä aitoon kohtaamiseen”. En siihen silloin vielä tarttunut, mutta sain asiaan konkreettista kosketuspintaa, joka ehkä myöhemmin osaltaan vaikutti aihevalintani tarkentumiseen.

Kirkon tarjontaa parisuhdepäivillä

(6) Anna idean elää ja kehittyä

Haaveilin siis pääseväni kysymään asioita ihmisiltä itseltään. Niinpä aiheeni sai muodon “Parisuhde ja henkisyys: parisuhteen ja henkisen polun tavoitteisiin liittyvät metaforat”. Tutkimussuunnitelmassani luki, että “tarkoitukseni on tutkia sitä, millaisena toisaalta (a) parisuhteen tavoitteet ja toisaalta (b) henkiset tavoitteet sekä niiden keskinäinen suhde ilmenevät sellaisten ihmisten puheessa, jotka katsovat olevansa jollakin henkisellä polulla”. Tein haastattelurungon ja kolme koehaastattelua. Ne olivat hienoja jaettuja hetkiä, joissa oltiin jonkin äärellä. Mutta en ollut ihan varma minkä. Kokeilinpa kuitenkin, jokin sisälläni huusi innoissaan!

Ei varmaan kannata huvikseen koluta kaikkia mahdollisia lähestymistapoja, mutta jos et yhtään tiedä, miten ideasi toteuttaisit — ja jos aikaa ja energiaa riittää — on parempi kokeilla jotain kuin vain pohtia. Sen kun aina itse muistaisin!

(7) Luovu ideoista, joilla et pääse perille

Purkaessani haastatteluja tajusin, että olin paikoittain kysellyt liian abstrakteja ja ympäripyöreitä. En edes tarvinnut kenenkään muun mielipidettä nähdäkseni, että tällä menetelmällä en löytäisi perille vievää polkua. Tai siis ehkäpä olisin löytänyt, mutten asettamani aikataulun puitteissa. Palasin ajatukseen, että aineistonani toimivat kirjalliset parisuhdeoppaat. Tuntui, että pitäydyin innostavan ideani äärellä, mutta päästin irti lankakerästä, jota purkaessa se oleellisin eli punainen uhkasi hukkua. 

Olisin halunnut ottaa vertailuun parisuhdeoppaita erilaisista henkisistä perinteistä, kuten buddhalaisuudesta, mutta Tiina Mahlamäki neuvoi minua viisaasti, etten millään ehtisi kontekstualisoida montaa eri perinnettä asettamassani ajassa. Hän ja Jaana Kouri kyllä tarjosivat yhteyshenkilöt, joiden avulla olisin sitä halutessani voinut yrittää. Mutta kun yritin sovitella kudelmaani 80 sivuun, ymmärsin, että he olivat oikeassa. Homma vain näyttäisi roisilta, jos yrittäisin kutoa yhteen liian monta lankaa eri väriskaaloista. Niinpä jätin sivuun kaikki Aro gTér -perinteen mahdolliset ja mahdottomat oppaat aurinkoineen kuineen.

(8) Etsi aineisto, jonka avulla ideasi on helppo ja selkeä toteuttaa

Okei, tiesin kuitenkin kokemuksesta, että olen sinnikäs, tarkka ja suhteellisen nopea vertailemaan kirjallisia aineistoja. Niinpä kun törmäsin parisuhdeaiheiseen self help -kirjaan, josta kirjoittaja itse oli myöhemmin tehnyt kristillisen version, ideoiden metsästäjän vaistoni heräsi. Kyseessä oli tunnekeskeisen pariterapian kehittäjän Sue Johnsonin kirja Created for Connection. Olin pari vuotta aiemmin lukenut hänen kirjansa Kunpa sinut tuntisin paremmin ja nyt tajusin hänen tehneen samasta kirjasta uuden version nimenomaan kristillisille pariskunnille. Tietokoneella luettavan e-kirjan sai ostettua netistä saman tien, ja pian oli selvää, että kirjaversioiden väliset muutokset olivat riittävän suuria, jotta niistä saisi tutkimuksen aikaan. Yllättävän paljon oli myös säilytetty täysin muuttamatta, mikä teki työstä helpompaa, koska ei tarvinnut kahta täysin erilaista kirjaa vertailla. Argumentteihin oli usein melko kepeän tuntuisesti vain lisätty Jumala jonkinlaiseksi henkisen tason alkusyyksi — alkuperäistä tieteellistä argumenttia muuttamatta. En ollut ajatellut tutkia kristinuskoa, mutta mieleeni nousi asetelma, joka oli mielestäni selkeä, helppo ja nopea toteuttaa. Siinä olivat edelleen läsnä myös alkuperäisen ideani ainekset: parisuhdeneuvonta sekä henkisyyden vaikutus siihen.

(9) Lyö aihe lukkoon, kun muutkin ymmärtävät mitä aiot tehdä

Vuoden vaihteessa Turun uskontotieteen professoriksi nimitettiin Terhi Utriainen. Sattumalta olin juuri lukenut hänen kirjansa Enkeleitä työpöydällä, jossa sivuttiin monia kiinnostuksen kohteitani, kuten nyt henkisyyden ja terapian välistä vuorovaikutusta. Terhi luki tutkimussuunnitelmani, mutta olin sittemmin jo luopunut haastattelusta tutkimusmenetelmänä. Muistan elävästi, kuinka rohkenin yhden seminaarikerran viimeisillä minuuteilla esittää Terhille ideani vertailla juuri löytämiäni Sue Johnsonin kirjoja. Terhin mielestä idea oli toimiva ja kiinnostava, ja hän kannusti minua toteuttamaan sen. Hymyillen hän arvuutteli jokohan vihdoin päätän aiheeni. Olinhan sanonut graduni olevan valmis kesään mennessä. Tämä oli mielestäni yksi kriittisiä hetkiä ja päätöksiä, joiden ansiosta graduni tuli tehtyä. Olin löytänyt tarvittavat ainekset ja saanut ohjaajan hyväksynnän. Vaikka materiaali ei ollut mielestäni superhyperkiinnostavaa, suunnilleen kaikki osat minussa huusivat, että tällä tavalla saat työn tehtyä ja pääset sanomaan edes jotain sinua kiinnostavasta asiasta.

(10) Tee kova ydin ensin: se millä pääset läpi ja mitä ilman et pääse

Meinasin heti karata kehittelemään teoreettisia näkökulmia aiheeseeni. Terhi neuvoi kuitenkin ensin tutustumaan aineistoon kunnolla ja tekemään kirjojen vertailun mahdollisimman huolella. Ja katsomaan vasta sitten mitä löydän. Vietin pari viikkoa kotiarestissa kumppanini keittiön pöydän ääreen kahlittuna. Kahlasin kahta kirjaa vieri vierekkäin: joka kappaleen, lauseen ja sanan. Kirjasin kaikki muutokset läppärilleni. Tuskastuttavan hitaasti sain vertailun aikaan ja esitin sen seminaarissa gradulukuna. Sain palautetta, että vertailuni toimii, mutta että seuraavaksi tarvitaan enemmän analyysiä, tulkintaa. Joka tapauksessa minulla oli nyt valmiina graduni ydinosio, kahden kirjan vertailu. Tiesin, että sitä hieman jalostamalla pääsen läpi. Kaikki muu on plussaa. Stressitaso laski merkittävästi.

Vertailua tekemässä

(11) Pyydä apua avainartikkelien etsimisessä

Terhi vinkkasi Helen Cowien ja Michael A. Hayesin artikkelista Psychology and Religion: Mapping the Relationship, jonka avulla sain asemoitua tutkimukseni laajempien ilmiöiden kenttään. Käytin sitä johdantoluvussa ja se oli hyvä lähtölaukaus kohti aineistoni syvempää tulkintaa. Graduprosessin loppuvaiheessa artikkelin näkemykset alkoivat ilokseni vaikuttaa epävarmemmilta. Mutta oivallusmatka olisi jäänyt tekemättä, ellen olisi saanut jostain ajoissa riittävän selkeää hahmotelmaa maastosta, josta kokonaiskuvaa saattoi alkaa kaivella.

(12) Teoria on vain näkökulma, valitse jotain mikä sopii tarpeeseesi

Syyslukukaudella törmäsin terapiakulttuurin käsitteeseen Jaana Maksimaisen väitöskirjassa Parisuhde ja ero. Se hämmensi minua samoin kuin ajatus yhteiskunnan psykologisoitumisesta. En millään ymmärtänyt, mitä se tarkoittaa. Niinpä luin aiheesta suuntaan jos toiseen. En tiedä oliko se hyväksi graduni valmistumisen kannalta. Pikemminkin väänsin viimeiseen asti itseni kanssa siitä, onko mitään “terapiakulttuuria” olemassa ja mitä tulkintavoimaa sillä teoreettisena käsitteenä voisi olla. Keskustelin aiheesta Terhin kanssa useamman kerran ja hän intoutui aina paholaisen asianajajaksi, joka esitti erilaisia mahdollisia näkökulmia, kommentoi omia tulkintojani, ja antoi minun sitten ihan itse muodostaa omat mielipiteeni. 

Teoreettisten käsitteiden väsymätön vatvominen ei ole välttämätöntä gradua tehdessä. Kirjoitin jo yhden version käyttämällä Arlie Hochschildin tunnetyön käsitettä, mikä toimi kohtuullisesti, mutta se tuntui minusta liian itsestään selvältä näkökulmalta aineistoon. Omaksi prioriteetikseni nousi tuossa kohden tarve löytää tuoreempi näkökulma aiheeseen. Jälkikäteen ajattelen, että vähemmälläkin teoreettisella väännöllä olisi syntynyt ihan kelpo gradu. 

(13) Vaivaudu avaamaan millaista menetelmää käytät, millä perusteella tulkitset

Jokin selkeä näkökulma tutkimuksella kuitenkin täytyy olla. Muuten vain toistat sen mitä aineistosi jo sanoo. Jotain menetelmää joka tapauksessa tulet käyttäneeksi, joten kannattaa nähdä vaivaa ja avata, mitä tutkimuksen tekeminen omalla kohdallasi käytännössä sisältää. Näin minua ohjeistettiin.

Olen seurannut usean ystäväni graduprosessia sivusta ja huomannut, että hankalin, tylsin ja samalla suorastaan mystisin asia on monille juuri teorian ja menetelmän kuvaaminen. Harva tuntuu tietävän, mitä teoriaa “pitäisi” käyttää tai mitä “menetelmä” pitää sisällään. Osittain syynä lienee se, että parhaimmillaan tiede on avoin kysymys, johon pyrimme oman kokemuksemme ja hyviksi havaitsemiemme menetelmien pohjalta perustellusti vastaamaan. Se on iso kysymys ja haaste. Tämä heijastuu mielestäni myös menetelmäkirjallisuuteen. Osa menetelmäkirjallisuudesta on niin yleisluontoista ja teoreettista, että on vaikea nähdä, miten se liittyy oman tutkimuksen aiheeseen, miten sen saisi valjastettua käytäntöön. Kulttuurin tulkinnassa on toki vääjäämättä mukana omakohtaisen oivaltamisen elementti, jota ei voi tiivistää mihinkään yleispätevään kaavaan, mutta ei se ole sen enempää rakettitiedettä kuin rakettitiedekään mitään mitä ei voisi halutessaan oppia.

En olisi itsekään millään viitsinyt kirjoittaa, mitä laadullinen tutkimus ja sisällönanalyysi omassa gradussani käytännössä tarkoittavat. Saati selittää, miten voin kuvitella, että toimintatapani tuottaa perusteltuja tuloksia. Terhi joutuikin sanomaan, että kirjoita nyt edes jotain menetelmistäsi. Vaikeus tuntui olevan siinä, että jouduin venyttämään tavanomaisen ajatteluni rajoja kattamaan sitä, mitä oman ajatteluni käyttöteoria oikeastaan sisältää.

Kun sitten luin Pertti Alasuutarin artikkelin tutkimuksen tiimalasimallista (Theorizing in Qualitative Research), huomasin, että tämähän on aika kiinnostavaa ja selkeyttää sitä, miten minun kannattaa toimia. Ensin perustelen, miksi tutkimukseni kannattaa tehdä ja mitä tarkalleen ottaen tutkin. Mitä teoriaa ja menetelmää aineistooni sovellan? Tutkimusideaani sisältyy luultavasti jokunen oletus, joita testaan aineistoani vasten. 

Minun perusoletukseni oli niinkin yksinkertainen, että jotain oleellista muuttuu, kun sekulaarista parisuhdeoppaasta tehdään kristillinen versio. Teoreettisen kehyksen muutoksen hahmottamiselle löysin Ole Riisin ja Linda Woodheadin kirjasta A Sociology of Religious Emotion, jossa puhuttiin emotionaalisista regiimeistä tai tunteiden hallintojärjestelmistä. En kuitenkaan löytänyt aiempia sovelluksia teoriasta, joten sain itse keksiä, miten sitä voi käyttää. Tämä rohkaisi minua yhdistelemään teoreettiseen arsenaaliin myös muita näkökulmia.

Teoreettisemmalle kielelle puettuna oletin, että parisuhdeoppaasta voi löytää tunneohjelman, joka tarjoaa keinoja mukautua tunteiden hallintojärjestelmään intiimisuhteiden alueella. Kristillistetyssä versiossa oletin tämän näkyvän esimerkiksi siinä, että jumalasuhdetta koskevaa ohjeistusta lisätään tai muokataan. Oletin myös, että muun muassa ohjeistuksen luonteesta voi yrittää päätellä, millaisesta kristinuskosta kirjassa on kyse. Näistä lähtökohdista muodostui tutkimusstrategiani eli tiimalasin ylempi kuppi.

Seuraavassa tutkimusvaiheessa valutin aineiston kehittelemäni tutkimuslinssin – tiimalasin keskellä olevan ”teorian rajoittaman” kapeuman – läpi ylemmästä kupista alempaan. Tein tämän mahdollisimman tarkkaavaisesti, avoimin mielin ja monisyisesti, ja kirjasin muistiin, mitä kaikkea oikeasti löysin — myös asiat, jotka eivät tukeneet oletuksiani. Listasin siis minkälaisia eroavaisuuksia kirjojen tunneohjelmissa mielestäni oli. Lopuksi asetuin tiimalasin alemman kupin äärelle pohtimaan, mitä kaikkea löytyi ja mitä tästä opin. 

Alempaan kuppiin päästyään voi olla tarpeen viilata ennakkoluulojaan ja miettiä, miten löydökset oikeastaan kannattaisi tulkita, mitä tiimalasin hiekasta voi perustellusti sanoa, ja olisiko jokin toinen lähestymistapa voinut olla hyödyllisempi. Kun tutkimuskohteenani olivat nimenomaan tunnekeskeiseen parisuhdeajatteluun pohjautuvat kirjat, niiden analysoiminen tunneohjelmina osoittautui onnekseni toimivaksi.

Tutkimuksen tiimalasimalli

(14) Juttele ihmisten kanssa ja tee jotain muuta välillä

Uskontotieteen laitoksen henkilökunnasta oli minulle suuri apu, ei pelkästään graduun suoraan liittyvissä asioissa, vaan myös muista asioista rupatellessa. Muiden seminaarilaisten graduprosessien seuraaminen ja niihin osallistuminen ruokki olennaisesti omaa työtäni. Keskeisin tuki ja peili aineistoni ihmettelyssä ja erilaisten teorioiden pohtimisessa oli naisystäväni. Hän myös vei minut sopivin väliajoin pois graduni kimpusta, etten jumittunut sen sumppuun ihan kokonaan. Hänelle tästä kaikesta suuri kiitos! Ilman häntä graduni olisi paljon tiukkapipoisempi ja kankeampi. Kaikilla ystävillä ja läheisillä on usein oma tärkeä roolinsa, joten heidän kanssaan kannattaa turista sekä arvostaa heidän apuaan.

(15) Aina voi sanoa jotain kvantitatiivistakin jos siltä tuntuu

Jos pelkkä laadullinen tutkimus ahdistaa, voit aina kokeilla laskea joidenkin keskeisten asioiden määriä, ja pohtia kertoisivatko ne jostain oleellisesta. Omassa aineistossani informatiivisia lukuja olivat mielestäni vaikkapa vertailtavien kirjojen sivumäärät kappaleittain. Niitä laskiessani huomasin, että traumoja käsittelevä kappale oli saanut tehdä tilaa Jumalasta kertovalle täysin uudelle kappaleelle. Laskeskelin myös eri metaforien käyttömääriä, mikä ei sinänsä tuottanut tulosta. Mutta siinä samalla huomasin, että sanat, joilla kutakin metaforaa määriteltiin, olivat usein vaihtuneet merkittävällä tavalla. Alkuperäisessä kirjassa kumppanit “virittäytyvät” toistensa syvempiin tunteisiin ja löytävät siten kukoistavan parisuhteen. Kristillisessä versiossa alkuperäinen “virittäjä” on Jumala ja kumppanien välisen yhteyden syvyys vaikuttaa suoraan myös jumalasuhteen laatuun. Virittäytymis-metafora saa siis paljon laajemman merkityksen.

Selvitin myös montako Raamatun lainausta kustakin testamentista ja kirjasta/kirjeestä oli käytetty. Se oikeastaan esti minua tekemästä hätiköityjä johtopäätöksiä kirjassa ilmenevän kristinuskon luonteesta. Mielenkiintoisimpia määrään perustuvia tuloksia löysin, kun laskin kirosanoja ja seksuaalisuuteen liittyviä sanoja. Kristillistetystä versiosta oli esimerkiksi poistettu kaikki viittaukset englannin sanaan “gay”, mikä osaltaan perusteli väitettä, että arvoperusta oli liikkunut kohti konservatiivisempaa.

Jos mitään kiinnostavaa ei kvantitatiivisella analyysillä löydy, tulet kuitenkin haravoineeksi ja kasvattaneeksi ainakin istumalihaksiasi. Ehkä aineistosi komposti samalla muuttuu ilmavammaksi ja tutummaksi. Käsin en lähtisi mitään massiivisia laskutoimituksia tekemään — ellei se sitten ole tutkimuksesi nimenomainen menetelmä tai aihe. Oman työni teki helpommaksi se, että minulla oli molemmista kirjoista tietokoneella selattava versio, joista saatoin haeskella yhtäkään fyysistä sivua kääntämättä.

Laskemista voi harrastaa gradun valmistuttuakin, kuten graduprosessista kertovaa esitelmää varten tein. Oheisesta viivakaaviosta selviää ehkä, mikä hyötysuhteeni on luovaa työtä tehdessäni. Tai toivottavasti ei. 😊

Gradun sivumäärät kuukausittain

(16) Kun jokin takkuaa liiaksi, kilauta kaverille ja käytä oljenkorsi

Surffaillessani retoriikkaan liittyviä tutkimuksia törmäsin Cathryn Hillin väitöskirjaan metaforista ja retoriikasta parisuhdeoppaissa. Se oli toisaalta lottovoitto, koska saatoin käyttää sitä validoimaan omaan aineistooni perustuvia havaintoja parisuhdemaailman metaforista. Mutta minulla oli myös suuria vaikeuksia päästä Hillin näkökulman ulkopuolelle. Painin pitkään sen kanssa, teenkö Hillin tavoin retorista analyysiä eli onko metafora teoriassani kielellinen keino… Vai onko metafora itse asiassa minulle teoreettinen käsite, maailmankuvaan liittyvä kulttuurinen malli, mihin lopulta päädyin. Terhin ja Matin kysymykset auttoivat hahmottamaan, mitä minun piti itselleni selvittää.

Terapiakulttuurin käsite tosiaan osoittautui liian laajaksi, jotta olisin voinut itse perata sitä kovin monipuolisesti. Pelastuksen toi Suvi Salmenniemen ja Mariya Voronan artikkeli self help -kirjallisuudesta Venäjällä, mitä vasten sain kuin varkain esiteltyä aiheeni kannalta olennaisimmat näkökulmat terapiakulttuuriin.

(17) Yritä etsiä riittävän samankaltaisia vertailupisteitä, joita vasten voit peilata löydöksiäsi

Hillin väitöskirjasta olin saanut lihaksia sanoa jotain self help -parisuhdeoppaissa yleensä käytetyistä metaforista. Kun “yksilötason” ilmiöt — eli kahden kirjaversion erilaisuudet — oli analysoitu, yritin etsiä pohdinnalle jotain seuraavaa tasoa, joka ei jäisi terapiakulttuurin monihaaraisen mörköpuun varjoon. Pakotie löytyi kulttuurisosiologiasta.

Rebecca Hazledenin artikkelit parisuhdeoppaiden rakkauskäsityksistä ja niiden mahdollisesta emansipatorisesta vaikutuksesta tarjosivat valmiiksi paloitellun tavan peilata Johnsonin näkemyksiä muihin kulttuurissa lipuviin parisuhdeideaaleihin. Hazleden sattui vieläpä lähestymään parisuhdeoppaita siitä näkökulmasta, minkälaisia rakkauden patologioita niissä nähdään, mikä vastasi täysin Johnsonin tapaa käsitellä asiaa. Näin sain ikään kuin ilmaiseksi liitettyä Johnsonin näkemykset aiempaan tutkimukseen. Sen kun jatkoin Hazledenin artikkelia omaan aineistooni perustuvilla havainnoilla. Samalla pääsin sosiologisen analyysin tasolle, irti vain siitä yhdestä parisuhdeopasparista, jota varsinaisesti tutkin.

Aivan viime metreillä löysin terapiakulttuurin käsitettä purkamaan Robert N. Bellahin ja kumppanien Habits of the Heart -klassikon. Olin jo vakuuttunut, että parisuhdehulluus ja moni muukin hulluus länsimaisessa kulttuurissa on paikallistettavissa jonkinlaiseen oletusindividualismiin, joka jää ajattelumme sokeaan pisteeseen. Habits tarjosi individualismista tasoanalyysin, jonka avulla pystyin edes jotenkin käsitteellistämään, mistä kulttuurimme keskeinen ristiriitaisuus mielestäni nousee. Ne muutamat sivut, jotka aiheesta kirjoitin, olivat itselleni kaikkein merkityksellisimmät. Tunsin saaneeni kiinni terapiakulttuurin käsitteen takana piilevästä varsinaisesta aiheesta.

(18) Muista vetää oman tieteenalasi johtopäätökset selkeästi

Kulttuurisosiologiset ja filosofiset pohdinnat kiinnostivat minua suuresti, mutta siinä samalla melkein unohdin tekeväni uskontotieteen gradua. Esitarkastuskommenteissaan Terhi ja Matti kannustivat ilmaisemaan vielä selkeämmin, millaista uskontoa Johnson itse asiassa konstruoi ja mikä rooli Jumalalla parisuhdeauvon kolmantena pyöränä on. Taustakankaaksi löytyi Linda Woodheadin mainio artikkeli Five Concepts of Religion, jonka väripaletilla sain vedosteltua esiin Johnsonin käsitysten taustalla piilevän jumalakuvan. Millainen tuo parisuhdetta rakastava Jumala Jumalana sitten on? Vertailupohjana muihin jumalakuviin käytin Steven Bramsin kirjaa Superior Beings, jota Matti suositteli. Ilman näitä lyhyitä, mutta keskeisiä analyysejä graduni uskontotieteellinen anti olisi jäänyt huomattavasti laihemmaksi.

(19) Oma teksti ei ole pyhää

Hillin esimerkkiä seuraten kirjoitin myös 10 sivun analyysin siitä, mitä Johnsonin kirjojen kansikuvista voidaan päätellä. Terhi kysyi, mitä tämä osio toi analyysiini. No, ei mitään, totesin myöhemmin itsekseni, ja poistin osion. Samoin jouduin hylkäämään monta ideaa, jotka kiinnostivat minua suuresti, mutta jotka eivät tuoneet graduni tutkimukselliseen juoneen mitään oleellista lisäarvoa: tunteiden kuluttaminen ja elämysteollisuus, uhriutuminen, persoonallisuuden käsitteen yhteys terapiakulttuuriin…

Kirjoitin myös monta yksityiskohtaista liitettä, joita en lopulta liittänyt graduuni. Ne eivät kuitenkaan olleet pelkästään harhapolkuja, vaan oleellinen osa suunnistusta kohti asian ydintä. Ne toivat minulle varmuuden, että hallitsen aineistoni ja siksi uskallan esittää muutaman kokoavan väitteen.

(20) Esitarkastuksen jälkeenkin on elämää

Jätin gradun esitarkastukseen ajatellen, että heipparallaa, nyt kesälaitumille. Sain kuitenkin Matilta ja Terhiltä yhteensä parisen kymmentä vinkkiä, miltä osin voisin tutkielmaani kehittää. Sain myös kuukauden lisäaikaa, koska graduja ei ollutkaan sumaksi asti tarkastettavana, joten viimeinen aikarajaani riittävä palautuspäivä siirtyi. Olin aika puhki jo, mutta samalla innostuin, kun pääsin toteuttamaan vielä muutaman kerroksen kakkuuni. Vastasin jollain tavalla jokaiseen saamaani parannusehdotukseen, ja siihen se kuukausi menikin. Toiseksi viimeisenä päivänä tein vielä suomenkielisen tiivistelmän, jonka oikolukemiseen sain onneksi apua ystävältäni. Aivoni eivät nimittäin enää tajunneet juuri mistään mitään, mutta mitäs siitä, tämä seikkailu oli seikkailtu ja työ oli valmis!

2 thoughts on “20 graduprosessista opittua asiaa eli kuinka kirjoittaa opinnäytetyö keski-iän kriisissä

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out /  Change )

Google photo

You are commenting using your Google account. Log Out /  Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out /  Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out /  Change )

Connecting to %s