Uskonnon taiteellinen pilkka ja uskontorikostuomiot Suomessa

Ranskalaisen Charlie Hebdo –lehden toimituksessa tehty joukkosurma palautti uskontojen pilkkaa koskevan lainsäädännön puheenaiheeksi myös Suomessa. Keskustelun teemoja ovat olleet muun muassa lehdistön vapaus, sananvapaus, taiteen vapaus, uskontojen pilkkaamisen rajat, sekä suomalainen lainsäädäntö.

Viimeksi suomalainen uskonrauhapykälä puhutti vastaavalla tavalla Jussi Halla-ahon oikeusprosessin aikana, joka päättyi korkeimman oikeuden tuomioon uskonrauhan rikkomisesta ja kiihottamisesta kansanryhmää vastaan v. 2012. Halla-aho oli julkaissut blogissaan tekstiä, joka oli oikeusistuimen mukaan loukkaavaa islamia ja muslimeja kohtaan.

Keskusteluun on ottanut osaa mm. Vapaa-ajattelijan liiton puheenjohtaja Petri Karisma, joka kirjoittaa, että Charlie Hebdon pilakuvat pitäisi julkaista mielenilmauksena sananvapauteen kohdistunutta väkivaltaa vastaan. Vapaa-ajattelijain liitto kannattaa uskonrauhapykälän kumoamista, ja Karisma kommentoi, että Suomessa lehden pilakuvien julkaisu voisi olla nykyisen lainsäädännön puitteissa rikollista.

Uskonrauhapykälän poistamista ovat uusimman keskustelun yhteydessä kannattaneet myös esimerkiksi Ville Niinistö (Vihr.) ja Sampsa Kataja (Kok.). Aikaisemmin oikeustieteen professorit Kimmo Nuotio ja Matti Tolvanen ovat puoltaneet lain kumoamista. Myös Juristikirjeen vuonna 2012 teettämän kyselyn mukaan suomalaiset juristit pitivät uskonrauhan rikkomista huumausaineen käyttörikoksen ohella kaikkein turhimpana pykälänä. Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson on sen sijaan puolustanut uskonrauhapykälän tarpeellisuutta.

Entinen valtionsyyttäjä Mika Illman kommentoi, että Suomessa Charlie Hebdon Muhammad-kuvista ei syytettäisi. Hän argumentoi, että maat kuuluvat samaan sananvapausartiklaan ja täten pilakuvien laillisuutta arvioitaisiin meillä samoin kuin Ranskassa. Esimerkkinä hän mainitsee Suomen Sisu ry:n julkaisemat Jyllands Postenin Muhammad-karikatyyrit, joista ei v. 2006 nostettu syytettä. Tuolloin syyttäjän keskeisin perustelu oli, että loukkaamistarkoitus ei ollut osoitettavissa. Syytteitä ei nostettu myöskään Tanskassa. Merkillepantavasti presidentti Tarja Halonen ja pääministeri Matti Vanhanen kuitenkin pyysivät Sisun julkaisemia pilakuvia julkisesti anteeksi.

Tätä tahallisen loukkaamisen vaatimusta täyttäisivät tuskin myöskään esimerkiksi ilmiön asiallinen kommentointi yleisemmällä tasolla visuaalisia keinoja hyödyntäen. Tätä edustavat nähdäkseni Charlie Hebdon kannessa julkaistu itkevä Muhammad, sekä esimerkiksi sarjakuvataiteilija Ville Rannan teokset tuoreessa Kirkko ja Kaupunki -lehdessä, sekä kulttuurilehti Kaltiossa v. 2006. Jälkimmäinen Muhammad-sarjakuva sai jonkin verran kansainvälistäkin julkisuutta, ja johti Kaltion silloisen päätoimittajan irtisanomiseen, mutta itse sarjakuvasta ei tehty edes rikostutkintaa.

Uskonrauhan rikkominen -nimellä tunnettu pykälä hyväksyttiin eduskunnassa vuonna 1998, jolloin käynnissä oli rikoslain kokonaisvaltainen uudistus. Uudessa rikoslaissa säädetään seuraavasti:

Joka

1) julkisesti pilkkaa Jumalaa tai loukkaamistarkoituksessa julkisesti herjaa tai häpäisee sitä, mitä uskonnonvapauslaissa (267/1922) tarkoitettu kirkko tai uskonnollinen yhdyskunta muutoin pitää pyhänä, tai

2) meluamalla, uhkaavalla käyttäytymisellään tai muuten häiritsee jumalanpalvelusta, kirkollista toimitusta, muuta sellaista uskonnonharjoitusta taikka hautaustilaisuutta,

on tuomittava uskonrauhan rikkomisesta sakkoon tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi.

Pykälässä mainittu ”kirkko tai uskonnollinen yhdyskunta” viittaa evankelisluterilaiseen kirkkoon, ortodoksiseen kirkkoon, sekä rekisteröityihin uskonnollisiin yhdyskuntiin. Kyseessä ei siis ole kaikki uskonnolliset ryhmät kattava suojelu. Esimerkiksi kajaanilaisen moskeijan verellä töhrinyttä henkilöä ei tuomittu uskonrauhan rikkomisesta vuonna 2008, koska kohteena ollut yhteisö ei vielä tekohetkellä ollut rekisteröity uskonnollinen yhdyskunta.

Ennen rikoslain uudistusta käytössä oli kokonaan oma rikoslain lukunsa ”Uskontorikoksista”, joka sisälsi muun muassa erillisen jumalanpilkkapykälän. Hallituksen esityksestä poiketen eduskunta päätti säilyttää Jumalan isolla J:llä, ja sisällytti jumalanpilkan kiellon uudistettuun uskonrauhapykälään. Kyseistä poliittista keskustelua 1990-luvun lopussa leimaa muutenkin vahva kristillinen sävy, ja tämän jäljet näkyvät myös itse pykälässä.

Toisinaan kynnyskysymyksenä on siis osoitettavissa oleva loukkaamistarkoitus. Vastoin yleistä harhaluuloa lain kannalta ei sen sijaan ole merkitystä, loukkaantuuko yksikään uskonnollisen ryhmän edustaja konkreettisesti. Esimerkiksi Halla-ahon tapauksessa tutkinta ei lähtenyt liikkeelle loukkaantuneen muslimin rikosilmoituksesta, vaan valtionsyyttäjän omasta aloitteesta.

Syyttäjän vastuulla on arvioida erilaisten sanojen ja tekojen uskonnollista loukkaavuutta. Tehtävä on melkoinen jo siitäkin näkökulmasta, että Suomessa on yli sata rekisteröityä uskonnollista yhdyskuntaa, joista useimmat eivät tuo itseään julkisuuteen ja joiden pyhinä pitämät asiat (joita uskonrauhapykälän on tarkoitus suojata) eivät välttämättä ole yleisesti tunnettuja.

1960-luku on mennyttä aikaa, eivätkä Hannu Salaman ja Harro Koskisen teoksiin rinnastuvat taiteelliset työt, jotka ovat kenties sisältäneet uskonnollisia ihmisiä loukanneita asioita, ole enää 60-luvun jälkeen pääsääntöisesti johtaneet uskontorikostuomioihin.

Vuonna 1980 kanneltiin tuloksetta Kotkan Kaupunginteatterin rockoopperasta Jeesus Kristus Supertähti. Jussi Parviaisen Intimiteatterissa esitetystä Valtakunta-näytelmästä (1985) tehtiin rikosilmoitus jumalanpilkkalakiin vedoten, mutta rikostutkintaa ei suoritettu. Ison kohun aiheutti Jumalan teatteri –ryhmä, joka vuoden 1987 esityksessään Oulun teatteripäivillä muun muassa viskoi yleisöön ulosteita, sekä täytti tilan varastettujen palosammuttimen jauheella. Esiintyjät saivat vankeusrangaistuksen, mutta eivät uskonnon tai Jumalan pilkasta. Vuonna 1988 vaadittiin Martin Scorsesen elokuvaa Kristuksen viimeinen kiusaus kiellettäväksi Suomessa, tuloksetta.

1970–1999 olikin uskontorikostuomioiden näkökulmasta suvantoaikaa, mutta lain uudistuksen jälkeen tuomioita on annettu verrattain paljon. Langettavia tuomioita on annettu noin viidelletoista henkilölle, viimeksi v. 2014. Näistä vain harva on kuitenkin koskenut taiteen rajoittamista.

Esimerkiksi 2000-luvun alussa joidenkin mieliä pahoitti ruotsalaisen Elisabeth Ohlsonin valokuvanäyttely Ecce Homo, jossa Jeesus esitettiin muun muassa hlbt-kulttuuriin assosioidun symboliikan, sekä samaa sukupuolta edustavien henkilöiden seksuaalisen läheisyyden yhteydessä. Tutkintapyynnöistä huolimatta rikostutkintaa ei nähty tarpeelliseksi. Syytettä ei nostettu myöskään kristinuskoa satirisoivista kuvista, jotka Vapaa-ajattelijain liitto julkaisi kotisivuillaan v. 2007. Pietarsaarelainen rockyhtye pirstoi kesällä 2002 lavalla kaksimetrisen ristin ja huusi ”fuck christ”, mutta selvisi ilman syytteitä.

Eräänlaisen poikkeuksen muodostavat tamperelaismiehet, jotka saivat uskonrauhatuomion julkaistuaan blogeissaan Muhammadia ja Allahia esittäviä piirroksia, joissa nämä oli kuvattu muun muassa sekaantumassa eläimiin. Heidän tuomioidensa kokonaisuuden kohdalla uskontorikos oli kuitenkin sivuroolissa: useat yksityishenkilöihin kohdistuneet kunnianloukkaukset, sekä kiihottaminen kansanryhmää vastaan toivat heille yli kaksi vuotta vankeutta Turun hovioikedessa v. 2008.

Taiteen sijasta uskontorikostuomiot ovat kuitenkin koskeneet useammin nettikirjoittelua. Islam on ollut tavanomainen uskontokonteksti, mutta joissain tapauksissa asiayhteytenä on ollut myös evankelisluterilainen kirkko tai juutalaisuus. Tutkin tuoreita oikeustapauksia tekeillä olevassa uskontotieteen väitöskirjassani.

Olen aikaisemmin blogannut esimerkiksi Irlannin tulevasta, jumalanpilkka-asetusta koskevasta kansanäänestyksestä. Britannia päätti luopua jumalanpilkan kriminalisoinnista v. 2008. Tuoreita langettavia tuomioita tunnetaan Suomen ohella esimerkiksi Puolasta ja Kreikasta. Uskontorikospykälät puhuttavatkin varmasti vielä pitkään.

Tuomas Äystö
Kirjoittaja on uskontotieteilijä, joka tutkii suomalaista uskonnon pilkkaa ja valtiollista uskonnon käsittelyä.

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s