Alussa oli kuva – ja lopussa. Peter Greenaway Aboagorassa

Elokuvaohjaaja Peter Greenaway oli kutsuttu vuoden 2014 Aboagora-symposiumin pääpuhujaksi. Symposiumin teemana oli Kaaos & Kosmos.

Greenawayn tuloa odotettiin kovasti – ja vähän jännitettiinkin, sillä alkukesän Sodankylän elokuvajuhlille hän ei odotuksista huolimatta ilmestynyt. Turkuun hän kuitenkin ilmestyi ja piti Sibelius-museoon kerääntyneen yleisön otteessaan yli kaksituntisen esityksensä ajan.

Greenawayn esitys oli paitsi pitkä myös polveileva, kuten alustuksen otsikkokin antoi odottaa: “The Cinema is Dead, Long Live the Cinema: Taming the Shrew of Chaos: Ordering the Frame & the Narrative”. Hän puhui vapaasti, ilman muistiinpanoja, mutta esitys pysyi leveälle asetettujen raamiensa sisällä.

Raamit tai kehykset olivat yksi tärkeä Greenawayn käsittelemä teema. Kehykset – taideteosten tai valkokankaan ympärillä – rajaavat näkemäämme, vangitsevat meitä katsomaan vain eteemme, vain esitystä. Hän halusi räjäyttää kehykset ja esitteli tapoja, joilla itse oli pyrkinyt eroon kehysten kahleista.

Greenaway suhtautui skeptisesti elokuvaan ja toisti mantranomaisesti ajatusta: elokuva on kuollut. Hän piti elokuvia pääosin vain tekstien kuvittamisena – Harry Potterit ja Sormusten herrat perustuvat kirjoihin – tekstipohjaisina ja siten rajoittuneina esityksinä.

Suhtautuminen käsikirjoittajiin ja näyttelijöihin oli myös hyvin ankara: käsikirjoittajat tulisi viedä saunan taa ja lopettaa; näyttelijät ovat henkilöitä, jotka on opetettu teeskentelemään, ettei heitä katsota. No, ehkä hän tässä ei ollut aivan vakavissaan…

Vaikka ja koska elokuva on kuollut, se tulisi keksiä aina uudelleen. Greenawayn mukaan elokuvan tulisi perustua kuvaan – in the beginning there was image & image always has the last word, olivat iskulauseita, joiden hän halusi tarttuvan kuulijoidensa mieliin. Hänen taidemaalarin taustansa ja koulutuksensa kulkivat esityksen pinnassa koko ajan. Hänestä parhaissa elokuvissa – jotka ilmeisesti olivat hänen itsensä tekemiä – on jotain samaa kuin taidehistorian parhaissa maalauksissa.

Greenaway esitteli muutaman lyhytelokuvan, jossa hän toteutti ajatuksiaan elokuvan tulevaisuudesta, rakenteen ja sisällön suhteesta sekä erityisesti elokuvan ja maalaustaiteen dialogista. Tällaisia dialogi-elokuvia on jo muutama tehty. Projekti jatkuu muun muassa Jackson Pollockin ja Picasson töillä. Huipentumana on muutaman vuoden päästä toteutuva Michelangelon Viimeinen tuomio.

Peter Greenaway kuvasi työskentelyään Rembrandtin Yövartion parissa

Peter Greenaway kuvasi työskentelyään Rembrandtin Yövartion parissa

Projektin yhteydessä taideteokset kuvataan digitaalisesti sentti sentiltä, jonka jälkeen kuvaa ja sen osia pystyy tietokoneella käsittelemään millä tavoin tahansa. Rembrandtin Yövartiota kuvattiin osuvasti öisin, museovieraiden lähdettyä. Alankomaalaiset arvostivat Greenawayn tulkintaa niin, että hänen lompakostaan löytyy kortti, joka takaa pääsyn Rijksmuseumiin mihin aikaan vuorokaudesta tahansa.Tosin taidepiirien tiukkapipoisimmat ovat pitäneet joitain hänen tulkintojaan melko lailla hatusta vedettyinä.

Greenaway näytti Aboagoran yleisölle tulkintansa Paulo Veronesen Kaanaan häistä sekä da Vincin Viimeisestä ehtoollisesta. Tulkinta löytyy myös YouTubesta täältä ja täältä.

Tunne Greenawayn luennon ainutlaatuisuudesta haihtuikin hyvin nopeasti tutustuessani YouTuben valikoimiin Greenawayn luennoista ja lyhytelokuvista. Tänään näkemämme ja kuulemamme esitys ei ollut ainoa laatuaan – ehkä se siksi olikin niin sujuva ja luonteva – mutta kokemuksena se tuntui ainutlaatuiselta. Koska Greenawayn tuotanto ja projektit eivät olleet minulle tuttuja, kaikki mitä hän kertoi ja näytti teki suuren vaikutuksen. Ehkä näin pitäisikin kohdata taiteilijat ja taide: vailla ennakkotietoja ja ennakko-odotuksia, alttiina ja vastaanottavaisena?

paolo-veronese-le-nozze-di-cana

Advertisements