Matkalla Mumbaissa


Kello kulki jo iltayhdeksää, kun sain tulostettua väitöskirjani käsikirjoituksen professorille luettavaksi. Joskus aika aineellistuu tietyiksi minuuteiksi, jolloin teet jonkin teon. Niissä hetkissä olet yhtaikaa totisesti tekemässä jotain, jota olet odottanut ennalta pitkään. Niissä hetkissä olet myös jo helpottunut työn tekemisestä. Ja tiedät muistavasi hetken yksityiskohtaisesti jälkeenpäin.

Katsoin uskontotieteen hiljaista käytävää. Tältä tämä tila näyttää, kun lähden tänään pois. Ulkona oli tähtikirkas yö. Vielä palautin Teutorin kirjaston palautusluukkuun yhden kirjan. Tilasin taksin, mitä en ole koskaan tehnyt töistä lähtiessäni. Mutta tänään tein. Oli kiirehdittävä pakkaamaan. Bussi lentoasemalle lähtisi viiden tunnin kuluttua.

Vaikka aikaa oli vähän, irrottautuminen väitöskirjan käsikirjoituksen teosta matkalle Intiaan tapahtui hitaasti. Prosessi ei päättynyt leikkaamalla. Turun linja-autoasemalla koin aavistuksen siitä, että se, mikä olisi edessä, olisi ohutta, vielä tuntematonta, näkymätöntä, kuulumatonta. Jotain kevyttä kuin lähtö lentoon. Monissa matkustamisen hetkistä ihanimpia ovatkin hetket, kun kone irtoaa kentästä.

Olin tehnyt sopimuksen itseni kanssa siitä, etten suunnittelisi matkaani Intiaan kovinkaan valmiiksi. Antaisin sen yllättää, tulla sellaisenaan. En olisi ehtinytkään. Joitain mahdollisia kohteita olimme matkakumppanieni kanssa kaavailleet. Kuten sen, että lentäisimme Mumbaihin ja yöpyisimme siellä muutaman yön varaamassamme hotellissa. Ja kenttätyötä kaukana täältä.

Uuden alkamisen tunnistaa pienistä havainnoista. Lentokoneesta poistuessamme käytävässä tuli vastaan kitkerähkö pehmeä savun haju. Ystäväni tiesi, että se syntyy kaupungissa poltetuista roskista. Vaikka olin jättänyt väikkäritaakan ja nostanut selkääni rinkan, huomasin, ettei etnografi minusta ollut lähtenyt mihinkään. Minulla ei ollut mietittyä tutkimuskysymystä, ei tavoitteellista, erikseen harkittua tutkimusasennetta.

Etnografinen asenne on minussa pysyvää. Luulen, että olen ollut etnografi jo ennen tutkijaksi tulemistani. Siinä on jotain peri-inhimillistä, kaikille ihmisille ominaisia asioita, jotka on kehitetty ja jalostettu tieteellisen tarkaksi menetelmäksi. Mitä etnografi kuvaa kuvatessaan kansaa?

Matkoilla muihin kulttuureihin sen huomaa selvästi. Opettelemme muilta asioita. Samalla opettelemme itse, miten tulemme toimeen meille vieraissa olosuhteissa. Mietin myös nyt Intiassa sitä, että mitä jos eläisin täällä, mitä jos olisin syntynyt tänne. Seuraan asioita, mitä ja miten ihmiset tekevät mitäkin. Miten heidän arkensa sujuu? Mitä olisi olla he? Mitä on olla intialainen? Mitä on olla ihminen Intiassa?

Mumbaissa on useita slummeja, joissa asuu miljoonia ihmisiä. Kapeiden katujen varsilta lähtee vielä kapeampia käytäviä. Muutamien neliömetrien tiloissa jollain on parturiliike, toinen ompelee vaatteita, yhdellä on kioski ja kolmas tekee kukkakoristeita. Lapset juoksevat, mopot kulkevat tööttäillen. Slummien asukkailla asiat ovat paremmin kuin kodittomilla, joita näkee niin päivisin kuin iltaisinkin nukkumassa, kerjäämässä tai hoitamassa lapsiaan kaduilla. Täällä monet asiat ovat hyvin toisin kuin kotimaassa. Mutta toiseus ei ole ihmisissä.

Olen etuoikeutettu matkalainen, voin myös kääntää selkäni ja lähteä pois tilanteesta koska tahansa ja palata oman arkeni pariin. Mumbaissa voin välillä levähtää siirtomaa-ajan tyylisessä hotellihuoneessa. Meitä on ollut täällä ennenkin, matkalisia, tulijoita ja lähtijöitä. Voin istua terassilla tai ilmastoidussa huoneessa.

Päivät täyttyvät rutiinin opettelemisesta: mistä saa ruokaa, miten harjaat hampaasi pullotetulla vedellä, mitä voit pistää suuhusi, mitä et, miten tervehdit ihmisiä, miten väistät sinuun kiinnittyvän katseen, mihin laitat passin, mihin rahasi, mihin kätesi ja silmäsi. Kuuntelet ensimmäisinä päivinä vatsaasi, onko kaikki ok. Turismissa kiinnittää jälleen huomionsa elämisen peruskysymyksiin, opettelet pukemaan sopivia vaatteita, sanomaan oikeita sanoja, tilaamaan junalippuja ja kohtaamaan toisia ihmisiä. Ja itseäsi.

Ihmisiä on kuin muurahaisia. Tänään kuljimme pitkää kivistä siltaa pitkin islamilaiseen rannan tuntuman saaressa olevaan moskeijaan tuhansien muiden joukossa. Silta oli kuin kaiteeton aallonmurtaja. Päivä oli kuuma, asteita yli kolmekymmentä, ympärillä oleva Intian valtameri tyyni, vaalean autereinen. Rannat täynnä roskia, joita nousuvesi oli tuonut ja laskuvesi jättänyt kivien lomiin. Taskussani joitain kolikoita kerjäläisille, jotka istuivat jonojen reunoilla.

Mietin itseäni turistina toisessa maassa, toisten ihmisten joukossa. Turismia on verrattu pyhiinvaellukseen. Nyt kävelin itse pyhiinvaeltajien joukossa. Mumbaissa juhlittiin kolmepäiväistä dewalia, valon juhlaa. Festivaalipäivinä niin hindujen kuin muslimien temppelit täyttyivät kulkijoista, iltaisin ilotulitukset ja papatit sekä muut paukut pitivät meteliä ja juhlamieltä yllä. Ja meikäläistä herkkänä, haavoittuvana. Nurkan takana kuullosti samalta kuin kotisohvalta television uutisvälähdykset kriisitilanteista.

Väitöskirjassani käytin autoetnografista menetelmää, jossa myös tutkija on tutkimuksensa kohde. Turistina ollessaan joutuu kysymään jatkuvasti itseltään suhdettaan eri asioihin. Ja samaan kysymykseen monta kertaa. Tilanteet haastavat sinua tekemään ratkaisuja: antamaan kolikon tai kieltäytymään. Turistina on itselleen toinen, se on tilanne, jossa on mahdollisuus kysyä itseltään, kuka oikein olet, mistä tulet ja mitä ajattelet. Miten toimit, kun eettisyys ei ole periaatteita vaan odottamatta eteen tulevia tilanteita.

Taksikuski John oli tamiili, joka teki tuttavuutta kanssamme ensimmäisestä päivästä lähtien muiden kuskien kanssa, aina valmiina hotellikujan reunoilla. Omat kertomuksemme mistä tulemme, hän kuittaa ja ehdottaa seuraavaksi toista kiertoajelua. Hän myös toimii oppaana. Vie minne ikinä tahdomme. Muista hänen kasvonsa, hän sanoo.

Tullessamme takaisin moskeijalta, John on masentunut. Hänen piti lahjoa poliisi parkkipaikan takia. Nyt ei rahansiirto onnistu perheelle toiselle puolen Intiaa, Tamil Naduun. Puhumme autossa keskenämme suomeksi ääneen siitä, miten hän voi huijata tai olla oikeasti pulassa. Päädymme antamaan hänelle vähän lisää rahaa siihen, mitä sovimme lähtiessämme. Meille tuon rahan arvo ei ole kuin pari euroa. Liikennevaloissa huomaan, että hän näyttää nukahtavan. Hän on ajanut koko yön. Huomenna hän matkustaa junassa perheensä luokse, niin kuin hän tekee kerran vuodessa.

Aamulla heräämme aikaisin, aistit auenneina. Lähdemme katsomaan läheistä kalatoria. Kalanhaju ei ole kuitenkaan mahdoton. Seuraan edellä kiiruhtavaa ystävääni, väistelen pään päällä kalavateja kantavia, pitkiä rattaita työntäviä ja maassa katkarapuja tai silakannäköisiä kaloja perkaavia naisia ja miehiä. Naisilla koko omaisuus yllään. Kultaisia koruja, värikkäitä sareja ja lapsi vieressä. Kastimerkki silmien välissä, kauniina ja täysin tekemiseensä keskittyneenä. Sormet kiduksissa kädet kulkevat nopeasti ja tottuneesti. Ihminen on ketjun osa. Suurteollisuutta täällä ei ole. Jokainen kala päätyy merestä ruumaan, koriin, jonkun käsiin, veitselle, muovikassiin ja lautaselle. Aamu aamun jälkeen.

Miehet heittävät kalakoreja pystysuoraan ylös laiturille alla olevasta isoista troolareiden näköisistä puuveneistä. Yhtään kalaa ei putoa. Matalilla penkeillä tonnikaloja, miekkakaloja ja monia kotoisen näköisiä, mutta ei-ihan-niitä-kuitenkaan-kaloja. Täällä tuli vastaan yksi raja. En voi kävellä lähellä kivilaiturin reunaa, missä muut kulkevat sujuvasti. Kalanhaju, kalanperkeet ja huoli siitä, että jos putoan, saa minut katsomaan hetkeksi kauas.

Tänään jätämme Mumbain. Olen kastanut jalkani katuvedessä. Saanut rahaa automaatista. Nauttinut ihmisten lämpimistä, nopeasti ohikiitävistä katseista ja ystävällisyydestä, madam. Etäisyyttä on syntynyt siihen, mistä lähdin. Iloitsen kuitenkin hetkistä, kun voin tarttua ipadiini ja tehdä jotain minulle tyypillisen arkista, tarkistaa sähköpostia, kirjoittaa blogia. Tanssia turistin – vaiko etnografin – tanssia? Askel lähelle, lähemmäksi, kauas, kauemmaksi, tähän. Ja uudestaan.

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s