Teen työtä ja rakastan

Olen tehnyt väitöskirjaa kaksi vuotta. Rahoituksesta olen nauttinut yhteensä noin vuoden verran. En ole vielä varma teenkö lopulta monografia- vai artikkeliväitöskirjan, mutta tutkimuksen vieminen eteenpäin artikkeli kerrallaan on tuntunut luontevalta. Lähetin ensimmäisen vertaisarvioitavan tekstini tarkistettavaksi maaliskuussa ja seuraavan lähetän todennäköisesti kuluvan vuoden lopussa.

Koska väitöskirjan tekeminen on haastavaa, vaivalloista ja aikaavievää, ja eräät tahot ovat nähneet perustelluksi myöntää tätä kaikkea varten rahaa, tahtoisin ajatella tekeväni työtä. Ilman kiertoilmaisua: haluaisin ajatella tekeväni jotain yhteiskunnallisesti legitimoitua ja moraalisesti kunnollista. Pelkkä vaivalloisuus ja itsenäisesti rakennetut rutiinit eivät usein riitä, monesti tämän halun täyttymiseen vaaditaan myös työidentiteetti.

Tavanomainen osa mitä tahansa työidentiteettiä on siitä kertominen. Identiteettiä rakennetaan suhteessa muihin. Jos muut mieltävät sinun tekevän rehellistä työtä, on tämä helpompi sisäistää myös itse.

Työstään kertominen ei kuitenkaan ole aina helppoa. Lopulta ne ammatit, joiden kohdalla lähes jokainen kuulija luulee melko hyvin tietävänsä mistä on kysymys, kattavat vain osan ammateista: opettaja, sihteeri, siivooja, postinkantaja, hitsaaja, sairaanhoitaja, juristi, ja niin edelleen. Nyrkkisääntönä parhaiten ymmärretyksi tulevat ammatit, joista voisi päiväkodissa askarrella paperinukkeja.

Tieteenaloja voi vertailla samalla tavalla. Kyse on mielikuvista, ei tieteenalojen tai ammattikuntien arvottamisesta. Jos alani olisi matematiikka, historia, psykologia, lääketiede tai vaikkapa oikeustiede, kuvittelen että ainakin pinnallisissa keskusteluissa riittäisi tällöin pelkkä tutkijan omituisen toimenkuvan selittely.

Uskontotieteen tutkijassa yhdistyy kaksi anomaliaa. ”Vähän kuin teologi” ei osu mielikuvana edes lähelle. Näin sanomalla menettää vain mahdollisuutensa päästä uskontotieteilijän kanssa treffeille.

Millainen olisi uskontotieteilijästä lapsille tai aikuisille väsätty paperinukke? Lukeva ja kirjoittava hahmo, joka viettää aikaansa mahdollisesti myös etnografisella tutkimuskentällä, konferensseissa, luennoitsijana, palavereissa tai erillisessä palkkatyössä. Näiden asioiden viestimiseen taitavat paperinuket olla väärä media. Oikeasti hyvän esitystavan keksiminen on kuitenkin osoittanut vaikeaksi.

Taloudellisessa mielessä tutkijan ura on valintana likipitäen järjetön. Tulot ovat pienet ja nekin voivat loppua äkillisesti. On myös heitä, jotka tekevät väitöskirjansa ilmaiseksi. Tutkimustyön tekeminen edellyttää siis muutakin kuin rahalista vetovoimaa. Se vaatii tunnesidettä. Tämänkin takia tutkijuutta on joskus vaikea kutsua vain ”vain työksi”.