Risti ja Odin: symbolipelin poliittisuus

Viime aikojen maahanmuuttajavastaisessa liikehdinnässä on nähty myös uskonnollisia symboleja. Niin kristinuskon keskeinen symboli kuin germaanisen pakanauskonnon sodan, runouden ja kuoleman jumala Odin on mobilisoitu islamin ja maahanmuuton vastustamiseen. Suomen evankelisluterilainen kirkko kritisoi ristin käyttöä maahanmuuttovastaisessa Rajat kiinni-mielenosoituksessa, [i] mihin Rajat kiinni -ryhmä reagoi uhkaamalla kirkkoa tutkintapyynnöllä [ii], ja Soldiers Of Odin -katupartioiden vastustajat ovat ihmetelleet, miksi partioijat käyttävät skandinaavisen pakanauskonnon symbolia esimerkiksi kalevalaisen sijaan; Loldiers of Odin taas on parodioinut ryhmän toimintaa. Helsingin Sanomien Nyt-liitteen toimitus jopa otti yhteyttä islantilaiseen Ásatrú-järjestön johtajaan, “Odinin ylipappi” Hilmar Örn Hilmarssoniin, joka syytti katupartioitsijoita kulttuurisen perintönsä tahrimisesta. [iii]

Ruotsidemokraattien uusnationalistista ideologiaa tutkinut uskontotieteilijä Sami Lipponen [iv] kiinnittää huomiota siihen, miten luterilainen kansankirkko on tärkeä symboli uusnationalisteille, vaikkei heidän maailmankatsomus olekaan muilta osin uskonnollinen. Samansuuntaisen huomion on esittänyt sosiologi Susan Sundback [v], jonka mukaan Suomessa evankelisluterilaisen kirkon jäsenyys on osa kunnon kansalaisuutta, vaikka esimerkiksi kirkollisiin toimituksiin osallistuminen onkin vähentynyt. Kyse on kodin, uskonnon ja isänmaan ideologisesta kytkennästä: ristin avulla osoitettaisiin siis kunnon kansalaisuutta.

Toinen selitys ristin käytölle on se, että vastakkainasettelu islamin kanssa saa kristillisyyden merkityksen suomalaisuuden, eurooppalaisuuden ja länsimaalaisuuden osana korostumaan. Tästä päästäänkin kansallismielisyyden kansainvälisyyteen. Kristillisyys korostuu myös äärioikeistolaisen Britain First -puoleen toiminnassa. Puolue on järjestänyt ns. kristittyjä partioita (Christian Patrols) muslimien asuinalueille. Risti on luonnollisesti kulkueen kärjessä. [vi]  Brittiläinen uskontososiologi Abby Day tutkinut, miksi ihmiset vastaavat väestönlaskukyselyihin olevansa kristittyjä. Monille tämä on keino viestittää, että on brittiläinen ja ei-muslimi. Kristillisyys on siis tässä yhteydessä pikemminkin kulttuurinen symboli kuin harjoitettua uskontoa. [vii]

Englantilaisen esikuvansa EDL:n mukaisesti myös Finnish Defense League on käyttänyt vaakunaa, jossa on risti kilven päällä. [viii] Risti on sekä englantilaisen että suomalaisen banaalin, eli arkipäiväisen nationalismin peruskuvastoa, onhan molempien maiden lipussa risti, mutta ainakaan Suomen lipun kohdalla ei kristinusko liene ensimmäinen sen herättämä mielikuva. Banaalin nationalismin [ix] uskonnollisuus on siis myös banaalia: niin arkipäiväistä, ettei sitä edes tule ajatelleeksi. Sen sijaan kun mielenosoituksessa on esillä pelkkä risti, nousee nationalismin ja kristinuskon kytkös symboliikan tasolla aivan eri tavalla esiin. Banaali kristillisyys uskontoistuu vastakkainasettelussa, mikä johtaa kiistoihin siitä, mikä on oikeaa kristinuskoa ja mitkä ovat soveliaita tapoja ja päämääriä kristillisen symboliikan käytölle. Sama asia nousee toki esiin myös Odinin kohdalla.

Nykyisessä germaanisessa uuspakanuudessa on Ásatrún edustaman monikulttuurisen ja suvaitsevaisen suuntauksen ohella myös valkoisen rodun ylivaltaa painottavia suuntauksia. Juuret löytyvät saksalaisesta kansallismielisestä ja etnonationalistisesta (völkisch) ajattelusta, jossa pakanallinen symboliikka ja mytologia vaikuttivat 1800-luvun lopulta lähtien, ja sitä kautta ne vaikuttivat myös natsismiin. Wotan (Odinin saksankielinen muoto) esimerkiksi esiintyy Richard Wagnerin (1813–1883) germaanisesta mytologiasta, kuten Eddasta ja Nibelungein laulusta ammentavissa oopperoissa. Samoista lähteistä ammensi myös saksalaisen okkultistin Guido von Listin (1848–1919) hahmottelema wotanismi. Listin ajattelu taas vaikutti useiden saksalaisten antisemitististen ja kansallismielisten ryhmien kautta natsipuolueen ja SS:n ideologioihin. [x] Nykyaikana Wotan esiintyy myös Saksassa ja Venäjällä vaikuttavien uusnatsiryhmien nimissä (WotanJugend).

Vaikka Odin-symbolilla on kytkös natsismin ja sitä edeltävän kansallismielisyyden estetiikkaan, en väitä että kyseessä olisi välttämättä natsisymboli. Juuri symbolien monimerkityksellisyys tekee niistä käyttökelpoisia. Soldiers Of Odinin logossa on yksisilmäiset, tuimat parrakkaat mieskasvot, jolla on viikinkikypärä, jossa on Suomen armeijan kokardia muistuttava tunnus, ja kasvojen edessä huivina Suomen lippu. [xi] Odinia on siis yritetty suomalaistaa.

Symbolit ovat osa kulttuurista työkalupakkia, jolla voidaan tehdä erinäisiä asioita. Toisaalta ne voivat olla myös ns. kelluvia merkitsijöitä, jotka eivät viittaa mihinkään olemassa olevaan kohteeseen, tai joiden viittaussuhteesta ei ole olemassa jaettua käsitystä. Politiikantutkija Emilia Palosen mukaan ”[p]olitiikassa tyypillistä on merkitysten kiinnittäminen tai muuttaminen”. [xii] Tärkeää on pyrkiä kytkemään oma poliittinen ohjelma “kansaan”, joka sekin on kelluva merkitsijä ja samalla poliittisen projektin legitimoija. Soldiers of Odinin edustajat pyrkivät eroon natsikytköksestä, ja pyrkivät esittämään edustavansa tavallista kansaa. (Samanlainen pyrkimys voidaan nähdä esimerkiksi 612-soihtukulkueessa, jossa sovellettiin ylioppilailta lainattua konseptia, eikä ollut sallittua pitää esillä poliittisia tunnuksia). Odin-symbolin avulla taas pyritään herättämään mielikuvia sotaisista pohjoisista miehistä, mutta Odinin ulkomaalaisuus mahdollistaa soturien suomalaisuuden kyseenalaistamisen.

Samanlaisia omistusoikeuskiistoja kuin ristin ja Odinin kohdalla on käyty myös kansallisista symboleista. (Vaikka olenkin kirjoittanut uskonnollisista ja kansallisista symboleista, en näe näiden symbolityyppien välillä mitään essentiaalista eroa. Kyse on siitä, mihin symbolit vahvimmin assosioituvat.) Hyvä esimerkki on kansallismielisyyteen vahvasti assoisoituva, korunakin käytetty Suomen leijona -symboli, jonka Vihreät pyrki ottamaan haltuunsa 2011 vaalien yhteydessä. Samanlaisena symbolien haltuunottoyrityksenä voidaan pitää esimerkiksi Erkko Lyytisen ja kumppanien Suomen marsalkka ‑monimediaprojektia (2012), jossa tehtiin monikulttuurista tulkintaa Mannerheimista. [xiii] Näissä esimerkeissä siis kansallisia symboleja pyrittiin ottamaan haltuun, liberaalin ja monikulttuurisen politiikan tueksi.

Symboleilla on voimaa sikäli, että niiden avulla voidaan pyrkiä muodostamaan kollektiiveja, mutta myös pyrkiä hajottamaan niitä. Samalla ne ovat tahmeita: niihin aiemmin liitettyjen merkitysten irrottaminen on vaikeaa (esimerkiksi äärioikeistolaisen ryhmän ei kannata käyttää hakaristiä symbolinaan saadakseen ohjelmalleen laajempaa hyväksyntää). Samanaikaisesti ne ovat monimerkityksisiä, eli tahmeita moneen eri suuntaan. Juuri tämä tekee symboleista samanaikaisesti käytännöllisiä ja vaikeita käyttää. Puhe autenttisuudesta (esimerkiksi kristinuskon tai suomalaisuuden kohdalla) liittyy merkityskamppailun keinovalikoimaan: sen avulla määritellään symbolien käytön legitiimiys. Viime kädessä kamppailussa symbolien merkityksistä on kyse oman poliittisen ohjelman oikeuttamisesta ankkuroimalla se kansan mielipiteeseen. Kansalla ei kuitenkaan oikeasti ole yhtä mielipidettä, kuten ei ole edes Odinin sotureilla, vaan kyse on tietyn näkemyksen ja ohjelman asettamisesta muiden edelle ja tämän etuoikeuttamisen legitimoinnista. Olennaista on siis se, millaiset poliittiset agendat pääsevät läpi ja miten se tehdään. Tässä prosessissa symboleilla on merkitystä. Ne toimivat selväsanaisemman ja yksiselitteisemmän retoriikan rinnalla.

Viitteet

* Kiitän Tiina Mahlamäkeä kirjoituksen ideasta ja vinkeistä. Muuten vastuu kuuluu allekirjoittaneelle.

[i] https://twitter.com/kirkko_evl/status/693475294435500032?ref_src=twsrc^tfw

[ii] http://www.hs.fi/kotimaa/a1454213379686

[iii] http://nyt.fi/a1452827766267

[iv] Lipponen, Sami (2004) “Nationens sista försvarare”: en religionsvetenskaplig studie av neonationalistisk samhällssyn och livstolkning i Sverige. Åbo: Åbo Akademis förlag.

[v] Sundback, Susan (1984) “Folk church religion – A kind of civil religion?” Teoksessa Harmati, Béla (toim.) The church and civil religion in the Nordic countries of Europe. Report of an International Consultation held in Ilkko-Tampere, Finland October 3–7, 1983. Geneve: Department of Studies The Lutheran World Federation. Sivut 35–40.

––– (2000) ”Medlemskapet i de lutherska kyrkorna I Norden.” Teoksessa Gustafsson, Göran & Thorleif Pettersson (toim.) Folkkyrkor och religiös pluralism – den nordiska religiösa modellen. Tukholma: Verbum. Sivut 34–73.

[vi] https://www.youtube.com/watch?v=fA6XcyXsxXU

[vii] Day, Abby (2011) Believing in Belonging. Belief & Social Identity in the Modern World. Oxford: Oxford University Press.

[viii] https://fi.wikipedia.org/wiki/Finnish_Defence_League

[ix] Ks. Billig, Michael (1995) Banal Nationalism. Lontoo: Sage Publications.

[x] Ks. Goodrick-Clarke, Nicholas (2004 [1985]) The Occult Roots of Nazism. Secret Aryan Cults and Their Influence on Nazi Ideology. New York: New York University Press.

[xi] https://www.facebook.com/Soldiers-Of-Odin-Finland-1535890053369400

[xii] http://politiikasta.fi/myyttinen-mannerheim-tuo-yleinen-ja-erityinen/

[xiii] Kyyrö, Jere (2014) “Mannerheim toisin silmin. Toiseus, ritualisaatio ja symbolit Suomen marsalkka –mediakiistassa.” Lähikuva 3–4/2014, Sivut 8–21.

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s