Humanistisen tutkimuksen Janus-kasvoista – Etiikkailtapäivässä opittua. Osa I

Turun yliopiston humanistisen tiedekunnan tutkimuksen kehittämisen työryhmä järjesti 27.4.2015 iltapäiväseminaarin tärkeästä aiheesta: tutkimusetiikasta. Puhujiksi oli pyydetty aiheen ammattilaisia: Veikko Launis, Arja Kuula ja Helena Siipi pitivät kukin erittäin asiantuntevan ja valaisevan puheenvuoron. Lopuksi tutkija Kaisa Ilmonen kokosi yhteen laitoksen henkilökunnalle lähetetyn eettisiä ongelmia koskeneen kyselyn tuloksia. Iltapäivän puhetta johti professori Susanna Paasonen. Tilaisuus oli virkistävä, informatiivinen ja antoi paljon uutta ajateltavaa, vaikka tutkimuseettiset kysymykset eivät uskontotieteilijälle olleet ennestäänkään vieraita.

Eri oppiaineiden erilaiset suhtautumiset

Yllättävää olikin todeta, miten eri tavoin tiedekunnan eri oppiaineissa eettisiä kysymyksiä käsiteltiin. Kulttuurien tutkimuksessa ja eritoten uskontotieteessä eettisiä asioita mietitään päivittäin, ne ovat elimellinen osa kaikkea tutkimuksen tekoa.

Taiteiden tutkimukseen eettiset kysymykset ovat viime vuosina nousseet keskustelunaiheeksi uudenlaisten tutkimusasetelmien ja aineistojen myötä sekä rahoittajien vaatimuksesta – edellyttäähän esimerkiksi Suomen Akatemia tutkimusrahoitusta hakevia pohtimaan tutkimuksensa eettistä problematiikkaa. Jokaisen tutkijan olisi opittava artikuloimaan tutkimuseettisiä kysymyksiä.

Kieliaineissa eettiset kysymykset tuntuivat olevan pääosin vieraita, mutta sinnekin eettisesti problemaattiset tutkimusasetelmat ovat tulollaan. Kuten Susanna Paasonen tiivisti: tutkimuseettiset kysymykset koskevat kaikkia.

Kenen etiikkaa?

Eri oppiaineiden erilainen etiikkasuhde on ymmärrettävä, jos tutkimusetiikan ajatellaan liittyvän nimenomaan tutkijan ja informantin väliseen vuorovaikutukseen ja informantin anonymiteetin suojeluun – mitä se usein onkin. Mutta kun nähdään tutkimusetiikka laajemmin, niin kuin sen tulisikin nähdä, huomataan, että eettiset kysymykset kulkevat läpi koko tutkimustyön prosessin.

Eettistä tutkimusta tehdään noudattamalla hyvän tieteellisen käytännön periaatteita, jotka Tutkimuseettinen neuvottelukunta on uudistanut vuonna 2012. Tutkimusetiikan kulmakiviä on viittaamiskäytäntö, toisten tutkijoiden työn asianmukainen kunnioittaminen. Ja itsestään selvästi siihen kuuluu sellaisten toimien kuin anastaminen ja plagiointi välttäminen.

Tarkemmat, ihmistieteitä koskevat eettiset ohjeet on myös uudistettu muutama vuosi sitten ja niihin meidän kaikkien tulisi huolella perehtyä. Nykyisin jokaisesta yliopistosta löytyy toimikunta, joka pyydettäessä arvioi ei-lääketieteellisten tutkimussuunnitelmien eettisyyden. Jos suunnitteilla olevaan tutkimukseen osallistuminen saattaa aiheuttaa tutkittaville joko suoraa tai välillistä vahinkoa, on toimikunnalta pyydettävä lausuntoa – pro gradu -tutkielmien kohdalla ohjaaja on pääosin vastuussa tutkimuseettisten kysymyksien huomioonotosta. Monet rahoittajat ja yhä useammin myös tieteelliset julkaisut edellyttävät toimikunnan lausuntoa.

Iltapäivässä puhunut professori Veikko Launis on TY:n eettisen toimikunnan puheenjohtaja. Seuraavassa kirjoitan pääosin hänen esityksensä pohjalta.

Janus-kasvoinen tutkimusetiikka

Professori Launiksen mukaan tutkimusetiikalla on kahdet eri suuntiin katsovat kasvot. Tällä hän tarkoitti kahta tutkimuseettisen katsomisen tapaa, kahdenlaisia kysymyksiä joita tutkimusetiikan alla tehdään. ,

Ensimmäiset kasvot katsovat tutkimuksen tekemisen etiikkaan eli tutkimuksen tekoon liittyviin metodologisiin kysymyksiin. Ne liittyvät tutkimuksenteon prosessiin kokonaisuudessaan mutta myös tutkimustulosten kirjoittamiseen, tulosten julkistamiseen ja mahdollisesti jopa tutkimustuloksista puhumiseen julkisuudessa. Näihin eettisiin kysymyksiin vastaukset linjataan hyvän tieteellisen käytännön ohjeistuksissa. Teemoista puhui erityisesti Helena Siipi, jonka alustukseen palaan myöhemmässä kirjoituksessani.

Tutkimusetiikan toiset kasvot katsovat tutkimuskohteeseen ja tämän oikeuksiin. Tutkimuksen kohteena voi olla alue, eläin, esine, ihminen, kuollut ihminen, kulttuuri, kieli, tapa, käytäntö, lainsäädäntö tai monenlainen muu seikka. Tutkimuskohteilla on omanlaisensa moraalinen status. Jos tutkimuskohteen moraalinen status on korkea, tarvitaan eettistä ennakkoarviointia. Se ei liity siis pelkästään yksittäisten ihmisten tutkimiseen, vaan myös monenlaisen inhimillisen toiminnan tutkiminen edellyttää eettistä hereilläoloa. Maailman muuttuessa yhä monimutkaisemmaksi eettiset kysymykset lisääntyvät ja monimutkaistuvat nekin.

Tutkimuksen teon keskeiset eettiset periaatteet. Dia: Veikko Launis

Tutkimuksen teon keskeiset eettiset periaatteet. Dia: Veikko Launis

Voiko humanistinen tutkimus tappaa?

Professori Launis nosti esiin keskeiset tutkimuseettiset periaatteet, joiden mukaan niin ihmiselämää kuin ihmisarvoakin on aina kunnioitettava. Lisäksi on huolehdittava tutkittavien autonomiasta, heidän itsemääräämisoikeudestaan.

Tutkimuksenteon ehdoton lähtökohta on se, että tutkittavien elämä ei saa millään tavoin vaarantua, mutta on olemassa hauraita ja haavoittuvia ihmisryhmiä tai tiukkarajaisia ja hierarkkisia yhteisöjä, joihin kohdistuvat tutkimukset saattavat suoraan tai välillisesti vahingoittaa tutkittavia henkisesti tai fyysisesti. Esimerkiksi naisten asema saattaa yhteisössä olla niin rajoitettu, että tutkimukseen osallistuminen tai tutkijalle esitetyt näkemykset saattavat johtaa yhteisön sisällä rangaistukseen. Traumaattisten muistojen käsittely voi ravistella haastateltavan mieltä tai aiheuttaa ahdistusta.

Vakavasti sairaiden, hyvin iäkkäiden, traumaattisia asioita kokeneiden ihmisten, kidutettujen tai muuten heikkojen tai haavoitettujen ihmisten tutkiminen voi haurastuttaa entisestään tutkittavien fyysistä tai henkistä terveyttä. Myös tutkija saattaa olla vaarassa tutkiessaan esimerkiksi rikollisuutta, monikulttuurisuutta tai vaikkapa Muhammad-pilakuvia. Monet tutkijat varovatkin puhumasta julkisuudessa pelätessään sosiaalisessa mediassa tapahtuvaa raivoa ja loanheittoa, joka saattaa myös konkretisoitua arjessa.

Ajatus siitä, että humanistinen tutkimus vahingoittaisi tutkittavia, on intuitiivisesti vieras. Mutta kun asiaa pohtii lähemmin, erityisesti uskontotieteen kohdalla, ei ajatus olekaan täysin mahdoton.

Tutkijan vastuu

Vaikka informanteille tuleekin tehdä selväksi, että heidän tutkimukseen osallistumisensa on vapaaehtoista, on vastuu viime kädessä aina tutkijalla. Tutkijan on huolehdittava tutkittaviensa hyvinvoinnista tutkimuksen aikana, ja pohdittava, mitä mahdollista haittaa tutkimukseen osallistumisesta tutkittavalle on tutkimuksen jälkeen. Usein tämä liittyy esimerkiksi siihen, millä tavoin tutkittavat anonymisoidaan tutkimusjulkaisuissa, ettei heidän henkilöllisyytensä ole vaarassa paljastua.

Erityisen varovainen pitää olla edellä mainittuja haavoittuvia ryhmiä tutkittaessa. Haavoittuvina ryhminä voidaan lisäksi nähdä vaikkapa lapset, raskaana olevat naiset, sairaat, vangit, turvapaikanhakijat, varusmiehet, vanhukset ja jo aiemmin haavoittuneet, joita tutkijalla ei ole lupa uudelleen haavoittaa. He saattavat myös olla tilassa tai tilanteessa, joka tekee hankalaksi tutkimuksesta kieltäytymisen. Jokainen meistä on jossain elämämme vaiheessa haavoittuva.

Tärkeää on, että eettisiä kysymyksiä pohditaan ennen tutkimukseen ryhtymistä, jotta vahingot tai haitat jäisivät mahdollisimman pieniksi. Kaikkea ei voi ennakoida, mutta monenlaisiin asioihin voi ja pitää varautua.

Professori Veikko Launiksen dia ihmiselämän kunnioittamisesta

Professori Veikko Launiksen dia ihmiselämän kunnioittamisesta

Onko kuolleella ihmisarvoa?

Keskeinen ihmistieteellinen lähtökohta on ihmisarvon kunnioittaminen. Iltapäivässä käytiin keskustelua edesmenneiden ihmisten tutkimuksesta – jota historiassa, mutta myös muissa oppiaineissa luonnollisesti tehdään päivittäin. Missä vaiheessa ihmisen kuolemasta on kulunut niin kauan aikaa, että hänen kirjeitään ja muita yksityisiä tekstejään voidaan käyttää tutkimuksen aineistona? Nauttivatko kuolleet yksityisyyden suojasta? Saako heidän kunniaansa loukata?

Missä vaiheessa voimme tutkimuksessa kertoa ikäviä asioita edesmenneistä tutkittavistamme? Kriittisesti aineistoihin suhtautuvan tutkimuksen tehtävänä on myös sanoa asioita, joista tutkittavat eivät ole samaa mieltä. Mutta kun kuvaamme kriittisesti henkilöitä, jotka eivät voi enää puolustautua? Miten vetää raja eettisen ihmisarvon kunnioituksen ja mahdollisen asioiden poislakaisun tai salailun välille?

Tutkittavilla on itsemääräämisoikeus, mikä tarkoittaa oikeutta suostua tai olla suostumatta tutkittavaksi. Siihen kuuluu myös oikeus vetäytyä tutkimuksesta ilmoittamatta syytä. Tutkittava voi myös itse valita, mitä asioita hän kertoo tutkijalle, mitä jättää kertomatta. Vastuu on viime kädessä kuitenkin tutkijalla. Mielestäni tämän vastuun pitäisi koskea myös tutkimusta, jota tehdään jo edesmenneistä. Siinäkin ihmisarvon kunnioituksen tulisi olla etusijalla.

Velvollisuus tutkia?

Joskus tutkija voi jättää tutkimatta jotain tärkeäksi katsomaansa aihetta, koska on liian varovainen eettisessä pohdinnassaan. Launis nosti esiin omissioharhan käsitteen: kun ei tee mitään, ei myöskään tee virheitä. Emme voi varmuuden vuoksi jättää tekemättä tutkimusta sen takia, että joku saattaa siitä pahoittaa mielensä. Monet tutkimuksista ovat sellaisia, että joku pahoittaa mielensä. Silti tutkiminen jatkuu.

Jos vaarana on, että tutkimus vahingoittaa tutkittavia, on tutkimuksen haittoja ja hyötyä pohdittava tarkasti. Jos jätämme tutkimatta pelätessämme tutkittavien vahingoittamista, voi olla että heitä mahdollisesti paljon hyödyttävä tai voimauttava tutkimus jääkin tekemättä.

Tutkijalla on eettinen velvollisuus tutkia ja tuottaa uutta tietoa, vaikeistakin aiheista, haavoittuvistakin ihmisryhmistä. Myös tutkimuksen tuottamaa hyötyä voi arvioida etukäteen. Tutkimuksen tehtävänä on tuottaa uutta tietoa. Se voi tavalla tai toisella hyödyttää tutkittavia. Lisäksi se voi omalta pieneltä osaltaan parantaa maailmaa: lisätä oikeudenmukaisuutta, kasvattaa tietoisuutta maailman ongelmista, vähentää köyhyyttä, syrjäytymistä tai eriarvoisuutta, säilyttää kulttuurisia arvoja tai kasvattaa tietoa kulttuurillisesta monimuotoisuudesta.

Advertisements

Made in Turku

Olen viime aikoina puhunut paljon, lähes koko ajan kotona ja kaupassa, bussissa ja kadulla. Englanniksi. Kuvaan tapoja, miten asioita tehdään yksityiskohtaisen tarkasti. Kerron näkemästäni ja tulkitsen sitä. Muutun myös hetkessä meteorologiksi: “Kun tuulee, sää vaihtuu.” En unohda kansanperinnettäkään: “Kevät ratsastaa yhdeksällä hevosella.” Vertaan arkisia asioita muiden Euroopan maiden tapoihin ja väläyttelen aina sopivissa väleissä tietoa kotimaastani ja sen historiasta.

Perheeseemme tuli viime viikolla 17-vuotias vaihto-oppilas Thaimaasta. Ensimmäinen viikko oli arjen perustamista hänelle turvalliseksi, selkeäksi ja helpoksi. Miten kevättakki ostetaan, mistä bussikortti hankitaan, miten reitti kouluun kulkee? Kaikki opeteltiin tekemällä yhdessä, kuten vanhemmat luonnostaan toimivatkin.

Arki muistuttaa etnografista kentällä oloa. Miten tuttu naapurikauppa näyttikään nuhjuiselta ja harmaalta, hyllyt olivat tyhjiä ja jonossa edellämme kaivoi kolikkojaan, miten sen nyt sanoisi: alkoholisti, koditon, syrjäytynyt. Olen keskellä letkajenkkaa, jossa joudun itsekin tirkistelemään tanssiin osallistujia ulkopuolisin silmin, mutta paikallisen käytännön ja asiat kokeneena, askelten ohjaajana ja sanoittajana. Mitä ja miten?

Jos vieraasi viipyy vain muutaman päivän, kaikkea ei olekaan tarpeellista tietää saati selittää, mutta kun hän opettelee suomalaista todellisuutta toista kuukautta pyrkien itsenäistymään päivä päivältä, tilanne on toinen. Sinun on opetettava myös selviytymistaitoja tai jopa niin sanottua piilo-, vasta- tai hiljaista tietoa. Eilen näytin, miten pesukoneemme toimii (jos olet onnekas, se starttaa kolmannella kerralla: “Usually in Finlad…, but in our house…”). Miten saunassa ollaan ja miksi?

Tänään kävimme tutustumassa buddhalaiseen temppeliin Moisiossa. Vietnamilaisen seremonian jälkeen pohdimme sen yhteisiä ja erilaisia piirteitä thaimaalaisen buddhismin, vaihto-oppilaan oman uskonnon kanssa. Olimme samassa asemassa vietnamin kieltä ymmärtämättöminä. Päättelimme ihmisten eleistä, liikkeistä ja reaktioista juhlan vaiheita ja myös sen, koska uskonnollinen puhe tai osuus loppui. Koska oli kohteliasta poistua?

Joudun miettimään arkistenkin valintojeni perusteita. Vieraamme – tai siis väliaikainen perheenjäsenemme – on jo monesti yllättänyt minut avarakatseisuudellaan ja oppineisuudellaan. Onneksi myös kuuntelen. Tiesinkö aiemmin, miten Thaimaassa vietetään uutta vuotta tai millä syödään riisiä? Mitä maan lipun värit tarkoittavat? Että maassa on vain kaksi yhteiskuntaluokkaa? Että bangkokilaisen erityislukion oppilaat tekevät ympäristöprojekteja kalastajien ja hallinnon neuvotteluapuna sekä ovat kiinnostuneita suomalaisesta koulutusjärjestelmästä?

Suosittelen kaikille etnografisen tutkimuksen kirjoittajille vaihto-oppilaan “suojelijana” (engl. guardian) oloa. Huomaan siirtäväni yhteisten hetkien tuomaa varmuutta omaan tutkimuskirjoittamiseeni siinä, miten voin luottaa tulevaan lukijaan. Hänelle ei tarvitsekaan vääntää kaikkea rautalangasta tai aloittaa peruskurssista. Ilmaisemani asiat on hyvä perustella, omaa mielenkiintoa seuraten, mutta ei kautta rantain läpi ihmiskunnan – tai tieteenperinteen – historiaa kahlaten, kaikkia eri vaihtoehtoja punniten.

Featured imageTurun linnassa olimme molemmat eri aikakausien turisteja. Kuvaaja: Jaana Kouri.

Katselen kotiamme, tapojani ja Turkua miettien omia itsestäänselvyyksiä, mutta ulotan mielenkiintoni myös päivän rutiineja kauemmas. Tutkailen, mitä kiinnostavaa kaupungistamme löytyy ulkopuolisen silmin ja milloin on hyvä vain nousta pyörien selkään, pysähtyä ja nähdä teatterisillan keltaiset narsissit.