Aikalisä

Yksi äitini jämäköistä elämänviisauksista oli, että mitään muuta pakkoa ei ihmisellä ole kuin kuolla. Nykyihminen ei usko kuoleman olevan lopullinen tai pakollinen loppukohta. Viimeistä hetkeä voi siirtää tehden sopimuksia, vedoten muuhun pakolliseen tekemiseen tai olemalla hiljaa, jos kuolinlinjan asettaja ei näin huomaa myöhästymistä.

Tieteen ja taiteen tekijöiden arkipäivää ovat deadlinet. Itsenäisen työskentelyn, niin sanotun taiteen tai tieteen vapauden elinehtona on ajan järjestely, aikatauluttaminen. Se tehdään usein kalenteriin vuositasolla, viikkotasolla, päivätasolla ja lopulta minuuttiaikatauluttamisella. Rajapyykkeinä ovat tieteessä tekstien ja anomusten palauttamisten viimeiset päivämäärät. Myös kevään ja syksyn säätiöiden apuraha-anomusten tekoviikot vievät arvioiden mukaan noin kolmanneksen vuosittaisesta työajasta. Ne ovat neuvotteluja tulevaisuuden elinehdoista, leivästä.

Jaan työhuoneeni kuuden muun tutkijan kanssa. Koneen syksyn hakemusten viimeisenä päivänä nettipalvelu jumittui viimeisen tunnin aikana. Säätiön tekniseen palveluosoitteeseen lähettämäni viestit tiedottivat yhteisestä hätätilanteestamme kuin avaruusaluksen viimeiset sanat. Kerjäsin armoa, jotta hakemuksemme huomioitaisiin, vaikkeivat ne tulisi määräajassa. Illalla sain henkilökohtaisen viestin, joka kertoi, että nettipalvelun jumittumisen takia määräaikaa oli siirretty iltayhdeksään asti, jotta “sinäkin nyt saat varmasti hakemuksesi lähetettyä”.

Kuolinlinjan toiselta puolelta vastattiin.

Nyt olen päässyt sen toiselle puolelle. Toimitan monien kirjoittajien kirjaa, jossa deadlinet ovat toimituskuntamme laupeudesta siirtyneet jo useamman kerran. Vapaaehtoinen, joskin sitova projekti kätkikin sisäänsä kirjoittamisen vastuun. Vihonviimeisen kuolinlinjan jälkeen olen kuunnellut ei-palautettujen tekstien tekijöiden selityksiä myöhästelyistä. Jokaisen äänessä tunnistan kipeästi oman tutkija-opettaja-perheenjäsenen elämäntilanteeni. Mutta mitä jos deadlinen asettajallakin on kuolinlinjansa ja sen asettaja? Mitä jos aika loppuu?

Veteen piirretty viiva. Öljyntorjuntaa saaristossa 2013. Kuva: Jaana Kouri.

Nykyihminen ei usko ajan loppuvan. Globaalin suurperheemme ilmastonmuutoskokousten asettamista deadlinesta vähät välitetään. Jää sulaa, ilma loppuu ja juomavettä ei kohta ole. Eräänä päivänä aurinko ei ehdi/viitsi/osaa/halua/voi nousta, mutta joku tekee sopimuksen ja neuvottelee lisäaikaa. Missä olisi äiti, joka sanoisi nykyihmiselle, miten asiat ovat?

Mikä ihmeen Tvärminne-seminaari?

Suomen Uskontotieteellinen Seura on jo vuosia järjestänyt uskontotieteen jatko-opiskelijoille tarkoitettua seminaaria. Tämä vuosittainen väitöskirjaansa tekevien tohtorikoulutettavien kansallinen tapaaminen järjestetään Tvärminnen eläintieteellisellä asemalla Hangon lähellä ja se ajoittuu yleensä marraskuulle. Järjestämisvastuussa ovat vuoroittain Turun yliopiston, Helsingin yliopiston ja Åbo Akademin jatko-opiskelijat. Tvärminne onkin monelle meistä ollut ensimmäinen oman oppiaineen seminaarin ulkopuolinen akateeminen tapahtuma, jossa omaa tutkimustaan on päässyt esittelemään. Järjestämisvastuun kiertäessä myös moni meistä on Tvärminnen tapaamista järjestäessään tutustunut tapahtumajärjestämisen kaoottiseen ja monin paikoin ilahduttavaan todellisuuteen. Tvärminne siis kouluttaa tutkijoita oman alansa monipuoliseen osaamiseen.

Titus Hjelm luennoi Tvärminnessä. Kuva: Anna Haapalainen.

Tvärminne-seminaari järjestettiin teemalla “Uskonto ja muutos”. Perinteen mukaisesti seminaariin oli kutsuttu kaksi luennoitsijaa, joiden luennot käsittelivät vuoden teemaa. Ensimmäisen päivän luennoitsija oli uskontososiologi Titus Hjelm (University College London). Hjelm lähestyi muutoksen tematiikkaa ottamalla uudelleen käsiteltäväksi uskonnon näkyvyyden ja sekularisaation. Uskonnon näkyvyys on muuttunut, mutta se ei suinkaan Hjelmin mukaan tarkoita sitä, että uskonto olisi tullut “takaisin” tai uskonnolla olisi jotenkin erityisen merkittävä asema tässä hetkessä. Oleellista tässä on median rooli, joka ei suinkaan viesti uskonnollisia sisältöjä (oppia) vaan ennemminkin uskonnollisia käytänteitä ja tapoja oman logiikkansa mukaisesti. Toisena päivänä luennon piti tutkijatohtori Minna Opas (Turun yliopisto). Oppaan luennossa problematisoitiin muutoksen terminologiaa (change – transformation), keskittyen siihen mistä puhumme puhuessamme muutoksesta ja millaisin käsittein muutosta tulisi operationalisoida tutkimuksessa. Keskeiseksi käsitteeksi nousi perspektiivisyys, jossa muutoksen erilaiset toteutumisen ja tapahtumisen tavat tulevat tarkemmin erotelluiksi. Luennot käsittelivät muutoksen teemaa erilaisista lähtökohdista, mutta resonoivat erinomaisesti yhteen.

Tämän lisäksi kaksipäiväisen seminaarin molempina päivinä kokoontuivat työryhmät, joissa kunkin tohtorikoulutettavan aihetta käsiteltiin. Työryhmiä vetivät uskontotieteen kokeneet tutkijat, jotka antoivat palautetta kunkin tohtoriopiskelijan työstä. Jokaisella työryhmällä oli käytettävissään ruhtinaalliset neljä tuntia esiteltyjen töiden käsittelyyn. Tämänkaltaiset tilaisuudet, joissa palautetta saa sekä kokeneilta tutkijoilta että vertaisiltaan ovat suhteellisen harvassa. Tvärminne antaa tässäkin mielessä enemmän kuin moni muu tieteellinen tapaaminen.

Tvärminnen perinteet eivät ole vain tieteellisiä vaan myös sen laitamilla liikkuvia. Tvärminnekokemukseen kuuluvat ehdottomasti sauna ja kylmässä meressä uiminen sekä yhteinen illanvietto. Vapaamuotoinen yhdessäolo, tutustuminen muihin uskontotieteilijöihin ja ohimennen käydyt keskustelut muodostavat hyvin suuren osan Tvärminnen antia. Virallinen ohjelma tavallaan rikastuu epävirallisesta. Illalla keskustelu polveilee luontevasti käsitemäärittelyistä, uskontotieteen klassikoihin, musiikkiin tai mihin tahansa taivaan ja maan välillä, yhteislaulua ja ajoittaista tanssahtelua unohtamatta. Perinteiden mukaisesti myös yöunista tingitään.

Tvärminnen jälkeen moni suomalainen ja jokunen kansainvälinen uskontotieteilijä on äärettömän väsynyt, mutta siltikin tyytyväinen. Jotkut perinteet ovat liian hyviä unohdettavaksi. Seuraavaa Tvärminne-seminaaria odotellessa tuhannet kiitokset tämän vuoden järjestäjille, luennoitsijoille, työryhmien vetäjille, osallistujille ja tietenkin SUS:lle, joka tämän tapahtuman mahdollistaa. Tvärminnessä tiede kehittyy monella tavalla.

Irlanti ja uskonnon pilkka

Irlanti kuuluu niiden Euroopan maiden joukkoon, joissa uskonnollinen loukkaaminen on Suomen tapaan kriminalisoitu. Suomesta poiketen Irlannissa ”blasphemy” löytyy jopa perustuslaista, minkä lisäksi rikoksesta säädetään erityisellä asetuksella, joka on vuodelta 2009.

Kysymys on ollut kiistanalainen asetuksen hyväksymisestä asti, ja kuluvan vuoden lokakuussa Irlannin hallitus ilmoittikin, että perustuslain muutoksesta on tulossa kansanäänestys.

Irlannin perustuslaissa todetaan seuraavaa:

The publication or utterance of blasphemous, seditious, or indecent matter is an offence which shall be punishable in accordance with law.

Vuonna 1991 lakiuudistuksen parissa työskennellyt komissio raportoi, että kyseinen perustuslain kohta on vanhentunut ja yhteensopimaton sananvapausperiaatteen kanssa. Vihapuheesta on säädetty muualla, ja se kattaa myös uskontoon kohdistuvan pilkan riittävällä tavalla, komissio jatkoi. Kansanäänestystä (mikä olisi vaadittu perustuslain muutokseen) ei kuitenkaan tuolloin nähty tarpeelliseksi.

Vuonna 2009 hyväksyttiin hyvin mielenkiintoinen asetus, jossa pyrittiin ottamaan huomioon monia lakiuudistuskomission kommenteista. Yksi tavoitteista oli tehdä lainsäädännöstä paremmin moniuskontoiseen kontekstiin sopiva. Siinä säädetään seuraavasti:

36.— (1) A person who publishes or utters blasphemous matter shall be guilty of an offence and shall be liable upon conviction on indictment to a fine not exceeding €25,000.
(2) For the purposes of this section, a person publishes or utters blasphemous matter if—
(a) he or she publishes or utters matter that is grossly abusive or insulting in relation to matters held sacred by any religion, thereby causing outrage among a substantial number of the adherents of that religion, and
(b) he or she intends, by the publication or utterance of the matter concerned, to cause such outrage.
(3) It shall be a defence to proceedings for an offence under this section for the defendant to prove that a reasonable person would find genuine literary, artistic, political, scientific, or academic value in the matter to which the offence relates.
(4) In this section “ religion ” does not include an organisation or cult—
(a) the principal object of which is the making of profit, or
(b) that employs oppressive psychological manipulation— (i) of its followers, or (ii) for the purpose of gaining new followers.

Vaikka rikosnimike on ”blasphemy” eli suoraan käännettynä jumalanpilkka, asetus ymmärtää rikoksen selkeästi yleisempänä uskontoon kohdistuvana loukkaamisena. Rangaistavaa on toiminta tai lausuma, joka on ”törkeällä tavalla herjaavaa tai loukkaavaa suhteessa minkä tahansa uskontojen pyhinä pitämiin asioihin”, ja joka ”aiheuttaa tyrmistystä huomattavan kyseisen uskonnon kannattajajoukon keskuudessa”.

Mikäli asetusta verrataan Suomen rikoslain uskonrauhan rikkomiseen, suomalainen pykälä ei suojele ”mitä tahansa uskontoa”, vaan ainoastaan kansallisia kirkkoja ja rekisteröityjä uskonnollisia yhdyskuntia. Suomessa ei myöskään edellytetä, että kukaan käsillä olevan uskonnon tunnustaja osoitettavasti loukkaantuu. Vastaavia ovat kuitenkin vaatimukset loukkaamistarkoituksesta: on osoitettava, että pilkallinen teko tehtiin tarkoituksena loukata tiettyä uskonnollista ryhmää.

Epäselväksi jää, miten uskonnon kategoria määrittyisi esimerkiksi silloin, jos pilkan kohteena olisi vaikkapa pakana- tai parodiauskonto. Eli yhteisö, joka ei ole osa vakiintunutta uskontodiskurssia – luonnollistettu, “ilmiselvästi uskonto”. Tämän tyyliset ryhmät ovat koetelleetkin virallisia uskonnon määrittelyaparaatteja jo monessa maassa.

Kiehtovana yksityiskohtana asetuksessa todetaan, että käsiteltävän teon ”kirjallinen, taiteellinen, poliittinen, tieteellinen tai akateeminen arvo” voivat toimia puolustuksena oikeudessa. Lisäksi uskontoa luonnehditaan negaation kautta. Uskonnon käsite ei asetuksen mukaan viittaa ”organisaatioon tai kulttiin, jonka ensisijainen tarkoitus on rahallisen hyödyn tavoittelu, tai joka käyttää painostavaa psykologista manipulaatiota joko jäseniinsä tai hankkiakseen uusia jäseniä”.

Kyseisestä rikoksesta on tuomittu Irlannissa viimeksi vuonna 1855. Uutta asetustakaan ei siis ole vielä käytetty.

Lain rajoja on kuitenkin testattu protestimielessä. Esimerkiksi Atheist Ireland -järjestö julkaisi nettisivuillaan ”25 potentiaalisesti uskontoa loukkaavaa lainausta”, ja ilmoitti olevansa valmis oikeuskamppailuun. Järjestön mukaan laki on täysin sopimaton nykypäivän sekulaarien arvojen kanssa.

Irlannin anglikaanisen kirkon arkkidiakoni David Pierpoint puolestaan kehotti lainsäätäjiä ”varovaisuuteen”. Hän toteaa:

“That is not to say the church should interfere in matters of the State or the law but its role should be one of engagement with them in critique and moral guidance acting as a type of moral compass,” he said. “Right living and righteousness or morality are part of the one thing.”

Toisaalta huomattavasti isompaa Irlannissa toimivaa katolista kirkkoa, sekä myös useimpia ortodoksisia ja protestanttisia kirkkoja edustava ekumeeninen kokous on todennut yhteisessä lausunnossaan, että kyseinen lainsäädäntö on vanhentunut ja mahdollisesti haitallinen, koska vastaavia lakeja on käytetty eri puolilla maailmaa vähemmistöjen sortamiseen. Lisäksi lausunnossa todetaan, että vihapuheen kielto suojaa riittävästi vapaata uskonnollista osallistumista julkiseen keskusteluun ilman pilkatuksi tulemista.

Keskustelun päälinjat ovat tuttuja Suomesta. Sananvapausperiaate nostetaan keskeiseen asemaan, ja se yhdistettynä sekulaarin edistyksen kertomukseen muodostaa yhden tavanomaisimmista kritiikeistä. Uutisointi on ainakin englanninkielisessä mediassa ollut lähiaikoina vilkasta liittyen esimerkiksi Pakistanin jumalanpilkkatuomioihin ja niihin kytkeytyviin epävirallisiin väkivallantekoihin, ja näihin saatetaan viitata eurooppalaisista lainsäädännöistä keskusteltaessa.

Toisaalta vähemmistökirkon edustajan kommentissa näkyy kytkentä uskonnollisen perinteen, uskonnon suojelun ja yhteiskunnan perusmoraalisuuden välillä – ilmiö, joka on tuttu esimeriksi suomalaista uskonrauhapykälää koskeneesta eduskuntakeskustelusta.

Lainsäätäjän näkökulmasta yhden ison haasteen muodostaa uskontojen kasvanut moninaisuus: uskonto ei ole enää vain yhtä kuin kansakunnan oma kristillinen perinne. Uskontorikoksia säätäessä ja näitä pykäliä sovellettaessa joutuu usein hankalien määrittelykysymysten äärelle.

Irlannin tulevan kansanäänestyksen päivämäärää ei ole vielä ilmoitettu.