”Contro Natura”: koronkiskonnan synti

”Charging for the loan of money is unjust as such, for you are selling something that doesn’t exist”

-Tuomas Akvinolainen

”Contro Natura” tarkoittaa luonnonvastaista, käsite, joka nykymaailmassa harvemmin liitetään korkoon tai koronottoon. Mutta juuri tämä käsitys koronotosta luonnottomana ja jumalan tahdon vastaisena tekona muokkasi keskiajalla kehittyvää pankkitoimintaa sadoiksi vuosiksi eteenpäin.

Tutustuin tähän mielenkiintoiseen uskonnon ja talouden limittymiseen luettuani Tim Parksin populaarihistoriallisen teoksen Medici Money: Banking, Metaphysics and Art in Fifteenth-Century Florence (2005) ja lähdin sen pohjalta kartoittamaan aihepiiriä tarkemmin. Tässä blogitekstissä käsittelen hieman ilmiön taustaa ja tarjoan esimerkkitapauksen aiheesta.

Koronkiskonta (eng. usury) käsite viittaa nykyään liiallisen tai vilpilliseen koron perimiseen lainatusta summasta, ja tämä mielikuva on usein päällimmäisenä, kun koronkiskonnasta puhutaan syntinä. Antiikin ajoilta periytyvä keskiaikainen kanoninen oikeus, jonka toimivaltaan kuului kaupallisen toiminnan valvonta, kuitenkin tarkasteli asiaa toisesta näkökulmasta.

Ensinnäkin koronkiskonnan piiriin laskettiin kuuluvaksi kaikki koronotto lainatusta summasta. Eli jokainen alkuperäisen summan arvon ylittävä floriini tai sterling-punta oli jo lähtökohtaisesti vääryydellä hankittu, vaikka lainaehdot olisivat olleetkin meidän näkökulmastamme kohtuulliset.

Toiseksi koronkiskonta ei ollut synti siksi, että siihen liittyi ahneus tai pahantahtoisuus. Koronkiskonta oli synti, koska se oli luonnotonta ja soti suoraan jumalan asettamaa järjestystä vastaan. Käsitys koronkiskonnan luonnottomuudesta perustuu muun muassa Aristoteleen kirjoituksiin, joihin myöhemmin tukeutuivat keskiajan vaikutusvaltaisimmat teologit, kuten Tuomas Akvinolainen ja Vilhelm Occamilainen, kirjoittaessaan tulikiven katkuisia tuomioita koronkiskonnalle. Aristoteles kirjoittaa Politiikka teoksessaan:

”Kaikkein vihatuin rahanhankinnan keino, ja hyvästä syystä, on koronkiskonta, jossa hyöty tulee rahasta itsestään, eikä sen luonnollisesta käytöstä.”

Korko muokkaa asioiden hyvää järjestystä. Se sotkee rahan alkuperäisen käyttötarkoituksen yksinkertaisena vaihdannan välineenä. Pankkiirin saama hyöty korosta ei perustu hänen tekemäänsä työhön, jonka jumala on hänelle asettanut, vaan rahan kykyyn poikia lisää rahaa. Tämä on kirkon mukaan luonnonvastaista. Contro Natura!

Ei ole sattumaa, ettei Dante sijoittanut koronkiskureita Jumalaisessa näytelmässä samaan piiriin varkaitten tai vilpin tekijöiden kanssa, vaan helvetin 7. piiriin sodomiaan syyllistyneiden kanssa. Koronkiskurit ja sodomiaan syyllistyneet jakavat Danten mukaan saman synnin eli luonnon järjestyksen rikkomisen.

Myös maallisen lain täytäntöönpanossa koronkiskontaan suhtauduttiin vakavasti ja koronkiskureita vastaan käydyt oikeudenkäynnit eivät olleet harvinaisia. Koronkiskontalakeja sovellettiin aktiivisesti varsinkin Euroopan kaupankäynnin keskuksissa ja rangaistukset olivat ankaria. Tuomitut menettivät omaisuutensa ja historiasta löytyy esimerkkejä siitä, miten tätä sovellettiin myös silloin, kun syytetty oli jo kuollut. Vuoden 1179 kolmas lateraanikonsiili kielsi koronkiskojilta kristilliset hautajaiset ja myös koronkiskureiden summittaisia teloituksia tapahtui.

Kun ilmapiiri oli tämä, miten pankkitoiminta oli ylipäänsä mahdollista keskiajan ja renessanssin ajan Euroopassa? Miksi lainata rahaa, kun siitä ei saa itse hyötyä? Keinoja kiertää koronkiskontalakeja oli kuitenkin monia. Tässä otamme esimerkiksi, myös Tim Parksin kirjan aiheena olleen, Medicien kuuluisan pankkiirisuvun. Medicit toimivat Firenzessä ja heidän pankkinsa huippuvuodet sijoittuvat 1400-luvulle. Medicien pankkitoiminta ei ollut uraauurtavaa ja he ovatkin jääneet historiaan ennen kaikkea valtiomiehinä, jotka olivat samalla (lopussa hyvin nimellisesti) pankkiireita.

He eivät itse keksineet pankkitoimintaa edistäneitä keksintöjä, kuten kaksinkertaista kirjanpitoa, remburssia tai talletustiliä ja heidän liikevaihtonsa jäi huippuvuosinakin monia muita renessanssipankkeja pienemmäksi. He kuitenkin sovelsivat menestyksekkäästi koronkiskontalakeja kiertäviä konsteja.

Oli useita tapoja kiertää koronoton kieltoa. Yksinkertaisin keino oli alkuperäisen lainasumman merkitsemättä jättäminen tai vääristely. Esimerkiksi todellinen lainasumma oli 30 floriinia, mutta kirjoihin merkittiin 50 floriinin summa piilottamaan koron määrä. Medicien käytetyin keino oli kuitenkin hieman monimutkaisempi sekä hienostuneempi ja siten myös turvallisempi. Tätä kutsutaan ”vaihtosopimukseksi”, jota havainnollistan Tim Parksin teoksessaan antamaa esimerkkiä mukaillen.

Oletetaan, että lontoolainen kauppias tulee Medicien konttoriin Firenzessä ja pyytää 1000 floriinin summaa. Sovitaan, että summa maksetaan takaisin Lontoossa kauppiaan konttorin välityksellä Medicien pankin Lontoon haaralle Sterling-puntina. Tieto rahamäärästä ja ohjeet takaisinperinnästä matkustavat Firenzestä Lontooseen noin kolme kuukautta. Miten tämä hyödyttää Medicejä, jos maksusta ei saa ottaa korkoa? Hyöty tulee valuuttojen kursseista. Floriini on arvokkaampi Firenzessä kuin Lontoossa, joten sanotaan, että 1 floriini on 40 penceä eli 1000 floriinia on 40.000 penceä. Tämä maksusitoumus, joka sisältää siis sidotun valuuttojen välisen suhteen, lähtee kolmen kuukauden matkalleen ja lopulta Lontoossa kauppiaan konttori maksaa Medicien edustajalle 40.000 penceä, kuten sopimuksessa lukee. Nyt Medicien edustaja etsii toisen lontoolaisen kauppiaan, joka tarvitsee 40.000 pencen rahasummaa. Kauppias löytyy ja oletetaan, että hän on aloittamassa liiketoimintaa Italiassa ja tarvitsee rahaa juokseviin kuluihin. Tehdään uusi maksusitoumus, jossa kauppias lupaa maksaa takaisin floriineina Firenzessä 40.000 summan kurssilla 36 penceä floriinilta kolmen kuukauden kuluttua sopimuksen allekirjoittamisesta. Miksi 36 penceä floriinilta? Lontoossa pencet ovat käytännössä aina vahvempia kuin Firenzessä ja maksusitoumukseen merkitään sopimuspaikan, Lontoon, kurssi. Eli kun uuden sopimuksen tehnyt lontoolainen kauppias lopulta maksaa, jälleen kolmen kuukauden jälkeen, sovitun summan Firenzessä, Medicit vastaanottavat 40.000/36=1111 floriinia. Kuuden kuukauden jälkeen Medicit tienasivat 11% ”koron”. Yksinkertaista!

Tämä on oiva esimerkki siitä, miten pankkiirien innovaatiot sääntöjen kiertämiseen eivät rajoitu vain nykyaikaan. Luonnollisesti ”vaihtosopimus” ei ollut riskitön. Valuuttakurssit saattoivat kuitenkin heilahdella, välimatkat olivat pitkiä ja teologit pohtivat oliko käytäntö lopulta kuitenkin koronkiskontaa.

Mielenkiintoisena esimerkkinä asian monimutkaisuudesta on, että teologit lopulta hyväksyivät edellä mainitun muotoisen vaihtosopimuksen, mutta jos sopimus oli niin sanottu ”kuiva vaihto” cambio secco, se tuomittiin koronkiskontana. Tässä Medicien usein käyttämässä keinossa edetään muuten identtisesti, mutta ensimmäinen ja toinen kauppias ovat yksi ja sama henkilö, eli kauppias ja pankkiiri toimivat koko ajan omalla valuutallaan. Cambio secco julistettiin koronkiskonnaksi ja laittomaksi Firenzessä 1429. (Parks 2006, 29-46.)

Asia ei ollut yksinkertainen pankkiireillekaan. Elleivät he harjoittaneet suoranaista kirjojen vääristelyä (jolloin epäselvyyttä teon vääryydestä ei ollut), he usein konsultoivat teologeja varmistaakseen, ettei pankkitoiminta vahingoittanut heidän sielujaan. Tämä mielenkiintoinen ristiveto, rahan ansaitseminen vs. synti, näkyy monen Medici-pankkiirin toiminnassa.

Kuuluisin tapaus on Cosimon De Medicin San Marco projekti. Konsultoituaan Paavi Eugeniusta sielunsa tilasta, Cosimo de Medici lahjoitti 10 000 floriinin (valtava omaisuus) arvoisen summan Firenzen San Marcon luostarin korjaukseen ja toiminnan ylläpitämiseen. Luostariin rakennettiin hänelle oma huone rukoilua varten, jonka oven karmiin kaiverrettiin paavillisen bullan sanat, jossa hänet vapautettiin kaikista synneistä. Kukaan ei halunnut kadotukseen. Toisaalta rahoitukselle oli olemassa houkuttelevat markkinat. Pankkiirien oli tarkoin punnittava riskien ja palkkioiden suhde.  Kirkon tulkinnat koronkiskonnasta tuottivat vaarallisen ympäristön pankkitoiminnalle, jossa pankkiirien oli toimittava äärimmäisen varovaisesti.

Kirjallisuutta:

Koyama Mark 201o Evading the ‘Taint of Usury’: The usury prohibition as a barrier to entry. Explorations in Economic History n. 47,  (4) s. 420–442.

Parks Tim 2005 Medici Money: Banking, Metaphysics and Art in Fifteenth-Century Florence. Lontoo: Profile Books.

Persky Joseph 2007 Retrospectives: From Usury to Interest. The Journal of Economic Perspectives.  n. 21, (1),  s. 227-236.

Strathern Paul 2005 The Medici: Godfathers of the Renaissance. Lontoo: Pimlico, Random House.

 

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s