Koordinoija kohtaa buddhalaismunkin

Ensimmäistä kertaa pappia kyydissä

Olen koordinoinut useita kursseja ja yhden kansainvälisen konferenssinkin. Mutta marraskuun viimeisellä viikolla vastasin ensimmäistä kertaa ei-akateemisen, joskin korkeasti koulutetun buddhalaisen munkin esityksen järjestelyistä. Tulku Dakpa Rinpochen luento “Buddhist Logic” oli yksi uskontotieteen oppiaineen järjestämästä Tibetan Buddhist Day -tapahtuman esityksistä.

Aamu oli viileän tuulinen. Kävelen Sirkkalan parkkialueella Kaivokadun puoleiselle portille. Siinä ei ole numeroa, ei kylttiä, ei mitään. Miten ulkopuolinen löytää parkkialueelle, Minerva-rakennukseen ja toisen kerroksen seminaarihuoneeseen? Laitan seiniin flyereitä paikkoihin, josta ne huomataan. Näkyvätkö viimeaikaiset kasarmin liikennejärjestelyt navigaattorissa? Sitä en ehtinyt tarkistaa. Seison pihalla miettien, miten tulijat tunnistavat minut,  kun Rinpochen kuljettaja soittaa, että he ovat paikalla minuutin kuluttua. Kerron olevani täysruskeissa vaatteissa ja seison vastassa portilla parkkikortti kädessäni. Siinä he jo ovatkin. Aivan ajoissa.

Auton ovi avautuu, en tiedä miten ja mihin käteni laittaisin, kun tummanpunaiseen kaapuun pukeutunut munkki jo pitelee kättäni omissaan. Hänen kätensä ovat lämpimät. Tuntuu kuin hän sanoisi minulle tervetuloa, vaikka itse olen  häntä toivottamassa tervetulleeksi.

Kulttuurialan ammattilaisen tietotaitoa

Jokainen järjestettykin tapahtuma on omanlaisensa, erilaisten ihmisten kokoontuma, yllättävien yksityiskohtien ja ongelmanratkaisutilanteiden kooste. Koordinoimiseen sisältyy paljon ohjeistamatonta, mutta välttämätöntä tapahtumaa edeltävää toimintaa, joka pitää muistaa, ottaa huomioon ja  aloittaa ajoissa. Kun koordinoin Honko-konferenssin vuonna 2013, pyysin itselleni kolme opiskelijaa avustajiksi, jotka olivat läsnä jokaisessa tapahtuman järjestämisen vaiheessa. Tätä kun ei opi kuin tekemällä.

Koordinointi on tilaisuuden suunnittelua, sen esiintyjien kokoamista, asioiden sopimista ja toiveiden huomioimista. Se on kompromisseja ja uudelleenjärjestelyjä. Se on asioiden sumplimista niin, että kaikki ovat tyytyväisiä. Se on aikataulujen laatimista, jokaisen esiintyjän matka-aikataulun, ruokavalion ja erityistoiveiden tarkastamista. Se on huonevarauksia, virallisten vastausten lähettelyä ja leimojen etsintää. Se on lukuisien sähköpostien lähettelyä ja vastaanottamista ja niissä olevien yllättävienkin vastausten tai vastaamattomuuden tulkitsemista. Se on sen muistamista, mitä on tehnyt ja mitä on vielä tekemättä.

Se on tilaisuuden mainostamista. Se on tiedottamista, vastaanottajien tutkailua, sähköpostilistojen penkomista ja vakuuttelua itselle, että nyt tieto on mennyt perille mahdollisimman moneen ja otolliseen postilaatikkoon ja luukkuun. Eikä sähköpostimainonta ole täysin vielä korvannut julisteiden paikkaa ilmoitustaulujen satunnaisen ohikulkijan huomion herättäjänä.

Se on monen aiemmin oppimansa uudelleen käyttöönottoa. Olenkin onnitellut itseäni luokanopettajan työni kokemuksista. Siellä opin ainakin sen, ettei hermoilu auta yhtään mitään tai ketään. Stressi vain tarttuu muihinkin. Se tarkoittaa uusien, yleensä tietoteknisten asioiden oppimista ja kokemuksen lisääntymistä. Onneksi koordinoija voi pyytää apua. Kuten nyt buddhalaisuustapahtumassa flyerintekijältä.

Lähetin tekstin ja kuvan, hän hoiti muun. Tosin flyerin tekstiin pätee sama kuin moneen muuhunkin tekstilajiin: tuntuu kuin ne eivät koskaan olisi valmiita julkaistavaksi. Buddhalaisuuspäivän flyerin tekstiä muokkasin ja korjasin noin kymmenisen kertaa, kun tietoa tuli lisää, kun ajat muuttuivat, kun tarkistin oikeinkirjoituksen useamman kerran, kun vain olin ollut aiemmin huomaamatta jotain, joka voisi olla toisella tavalla paljon parempi. Kun flyerin painattaminen ajallisesti painaa päälle, jossain vaiheessa se vain on annettava tekijälle. Mieluummin kun kaikki muutokset on tehty. Onneksi minulla oli kärsivällinen ja taitava flyeristi. Munkin mielestä flyer oli hieno.

Kun kenttä tulee kylään

Puoli tuntia ennen tilaisuuden alkua hain vesikannun ja lasit, avasin tietokoneen ja laskin tuoleja. Useamman viikon olin miettinyt, onko seminaarihuone liian pieni ja pitäisikö pöydät poistaa. Useassa buddhalaisten omissa  tilaisuuksissa ihmiset ovat halunneet istua lattialla. Pitäisikö munkin istua muita korkeammalla? Nyt ei ole kynttilöitä, ei suitsukkeita, ei tankoja seinillä. Mietin miten voin ilmaista akateemista vieraanvaraisuuttamme. Sillä, että osoitamme olevamme kiinnostuneita hänen puheestaan,  arvostamme hänen läsnäoloaan omalla tavallamme. Paikalla oli lisäkseni yksi ihminen. Nyt mietin onko huone liian suuri.

Kun tulen pihalta Tulku Dakpa Rinpochen kanssa seminaarisaliin, vain kaksi yleisön tuolia on vapaana, josta toiseen istun itse ja toiselle hetkeä myöhemmin myöhässä tulija. Tupa on täysi. Professori Matti Kamppinen lausuu tervetuliaissanat. Esittelen pääpuhujamme yleisölle englanniksi, joka kohta tuntuu kuin toiselta kotimaiselta, kun esiintyjien puheissa vilahtelevat myös tiibetinkieliset termit ja nimet. Osa munkin luennon sisällöstä menee ohitse korvieni, tarkkailen yleisöä ja puhujaa kuin turvamies, kaiken huomioiden, kaikkeen varautuen. Hetki jää mieleeni muistoksi, joka on siihen “syysuhteessa, de byung’brel, kuin savu tuleen, ei pysyvä”, puhujaa lainatakseni.

Tulku Dakpa Rinpoche. Kuva: http://tulkudakpa.org/album.htm

Tulku Dakpa Rinpoche on valmistunut Mindrollingin luostarin korkeakoulusta päteväksi sutristen ja tantristen opetusten haltijaksi. Hän on vieraillut vuodesta 1999 lähtien Euroopan eri maissa eri dharmakeskusten ja oppilaidensa kutsumana. Hän asettui suomalaisten oppilaidensa pyynnöstä ensimmäisenä tiibetinbuddhalaisena lamana asumaan pysyvästi Suomeen vuonna 2006. Nykyään hän toimii Helsingin Danakoshan Dharmakeskuksen hengellisenä johtajana.

Luennon jälkeen Rinpoche istuu vieressäni,  juo teetä ja syö kasvispiirasta. Yleisöstä käy ihmisiä tervehtimässä häntä ja pohtimassa vielä luennon herättämiä kysymyksiä. Koordinaattorin kohokohta: asiat ovat sujuneet hyvin, yleisö tuntuu tyytyväiseltä. Vielä muutama virallinen paperi ja munkki lähtee kotimatkalle. Me jäämme jatkamaan seuraaviin esityksiin.

Takaisin seminaarihuoneeseen ja  maisemiin maailman katolla

Toisena puhujana oli osalle uskontotieteilijöistä jo tuttu luentosarjoja oppiaineessamme pitänyt Albion Butters. Hän avasi kuulijoille Nyigma-koulukunnan historiallista ja opillista taustaa. Albion on tehnyt väitöskirjansa 1300-luvulla eläneen ko. koulukunnan oppineesta yogista, Longchen Rabjamista. Hän on myös opiskellut monien Nyigma-lamojen ohjaamana. Hän on erinomainen tulkkaamaan, kotoistamaan ja tekemään ymmärrettäväksi buddhalaista viisautta ja historiallista kontekstia länsimaiselle kuuntelijalle.

Kalsang Wangdu, turkulainen tiibettiläinen opiskelijamme, kertoi puheenvuorossaan tiibettiläisten  koulutusjärjestelmästä Intiassa, etenkin tiibetinbuddhalaisen kulttuurin osuudesta opetuksessa. Hän on itse syntynyt paimentolaisperheeseen Tiibetissä, opiskellut Yhdysvalloissa  ja työskennellyt tiibetiläisten koulutusjärjestelmässä kymmenen vuotta Intiassa. Nyt hän tekee kasvatustieteen väitöskirjaa aiheesta Turun yliopistossa. Kalsangin luento herätti yleisössä ajatuksia uskonnollisen kasvatuksen osuudesta ja erityisesti meditaation tai mielenrauhan tekniikoiden opettamisen tärkeydestä myös suomalaisissa koulussa.

Rukousliput Himalajan ylängöllä. Kuva: Jaana Kouri

Tapahtuman viimeisenä esiintyjänä oli uskontotieteen tohtorikoulutettava Johanna Jylhä, joka kertoi vuosi sitten tekemästään matkasta Tiibettiin. Johanna oli tehnyt esityksensä matkakertomuksen muotoon, jossa kuvat ja matkalla pohdituttaneet kysymykset vuorottelivat. Ne toivat näyn kansan hartaasta buddhalaisesta omistautuneisuudesta ja huolen maan perinteisen kulttuurin säilymisestä ja ankkuroivat myös edellisten esiintyjien puheiden sisältöä tämänhetkiseen maan vaikeaan tilanteeseen. Ne toivat mieleeni saman suuntaiset ajatukseni muutama vuosi sitten tekemäni Tiibetin matkan ajoilta. Harkitsin ennen lähtöäni, onko eettisesti oikein, että matkustan maahan, jossa sen omat kansalaiset kärsivät alistetussa asemassa ja turistina viemäni tulot menevät kiinalaiselle matkatoimistolle. Muistan silloin lukeneeni jostain Dalai laman sanoneen, että menkää ja palatkaa kertomaan millaista siellä on.

Buddhalaisen päivän päätyttyä olin entistä varmempi siitä, että oppiaineemme tehtävä on tuoda esille erilaisten kulttuurien ja uskontojen näkemyksiä ja niiden kannattajien tämän hetkisiä tilanteita niistä kiinnostuneille yliopistolaisille ja myös akatemian ulkopuoliselle yleisölle.

Otsikkokuva: Elina Karola.