Valtion vai kansan kirkko?

Evankelis-luterilaisen kirkon edustajilla on tapana korostaa, että heidän kirkkonsa ei ole valtionkirkko vaan kansankirkko. Käsitteen perusteluiksi tarjotaan, että kirkko on osa suomalaista kulttuuria ja historiaa, ja siihen kuuluu enemmistö suomalaisista. Samalla käsitteen nähdään kuvastavan kirkon tehtävää “sulkea piiriinsä koko kansa.”

Epäilemättä kyseinen kirkko edustaa suomalaisten enemmistön uskonnollista yhteisöä ja on osa maan kulttuuria ja historiaa.

Kirkkolain ev. lut. kirkolle takaamat oikeudet ovat pääsääntöisesti samat kuin jo sata vuotta sitten. Ortodoksisen kirkon jakaman verotusoikeuden lisäksi ainoastaan ev. lut. kirkolla on muun muassa aloiteoikeus sitä koskevan kirkkolain muuttamiseksi. On kiistämätöntä, että näillä kahdella kirkolla, varsinkin evankelis-luterilaisella, on erityisasema.

On kokonaan toinen kysymys mitä tästä voi päätellä. Tietyn uskonnon erityisasemaa on käytetty (enemmän tai vähemmän onnistuneena) perusteena niin uuden avioliittolain vastustamiselle kuin kirkon ja valtion erottamiselle.

Valtionkirkko ei käsitteenä tarkoita, että kirkko välttämättä olisi valtion tiukassa kontrollissa. Esimerkiksi Kreikassa perustuslaki määrittää Kreikan ortodoksisen kirkon maan “vallitsevaksi” (eng. prevailing) uskonnoksi, mutta valtio ei puutu kirkon toimintaan juuri mitenkään. Myös suomessa ev. lut. kirkon erityinen ja autonominen asema ylettyy kivijalkoineen perustuslakiin asti.

Tällaisista syistä esimerkiksi brittiläinen oikeustieteilijä Norman Doe on luokitellut Suomen maaksi jossa on valtionkirkko. Valtion ja kirkon laillinen suhde on kuitenkin etäisempi kuin vaikkapa Britanniassa, jossa kuningatar muun muassa nimittää kaikki Englannin kirkon piispat.

Kirkon suosima termi kansankirkko on peräisin filosofiteologi Friedrich Schleiermacherilta (1768–1834). Hänen mukaansa Saksan luterilainen volkskirche lähti liikkeelle kansan uskonnollisista tunteista ja kokemuksista. Volkskirche poikkesi Schleiermacherin mielestä esimerkiksi preussilaisesta valtionkirkkojärjestelystä, jossa opin ja jumalanpalvelusmenojen yhtenäisyys määriteltiin ikään kuin ylhäältä käsin.

Suomalaisessa kontekstissa kansankirkko-ilmaisussa on hyvää se, että se kuvastaa ev. lut. kirkon historiallisesti vahvaa asemaa suomalaisten parissa. Käsite on kuitenkin peräisin ajalta, jolloin ajatus “yhdestä kansasta ja yhdestä uskonnosta” oli edes jossain rajatussa mielessä ajankohtainen.

Omaa liikettään voi toki kutsua miksi tahtoo. Salatuissa elämissä Seppo Taalasmaan eräässä jaksossa edustama poliittinen puolue oli nimetty ytimekkäästi Totuuspuolueeksi. Tutkijoiden ei ole silti pakko ajatella, että Totuuspuolueen nimilinjaus on paras empiirinen kuvaus liikkeestä. Rohkeimmat voisivat jopa väittää, että Totuuspuolue on tehnyt retorisen nimivalinnan.

Valtio/kansa -käsitepari on kiintoisa. Valtio tuottaa mielikuvia etäisistä hallitsijoista siinä missä kansaa olemme “me kaikki”. Valtio on jotain byrokraattista ja muodollista, kansa jotain elävää ja kouriintuntuvaa. Olisiko liian rohkeaa möläyttää, että mainostoimistoyhteistyössäkin kunnostautunut kirkko on kiinnostunut ainakin nimityksensä imagovaikutuksesta?

Lukemisto:

Heikkonen, Johannes: “Yhdenvertaisen uskonnon- ja omantunnonvapauden kipupisteitä Suomessa”. Oikeus. 41:4, sivut 554–563. 2012.

Norman, Doe: Law and Religion in Europe. A Comparative Introduction. New York: Oxford University Press. 2011.

Advertisements

Naakat ja yhteisöllisyys

Naakat ovat sosiaalisia lintuja. Ne etsivät ruokaa parvissa ja kerääntyvät etenkin syksyisin suuriin yöpymisparviin metsiköihin ja puistoihin. Parvia esiintyy ympäri vuoden. Parvissa on tarkka arvojärjestys, jonka mukaan ne sekä ruokailevat että valitsevat yöpymis- ja pesimäpaikan. Laji on luottavainen ihmiseen etenkin alueilla, jossa sitä ei ole vainottu. Koska naakka on pariuskollinen, ne liikkuvat usein pareittain parvissakin.

[…]

Britanniassa tehdyssä tutkimuksessa todettiin kesyjen naakkojen käyttäytyvän eri lailla, kun paikalla oleva ihminen katsoo niitä, verrattuna tilanteeseen, jossa paikalla oleva ihminen ei katso niitä. Muilla eläimillä vastaavaa ei ole todettu ennen tätä. Käyttäytymisen muuttuminen johtui nimenomaan paikalla olleen ihmisen silmien asennosta, ei pään asennosta. Naakat ovat sosiaalisia lintuja ja todennäköisesti käyttävät silmiään kommunikoidessaan, samaan tapaan kuin ihmiset.

(Wikipedia, “Naakka”)

Kävelin pari päivää sitten Aurajoen rantatöyräällä, ja tielleni sattui naakkaparvi, joka oli laskeutunut niitylle ja sen reunaa kulkevalle kävelytielle. Naakkoja oli hyvin monta, ehkä sata. Ne eivät juurikaan häiriintyneet siitä, että ulkoilevat ihmiset kävelivät parven läpi — ne vain hypähtivät hieman kauemmaksi ja pysyttelivät noin metrin päässä tietä kulkevista ihmisistä. Naakat nokkivat maata ja toiminta näytti ainakin linnuista sen enempää tietämättömälle melko turhalta, mitään ravinnon runsautta maassa ei näyttänyt olevan. Juuri kun olin kulkenut parven läpi, ne pyrähtivät lentoon ja parvi siirtyi joen ylitse. Ilmassa parvi jakautui kerran kahtia ja palautui sitten yhteen.

Naakkaparven kohtaaminen sai minut pohtimaan yhteisöllisyyttä. Mikä oli saanut parven laskeutumaan niitylle? Mikä oli se ärsyke, joka sai ne pyrähtämään kuin yhteisestä sopimuksesta ilmaan? Mikseivät ne tehneet niin silloin kun ihmisiä käveli parven läpi? Näihin kysymyksiin vastaaminen vaatisi parempaa naakka-tietämystä, miksi siirränkin pohdintani koskemaan yhteisöllisyyttä yleisemmällä tasolla. En kuitenkaan ajattele naakkaparven olevan vain metafora ihmisyhteisölle, vaan mielestäni molemmat ovat yhtä lailla yhteisöjä, joilla on toki omat erityispiirteensä.

Yhteisön järjestäytyminen

Ruokaa etsimään laskeutuvalla, lentävällä tai yöpyvällä naakkaparvella voidaan ajatella olevan keskus, joka määrittyy sen mukaan, mikä on parven toiminnan tarkoitus milläkin hetkellä – keskus siis vaihtaa paikkaa. Keskuksen sijaintiin eri hetkillä voi vaikuttaa monet erilaiset tekijät: ravinnon löytyminen, ilmavirtaukset, petolinnun saapuminen, hämärtyminen, lämpötilan lasku, hierarkiassa ylempien naakkojen toiminta jne. Erilaiset objektit ja olosuhteet vaikuttavat siis siihen, miten parvi järjestäytyy eri tilanteissa. Itse asiassa lienee turha edes ajatella naakkayhteisöä irrallisena näistä objekteista, ne ovat pikemminkin osa sitä.

Ihmis- (ja luultavasti myös naakkayhteisöissä) myös tietoisuudella toisista yksilöistä ja näiden muodostamasta yhteisöstä (joka on enemmän kuin osiensa summa) on vaikutusta yhteisön järjestäytymiseen: nämä tietoisuuden muodot ovat myös yhteisöä muokkaavia objekteja. Émile Durkheimille tietoisuus yhteisöstä uudistetaan yhteisön kokoontuessa rituaaliin. Hänen Uskontoelämän alkeismuodoissa tarkastelema Arunta-heimo oli osan vuodesta hajaantuneena pienempiin joukkoihin ja tietyssä vaiheessa vuotta koko heimo kokoontui yhteen. Durkheimin tulkinnan mukaan edellinen oli heimolle profaania ja jälkimmäinen pyhää aikaa (pyhää on Durkheimille se, mikä on lähtöisin yhteisöstä). Yhteen kokoontumista luonnehtii sosiaalinen poreilu. Samankaltaisesta ilmiöstä lienee kyse muuttolintujen, kuten kurkien kohdalla: muuttoaikaan kurjet muodostavat valtavia parvia ja kommunikoivat äänekkäästi, pesimäaikaan ne taas liikkuvat pääosassa pareittain (ja luultavasti ovat hiljaisempiakin?). Koolla olevan yhteisön samanaikainen läsnäolo ja tietoisuus siitä, että muutkin ovat tietoisia toisista ja tästä yksilöiden muodostamasta yhteisöstä saavat yksilöt käyttäytymään sosiaalisesti. Kokevatko naakat tai kurjet parvensa pyhänä? – Vaikea sanoa, mutta jos unohdamme kokemuksen ja katsomme parven toimintaa ohjaavia periaatteita, voidaan niiden nähdä nousevan juuri “parvitietoisuuden” pohjalta, joka määrittää toimintaa tietynlaiseksi, jolloin toisenlainen toiminta ei ole suotavaa. Jos taas pyhää ajatellaan tarttuvuuden ja energian kautta, se voidaan määritellä liittyväksi niihin objekteihin, jotka pitävät parven koossa.

Yhteisöä jakavat tekijät ja niiden ylittäminen

Naakkaparvista löytyy sisäisiä jakoja: esimerkiksi naakkaparit ovat pareja, vaikka liikkuvat parvessa. Voitaneen sanoa, että ihmisyhteisöissä sosiaalisia jakoja on enemmän: ihmiset kuuluvat perheisiin, parisuhteisiin, kaveriporukoihin, työ- ja harrastusyhteisöihin, kansallisiin, ylirajaisiin tai uskonnollisiin ryhmiin ja kokoontuvat eri tilanteissa erilaisiksi muodostelmiksi, joissa ei ole välttämättä yksilöiden välisiä henkilökohtaisia siteitä (esim. käynti kaupassa). Tällöin herää kysymys siitä, mikä on tietylle ihmiselle tärkein yhteisömuoto? – Kaveriporukka vai kansakunta? Kysymyksenasettelu on nähdäkseni harhaanjohtava. Eri tilanteissa ihminen kokee olevansa (ja on) osa erilaisia yhteisöjä: esimerkiksi televisioitua jääkiekko-ottelua katsoessaan hän voi olla yhdessä kaveriporukan kanssa, mutta samalla samaistua kansakuntaan, jota jääkiekkojoukkue edustaa. Pitäisikin kysyä, että miten tietty kuulumisen kohde (yhteisö) pystytään tekemään relevantiksi, eli toisin sanoen, miten yhteisön keskus otetaan haltuun? Silloin kun johtava naakka saa muun parven seuraamaan perässään tai kotona vierähtää kyynel Suomen jääkiekkojoukkueen ollessa haastateltavana televisiossa, tässä ollaan onnistuttu. Onnistuminen vaatii yhteisöä jakavien erojen ylittämistä. Ehkä juuri tästä johtuu se, miten kiehtovalta lentävä naakkaparvi näyttää. Aivan kuin se olisi elävä organismi, jolla välillä näyttää olevan päämäärä, jonka se välillä kadottaa ja joka välillä on jakautumassa osiin, kunnes taas yhdistyy yhdeksi kokonaisuudeksi. Toki kriittisen tutkijan on kyettävä myös ylittämään haltioitumisensa ja osattava kysyä, millaisia vaihtoehtoja yhteisön järjestäytymiselle on, kuin juuri se, mikä vallitsee tiettynä hetkenä.

Lähteet

Durkheim, Émile (1980 [1912]) Uskontoelämän alkeismuodot. Helsinki: Tammi. Suom. Seppo Randell. – 1921. Les formes élémentaires de la vie religieuse.

”Naakka.” Wikipedia. http://fi.wikipedia.org/wiki/Naakka

”Western Jackdaw.” Wikipedia. http://en.wikipedia.org/wiki/Western_Jackdaw