Paljon melua tyhjästä

Tämän kirjoituksen otsikolla voidaan viitata useampaan asiaan. Eräs englantilainen mies nimeltä William, Shakespearen William, kirjoitti tämän nimisen näytelmän, komedian rakkaussuhteista, niiden kiemuroista ja eri osapuolten tempauksista. Juorut, kepposet, politiikka ynnä muut juonenkäänteet saavat näytelmän pitämään yllä mielenkiintoa. Lopulta välivaiheet osoittautuvat lopputuloksen kannalta toissijaisiksi, rakastavaiset saavat toisensa ja kaikki menee niin kuin romanttisessa komediassa pitäisikin. Viihdettä, mutta voisi myös sanoa, että paljon melua tyhjästä.

Uskonnolliset massakokoukset eivät ole varsinaisesti romanttisia komedioita, mutta joskus kyseisiä tempauksia voisi kutsua plagioidusti samalla nimellä: paljon melua tyhjästä. Paljon juonenkäänteitä, henkilöitä ja mielipiteitä, mutta lopputulos on arvattavissa, eikä varsinaisesti hämmästytä. Siis paljon melua tyhjästä.

Lauantaina 26.7. matkustin Helsinkiin tutkimusmatkalle, dokumentoimaan yhtä uskonnollista massatapahtumaa, antropologisella intressillä. Tilaisuudesta ja etenkin sen pääpuhujasta, David Herzogista, oli etukäteen keskusteltu jonkun verran kristillisissä piireissä sekä hiukan myös julkisessa mediassa (HS ja Iltasanomat). Tämä blogikirjoitus ei ole kattava raportti aiheesta, mutta tarjoan tässä yhden tutkijan näkökulman tilaisuuteen.

Edellisen vuoden lopussa Herzog oli ollut puhumassa Helsingissä ja järjestäjien kanssa he olivat saaneet yhden urheiluhallin täyteen väkeä, kuuleman mukaan noin 2000 ihmistä. Tilaisuuksissa kerrottiin tapahtuneen parantumisia ja useiden tehneen uskonnollisen kääntymisen. Tämän tilaisuuden rohkaisemana Herzog ja järjestäjät päättivät toimia uskonsa mukaisesti – ja vuokrasivat kesälle Helsingin olympiastadionin. Olympiastadionilla on tilana erityistä symbolista arvoa järjestäjille: he haluavat tuoda uskonnon ja jumalalliset ihmeet arkipäivän keskustelunaiheeksi ja keskelle ihmisten elämää, mihin tarkoitukseen yksi tunnetuimmista kansallisista monumenteista ja sakraaleista paikoista sopii oikein hyvin – kyseessä on ikäänkuin maan valloitus kristinuskolle.

Herätyskristilliset piirit ovat tunnettuja siitä, että aina löytyy joku tai joitakin, jotka kritisoivat jotain puhujaa jostain. Harhaoppiseksi ja eksyttäjäksi on leimattu myös Herzogia. Tämän huomasin myös stadionin ulkopuolella, jossa muutama nuori mies jakoi monistetta “Mistä tiedän mikä on Jumalasta?” Kuinka ystävällistä, he olivat kiinnostuneita minunkin hyvinvoinnistani. Herzogia on kritisoitu hänen tyylistään (hän aloitti iltatilaisuuden rock-tähden elkein, laulaen musiikin melodian mukaisesti rukousta ja puhetta sekaisin, aurinkolasit päässä ja tukka pystyssä – vaimo toimi “lämppärinä”, nostattaen tunnelmaa ennen miestään),  hänen toiminnassaan kerrotuista tavaramerkki-ihmeistä (laihdutus, hiusten kasvu, kultahampaat) ja opetuksellisista painotuksista (“Jumalan kirkkaus”, enkelien rooli ihmeissä, jne.).

DSCN1974

Evankelista David Herzog Helsingin olympiastadionilla 26.7.2014

Helsingin sanomat oli haastatellut Herzogiin liittyen terapeutti ja kirjailija Janne Villaa, joka HS:n mukaan totesi Herzogin olevan “huijarisaarnaajan arkkityyppi, joka tietää itse valehtelevansa”. Uskontoa vuosikaudet tutkineena tämä on mielestäni kovin nopea arvio, eikä ota huomioon ihmisen kykyä uskoa, oli kyseessä sitten yliluonnollinen tai luonnollinen ontologia. En tunne Herzogia niin hyvin, että voisin sanoa onko hän huijari vai ei, mutta ihmiselle on täysin mahdollista uskoa hänen väittämiin asioihin olematta huijari. Ihmiset uskovat ilman todistusaineistoa palavasti moniin asioihin, eikä heidän tarkoituksenaan ole huijata toisia tai itseään. Väitteiden tueksi olisi hyvä aina esittää todistusaineistoa, mutta se ei vielä estä ihmistä uskomasta. Myös paljon kuulijoita saava saarnaaja voi vilpittömästi uskoa omituisilta kuulostaviin väitteisiinsä.

Ennakko-oletukseni stadionin tilaisuuteen oli, että järjestäjät saisivat houkuteltua paikalle korkeintaan 2000-5000 ihmistä. Se olisi korkeintaan 10 prosenttia tilojen kapasiteetista, mutta järjestäjien verkostojen rajallisuuteen nähden jo hyvä saavutus. Massatapahtuman “Ihmeiden aika” järjestivät pienet helluntailaistyyliset liikkeet (ns. uuskarismaattiset seurakunnat ja verkostot), joilla ei ole läheskään samanlaisia resursseja kuin esimerkiksi helluntaiherätyksellä, Suomen suurimmalla helluntailaisella verkostolla. Jouduin toteamaan, että ennakko-oletukseni oli hieman pielessä, paikalle saapui lauantai-iltaan mennessä hieman alle 1000 ihmistä. Päivä oli lämmin, lähes 30 astetta, ja auringonpaiste houkutteli monia rannoille, mökeille – tai Hietaniemeen katsomaan ralliautoja. Järjestäjät eivät ainakaan julkisesti tuoneet esille pettymystään. He osittain kompensoivat tyhjää tilaa stadionilla argumentoiden, että tämä on ensimmäinen laatuaan ja tämänkaltaiset julkisen tilan haltuunotot tulevat (heidän mukaansa) lisääntymään, koska “Jumala tulee tekemään suuria Suomessa”.

Helsingin olympiastadionin kuulijakunta 26.7.2014 "Ihmeiden aika" -tilaisuudessa

Helsingin olympiastadionin kuulijakunta 26.7.2014 “Ihmeiden aika” -tilaisuudessa

Iltalehden “kohusaarnaajaksi” ristimä Herzog muistutti tyylillään, jolla aloitti esiintymisensä, hieman toista, hieman kuuluisampaa, herätyssaarnaajaa, Benny Hinniä. Molempien tapana on aloittaa osuutensa muusikoiden soiton ja laulun jatkeeksi, laulaen “ylistystä”, eli rukoilemalla laulaen. Tällä keinolla he pyrkivät luomaan ilmapiiriä, jossa heidän mukaansa “Jumalan kirkkaus laskeutuu” ja ihmeet olisivat mahdollisia. Sinänsä yleinen ajatus helluntailaisissa piireissä, vain keinot ja tyyli on omanlaisensa. Herzog on hieman päivitetty versio Hinnistä, 2000-luvun kuulijoille ehkä paremmin osuvampi

Päivän puheet ja toiminta rakentuivat siten, että päivän mittaan puhujat ja laulajat rakensivat kuulijoille toivoa ihmeistä ja Jumalan todellisuudesta kertomalla kertomuksia parantumisista, laulamalla sen mukaisia lauluja ja puhumalla unelmistaan tai “näyistään” ja “sanomista” tulevaisuuteen liittyen. Lopulta Herzog jatkoi tätä samaa linjaa kertomusjohtoisella puheellaan, jossa hän liitti lainaamansa raamatunkohdatkin kokemuksiin ja kertomuksiin. Lopulta tuli aika rukoilla ja etsiä ihmeitä kuulijajoukosta.

Suhteellisen selkeästi yleistä parantumis- ja herätyskokouskaavaa noudattava tilaisuus huipentui niiden haastattelemiseen, jotka olivat mielestään kokeneet parantumisen. Lavalle nousi ihmisiä, jotka kokivat masennuksen ja kivun poistuneen ja niitä jotka olivat tunteneet lämmön tai voimavirran kehossaan ja uskoivat parantuneensa sairaudestaan – suhteellisen yleisiä kertomuksia, mutta ei mitään yksiselitteistä tai erikoista. Herzog oli kehottanut kuulijoita testaamaan parantumista esimerkiksi juoksemalla. Yksi lavalle noussut kertoi kokeneensa juostessaan, että “paino alkoi putoamaan”. Laihduttamista odottaville Herzogilla oli sinänsä hyviä neuvoja: kyseessä ei ole ulkonäkö- vaan terveysasia, syö terveellisesti ja liiku (muuten usko menee hänen mukaansa hukkaan ja parantumisesta ei ole hyötyä tms.). Ainakin osin hänen opetuksensa voi näin tuottaa parantumista, jos yksilöt tekevät elämäntapamuutoksia. Opetukseen sisältyi myös ajatus siitä, että parantuminen voi tulla ajan kanssa, ynnä muita kohtia, jotka voivat toimia myös takaporttina kun parantumattomat kyselevät perään.

Niille, jotka odottivat stadionilla tapahtuvan jotain poikkeuksellista, lauantai ei niitä odotuksia täyttänyt. Ei-uskonnolliselle uskonnolliset väitteet ovat tietenkin aina poikkeavia ja toisin uskovalle kristitylle esitetyt uskomukset ovat myös poikkeavia. Mutta kyseinen konteksti huomioiden tilaisuudessa ei tapahtunut tai esitetty mitään, mitä jossain muussa samankaltaisessa tapahtumassa ei olisi voinut olla. Herzog ei stadionilla ollut sen kummempi saarnaaja kuin muut karismaattis-kristilliset puhujat: hän piti “pelastusta suurimpana ihmeenä”, piti ihmeitä Jumalan tekoina, kehotti hankkimaan lääkärintodistusta ihmeistä, ei esittänyt ihmeitä automaattisena tuloksena, puhui Jeesuksesta eikä enkeleistä, jne. Mediahuomionkin hän sai lähinnä vuokratun tilan vuoksi; onhan näitä väitteitä ollut aiemminkin. Ulkopuolista tarkkailijaa vaikuttaneita ihmeitä ei tapahtunut. Paikalla ollut kuulijajoukko ei ollut sen haltioituneempi puhujasta ja tilaisuudesta kuin tavallisessa helluntailaisessa herätyskokouksessa – mitään varsinaista hysteriaa ei ollut liikkeellä, vain kontekstissaan normaalia innostusta.

Maailma säilyy entisellään Herzogin vierailun jälkeen. Ne jotka uskoivat esitettyihin ihmeisiin ennen, uskovat niihin jatkossakin. Massaliikehdintää ei tapahtunut, kansa ei rynnännyt stadionille. Järjestäjät uskoivat julkisen tilan valtaamisen olevan todiste Jumalan toiminnasta ja uskovat sen olevan sitä jatkossakin. Yksittäisille ihmisille tapahtuma voi toki olla muutos, uskon tai epäuskon lähde. Mutta näitä onnistumisen ja pettymisen kokemuksia tapahtuu seurakuntien viikkotoiminnassakin, siinä ei ole mitään periaatteellista uutta. Yksi loppukaneetti tällekin tapahtumalle voisi olla: paljon melua tyhjästä. Subjektiivisesti melu voi olla merkityksellistä, mutta lopputulos silti ennakoitavissa.

Miksi Herzogista sitten kohuttiin? Julkisen median puolelta uutiskynnys ylittyi nimenomaan tilan vuoksi. Kristityissä piireissä hänen toimintansa tavaramerkki-ihmeet laihtuminen ja hiustenkasvu osuvat toisten ihmisten kiinnostukseen subjektiivisen ja ruumiillisen tarpeen vuoksi – etenkin amerikassa ylipainoisuuteen liittyvä helpotus herättää helposti mielenkiintoa – ja toisten epäilyyn humpuukista. Jotkut kristityt ovat tuominneet Herzogin puheet harhaopiksi ja eksytykseksi, mikä on lisännyt toisten kiinnostusta. Järjestäjille Herzog on itsetuntoa kasvattava väline, joka tuo heidän pieniin piireihinsä toivoa suuremmasta tulevaisuudesta. Ns. uuskarismaattiset ryhmät puhuvat paljon tulevista herätyksistä, ja Herzog on heille Jumalan lähettämä väline, joka puhuu samoista asioista. Hänen rohkaisemanaan pienet ryhmät liittoutuivat ja uskalsivat ottaa askeleen, josta ehkä jo unelmoivat, mutta eivät luottaneet resursseihinsa: pitää tilaisuuksia valtakunnan yhdellä näkyvimmistä areenoista. Epäileville piireille stadionin vuokraus on itsessään kohun paikka, koska kustannukset ovat suuret ja pienten piirien resurssit rajalliset. Järjestäjien uskoa varojen löytymiseen tuskin löytyy kuulijajoukon ulkopuolelta – tai edes kaikilta kuulijoilta. Kaiken tämän jälkeen on silti huomioitava, että myös kohu oli ylimainostettu ilmiö – suurin osa suomalaisista ei todennäköisesti edes tiennyt koko tapahtumasta. Kohu se silti on vaikka pienemmissä piireissä, asiasta kiinnostuneiden parissa.

Advertisements

Zombeista ja etnografiasta

Taustaa

10532747_738609302861894_3887182944670982615_o

Postapokalyptinen zombie. Kuva: Valokuvaaja Suvi Ylikojola

Turussa järjestettiin Zombiewalk helteisenä lauantaina 19.7.2014. Tapahtuman taustalla ei ole mitään ideologiaa eikä laahustamisella ja örinällä ajeta mitään asiaa. Tämän kauhuelokuvien hengessä järjestettävän kulkueen tarkoituksena on yksinkertaisesti koota ihmisiä yhteen pitämään hauskaa sekä läträämään tekoverellä. Tapahtuma järjestetään  tyystin vapaaehtoistyönä. Turun Sanomien (TS 19.7.2014) artikkelista voi lukea tarkemmin tapahtuman taustoista: Elävät kuolleet kyllästivät kadut tekoverellä.

Mitä ihmettä?

Miksi noin 250 toisilleen tuntematonta ihmistä ovat valmiita kuluttamaan useita tunteja aikaansa, investoimaan muutaman kympin edestä rahaa rekvisiittaan, joka heitetään / pestään pois muutaman tunnin kuluttua ja asettumaan ventovieraiden ihmisten töllisteltäväksi keskelle kaupunkia vilkkaimpaan loma-aikaan? Mietin tätä jo viime vuoden zombiewalkin aikana, mutta vastaus pakeni pohdintojani. Tänä vuonna päätin, etten jätä tätä vain teoreettisten pohdintojen varaan, vaan kunnon etnografina teen “osallistuvaa havainnointia” eli laahustan ja örisen joukon jatkona. Kokemus oli valaiseva.

Valmistautuminen

Rekvisiitan hankkiminen, puvun etsintä ja tuhoaminen, hahmon suunnittelu ja taustatarinan keksiminen on yksinkertaisesti hauskaa. Missä ovat ne tilaisuudet, joissa “aikuiset” ja “asiantuntijat” voivat rauhassa leikkiä ja kokeilla? Työstin “Teacher of the Year” zombiehahmoni asua yhden illan. Kokeilin miten saan parhaat viillot kankaaseen, millä aineilla syntyy ällöttävin sotku ja vaikuttavimmat efektit. Kahvi, tee ja multa osoittautuivat parhaiksi.  Tein käsilläni jotain, joka ei ehkä ollut kovin siistiä tai tuottoisaa, mutta yllättävän vapauttavaa ja luovaa.

10498490_738634652859359_1156878589417547032_o

Hiihtäjäzombie. Kuva: Valokuvaaja Suvi Ylikojola.

Maskeeraus

Zombiemaskeeraukseen voi käyttää miltei mitä tahansa. Kaurahiutaleet, vessapaperi, naamiovärit, teatterimaskit, tekoveri, mustikkakeitto, luomivärit – rajaa ei varsinaisesti ole. Zombiewalk-konkarit usein kokoontuvat maskeeramaan yhdessä, se on kuulemma hyvin iso osa koko tapahtuman sisällöstä. Ensikertalaisena tyydyin muuntautumaan kotini yksinäisyydessä. Maskin valmistuttua olin jännittynyt. Nytkö ja tämänkö näköisenä minun pitäisi mennä keskustaan. Hetkellinen ramppikuume oli kova ja kynnyksen ylittäminen jännittävää.

Zombiet ja yleisö

Zombiet laahustavat, örisevät ja ottavat kontaktia yleisöön. Laahustin jonon häntäpäässä mulkoillen, kurkotellen, vähän öristen ja klenkaten tunnin ajan läpi Turun keskustan. Alussa en oikein tiennyt miten olisin, en osannut olla zombie. Matkan jatkuessa epävarmuus liukeni pikkuhiljaa pois ja olin kontaktissa niin muiden zombien kuin yleisön kanssa. Osa kulkuetta seuraavista oli tullut paikalle juuri zombien takia, mutta suuri osa yleisöstä joutui zombiekulkueen yllättämäksi. Ihmiset nauroivat, kuvasit, juoksivat perässä, huutelivat vitsejä – ihmettelivät zombeja kovaan ääneen. Olimme hahmoja, emme yksilöitä, persoonia. Zombiena pääsin tarkkailemaan ihmisiä ja heidän reaktioitaan ikään kuin verhon takaa. Minä en ollut läsnä, kohdattavissa itsenäni, tunnistettavissa tai toinen, koska toiseuteni ei ollut tästä maailmasta.

Puhdistautuminen

Kuuratessani tahmeaa tekoverta pois mietin miten monitasoiseen ilmiöön olin osallistunut.  Zombiewalk on teatteria, johon kuka tahansa voi osallistua. Se on helppoa ja sitoumisen aste on suorastaan marginaalinen. Zombiewalk on performanssi, jonka tarkoituksena on olla hauska öriseville ja kuolaaville zombeille sekä yleisölle ja siinä se. Mutta mutta…

Itsensä alttiiksi laittaminen on vaikeaa. Kynnyksen yli astuminen on tunteena hyvin samanlainen kuin ensimmäistä kertaa tutkimuskentälle mennessä. Osallistuminen mihin tahansa itselle vieraaseen herättää laajan kirjon tunteita ja ajatuksia, joita pitää työstää pitkään. Kysymykset siitä kuka minä olen ja mikä on minun asemani tässä tilanteessa, heräävät niin kentällä kuin zombiena.

Zombiewalkin voi nähdä myös eräänlaisena rituaalina. Zombiekulkue edustaa imaginaarista uhkaa, joka on kuitenkin säädelty. Pelottavat zombiet raahautuvat “tavallisten ihmisten” ohi ja eivät saa vahingoittaa ketään. Apokalyptiset pelot ruumiillistuvat perfomanssin esittäjissä. Zombiewalk voi edustaa myös laajempia ja hallitsemattomampia pelkoja tai henkilökohtaisia pelkoja, jotka voidaan kohdata turvallisesti kaupungin kaduilla. Zombiewalk on katharsis, joskin ilman tragediaa. Puhdistautuminen on iloa. Kalmalle voi nauraa.

10501659_10152333403259412_8720341218136996341_n

Kirjoittaja hetki ennen “Puhdistautumista” iloisena ja vapautuneena. Kuva: Anna Haapalainen