Paikka- ja lokaliteettitutkimuksissa nimetään tiettyjä paikkoja ei-paikoiksi. Tällaisia paikkoja ovat esimerkiksi lentokenttien terminaalit, jotka ovat paikkoja muiden paikkojen välillä ja joihin on hankala kiinnittyä. Kaksi kulttuurintutkijaa, minä ja ystäväni, olimme matkalla tutkimus- ja kirjoituslomalle Roomaan ja välilaskumme oli Munchenissä.
Munchenin lentokentällä on kaksi suurta terminaalirakennusta T1 ja T2. Jälkimmäinen näytti olevan uusi, lähes juuri käyttöön otettu. Niiden välissä on ulkotilassa oleva katettu tori, jossa näin juuri joulun päätyttyä oli vielä myynnissä joulutonttuja, joulupuuastioita, joulukirahveja ja muita jouluja. Torilla on myös luistelukenttä ja joulukuusia, joissa oli ripustettuja punaisia joulupalloja, jotka olivat paljon suurempia kuin suomalaiset joulukuusipallot. Terminaalien alue sisältääkin useita eri ulko- ja sisäpuolisia tiloja, joiden välissä on erilaisia välitiloja. Se onkin ikäänkuin välitilojen sarja tai solukko, pienempien keskuksien verkosto.
T1:n ja T2:n välillä on myös hyvin pitkiä käytäviä, joissa automaattiset rullamatot vievät matkustajia kävelynopeutta reippaammin risteyksestä toiseen ja rullaportaat nostavat heitä tasolta toiselle. T1:ssä on varsinainen terminaali ja sen lisäksi ikäänkuin satelliittisiipi, jonne kuljetaan maanalaisen lentokentän alittavalla kiskojunalla. Ajantaju katoaa ja aktuaalista maan aikaa on tarkistettava jatkuvasti. Liminaalivaiheessa liiketaju hämärtyy, ulko- ja sisäpuoliset tai ylös- sekä alaspäin olevat siirtymiset vievät käsityksen kaiken ulkopuolella olevan todellisuuden suunnista.
Meillä oli neljän tunnin välilasku Munchenissä. Opimme, että T1 ja T2 välille kuluva aika on pitempi kuin mitä opastetauluissa lukee (32 minuuttia) ja opimme myös, että boardingpassissa oleva aika on boarding-aika, ei lentokoneen lähtöaika. Ollakseni varma nyt-hetken ajasta, kävin kysymässä paikalliselta. En enää luottanut i-padiini, kännykkääni tai oman pääni kesä-talviaika- tai greenwichistä itään-laskelmiini.
Ymmärsimme, että kaikki Lufthansan lennot tulevat ja lähtevät T1:stä ja siksi olemme väärässä paikassa. Opimme, että päästäkseen T1:stä T2:een pitää myös mennä läpi matkatavarasalien ja tulliselvitysten. Opastaulujen mukaan sieltä ole paluuta, vaikka todellisuudessa kyllä olikin, jos oli mennyt vikaan, kuten meille kävi. Tavanomaisessa paikan tunnun hahmottamisessa on oleellista itsensä sijoittaminen aikaan tai/ja paikkaan. Liminaalitilassa se katoaa tai kadotetaan. Silloin on luotettava kokemukseensa ja mahdollisesti muistiinsa siitä, missä on mennyt ja mitä maamerkkejä on ohittanut. Niistä saattaa tulla vähitellen muistin paikkoja. Huomasimme ohittaneemme erään lasten leikkipaikan kolmesti. Lopulta löysimme lähtöporttimme sen vierestä.
Koska olemme havaintoja tekeviä kulttuurintutkijoita, huomasimme, miten loistevaloputkista tehdyt installaatiot olivat taideteoksia ja terminaalien toimivuus oli arkkitehdille ollut hyvin haastava tehtävä kaikkine reittiohjeineen ja hätätilannepoistumisteineen. Arvelimme, että hänellä oli luultavasti kokemusta myös tietokonepelien suunnittelijana. Suurilla screeneillä oli mainoksia, jossa parkourilla etenevä paikallinen hyppeli liukuportiden kaiteilta porttitiskien kautta aina lentokoneen ovesta suoraan siiveltä sisään. Liminaalitilassa mahdoton näyttää muuttuvan mahdolliseksi. Ilmeisesti kiinnittyminen välitilaan onkin painajaismaista, ja tuota tunnetta vältellään liminaalitilassa olevien välisellä huumorilla.
Naistenvessan käsienpesuveden tuleminen kraanasta ja wc:n oven saaminen lukkoon vaati ongelmanratkaisukykyä, joka ei jättänyt matkustajaa odotusajasta tylsistyneeseen tilaan. Vaikka sain veden tulemaan putkesta en enää pystynyt palauttamaan mieleeni, miten sen olin tehnyt saati neuvoa sitä nuorelle tytölle, joka ilmehtien kysyi, miten olin saanut veden tulemaan.
Teimme myös yksityiskohtaisia huomioita siitä, miten saksan kielessä on hyvin pitkiä yhdyssanoja ja lentokoneissa nauhalle valmiiksiäänitetyt tiedotukset ovat ymmärrettävämpiä kuin kapteenin uptodate-tiedotteet. Haimme selviytymiskeinoja myös kulttuurisiin merkityksiin kiinnittymisestä.
Huomasimme myös, että pysyäkseen oikealla reitillä oli herpaantumatta ja aiemmista kommelluksista hekotellen olla keskustelematta – tilanteen reflektointi oli jätettävä (lento)kenttävaiheen jälkeiseen tilaan – ja seurattava katosta riippuvien porttien numeroiden edessä olevia isoja kirjaimia (1A-E,F). Ensimmäisen opastetaulun ohjeen mukaan porttimme oli 1A A 18, mutta se olikin lento joka lähti boarding-aikaan, ei oikean lennon lähdön aikaan, joka lähti portilta K09.
Tarkistimme myös tietomme mentyämme vikaan. Kyllä, oikeat tiedot löytyivät i-padin e-lipulta, jostain, joka muistutti ajasta ennen välitilaa. Terminaalien opastaulut tai boardingpassit eivät olleet niin selkeitä. Meillä oli myös erilaiset boardingpassit, vaikka olimme samalla lennolla. Yhteyttä oli pidettävä ulkomaailmaan wifi-netin avulla, joka meni kyllä päälle muttei yhdistänyt mitään ulkomaailman ja välitilan välillä.
Huomasimme, että terminaalit olivat melko autioita ja suuria. Ilmeisesti niissä on ihmisiä enemmän arkisin kuin nyt, mutta olihan tiistai – tosin tapaninpäivän jälkeinen tiistai. Juuri ennen porttimme aukeamista juuri tyhjänä olleet tuolirivit täyttyivät ihmisistä ja koneemme olikin lähtiessään aivan täynnä. Terminaalialue ja -aika tuntuikin sisältävän useita vastakohtaisuuksia ja nopeasti eteen tulevia tilanteita, jotka kyseenalaistivat itsestäänselvyydet. Miten tyypillistä liminaalivaiheelle! Miten tyypillistä elämän ominaisuudelle, jota kuvataan kaaokseksi ja jota jatkuvasti erilaisin keinoin pyritään järjestämään tai järkiperäistämään. Liminaalivaiheessa nämä ominaisuudet ryöpsähtävät esiin. Ehkä siksi liminaalitilaa merkitään rajoin ja rituaalein, tullialueineen ja tarkastuksineen, joissa hetkittäin on luovuttava kaikesta, mikä yhdistää sinut ulkomaailmaan.
Myös me löysimme oikealle portille, olimmehan neuvokkaita emmekä jo kokeneina kenttätyön tekijöinä hermostuneet ja olihan portti aivan Helsingistä Muncheniin lentomme tuloportin lähellä, samassa terminaalissa. Ja olihan meillä aikaa. Ja mehän olimme lähteneet tutkimuslomalle. Olimme selvinneet liminaalivaiheesta ja nousimme koneeseen, joka vei meidät Roomaan, ikuiseen kaupunkiin.
Uskontotiedettä Turun yliopistossa 