Pohjois-Amerikan tutkimus Turun yliopistossa

Tänä vuonna Turun yliopistossa aloitti toimintansa John Morton -keskus (John Morton Center, JMC), joka on perustettu koordinoimaan ja vahvistamaan Pohjois-Amerikan tutkimusta sekä asiantuntemusta Turun yliopistossa. Keskuksen virallinen avajaistapahtuma on huhtikuun 29. päivä, mutta esimerkiksi keskuksen tutkijaverkosto – allekirjoittanut mukaan lukien – kokoontui jo helmikuun 25. päivä tutustumaan toisiinsa, toistensa tutkimuksiin sekä pohtimaan yhteistyön mahdollisuuksia.

Omat tutkimukseni linkittyvät jo nyt Pohjois-Amerikan tutkimukseen helluntailaisen kristinuskon globaalin vaihdon ja verkostojen tutkimisen näkökulmasta. Suunnitteilla oleva tutkimukseni kanadansuomalaisista asettuu keskuksen intresseihin hyvin selkeästi. Näin turkulainen uskontotiede on tutkijaverkoston kautta jo ensi askeleista lähtien mukana yliopiston uuden painopisteen ja keskuksen toiminnassa.

Monitieteisenä foorumina JMC kokoaa yhteen erilaisia tutkijoita, oman alansa asiantuntijoita, mikä on myös uskontotieteen intressien mukaista. Samojen ilmiöiden ja ihmisten tutkiminen eri näkökulmista auttaa meitä ymmärtämään tätä maailmaa ja ihmisten muodostamia yhteisöjä. Keskuksen tutkijaverkoston tapaaminen oli jo lupaava. Jäämme odottamaan, mitä tämä yhteistyöväylä tuo tullessaan.

Advertisements

Tekstityöpajasta ja kahvista

Tämän blogin ensimmäisessä postauksessa mainittiin tekstityöpajan joululounas, jossa oppiaineen blogi nousi keskustelun kohteeksi ja jonka jälkeen se hetikohta myös toteutettiin.

Tekstityöpaja on uskontotieteen jatko-opiskelijoiden epävirallinen ja epämuodollinen, epäsäännöllisesti kokoontuva ryhmä, johon kaikki jatkokoulutettavat ovat tervetulleita. Emmekä heitä työpajalaisia ulos ryhmästä, vaikka he sattuisivat väittelemäänkin. Osallistuminen on täysin vapaaehtoista.

Tekstityöpaja ei olisi tekstityöpaja, ellei siellä joka kerran olisi tarjolla kahvia ja teetä sekä jotain kastettavaa. Joskus itsetehtyä tai matkoilta tuotua, useimmiten lähikaupasta kiireessä hankittua. Kahvin ja teen juonnin ohessa, keksejä tai kakkua mutustellessa, keskustellaan kirjoittamisesta ja teksteistä. Ja kuten tämän tekstin alusta kävi ilmi, käymme myös syömässä yhdessä. Joulu- ja kevätlounas kuuluvat perinteisiin. Toivottavasti myös piknikistä omenapuiden kukkiessa muodostuu traditio. Olemme myös tehneet ekskursion ulkomaille, Tarttoon, josta jäi erityisesti mieleen se, että söimme perinteikkäässä kahvilassa herkullisia leivonnaisia ja joimme koristeltua kahvia.

Tarto 067

Kaikesta kahvista huolimatta pääosassa ovat aina tekstit ja kirjoittaminen. Käsittelemme tekstejä teksteinä – kyse ei ole niinkään väitöskirjan ohjauksesta tai teoreettisista kysymyksistä, vaikka niitäkin aika ajoin sivutaan – ja joskus pysähdytään pidemmäksikin aikaa. Luemme tekstejä sana ja välimerkki kerrallaan, luvuittain ja kappaleittain sekä kokonaisuutena. Kysymme, mikä toimii ja mikä ei. Mikä oli hienosti ilmaistu ja mikä jätti tulkinnan varaa tai aukkoja.

Ryhmässä olemme kaikki tasavertaisia ja arvostamme toisiamme kirjoittajina ja kommentoijina. Tämä tarkoittaa myös sitä, että voimme ystävällisesti vitsailla tekstiin sujahtaneista huolimattomuuksista, epätarkkuuksista, suoranaisista virheistä tai ylipitkistä weberiaanisista virkkeistä.

Katsomme kirjoittamista prosessina. Teksti on siinä vaiheessa kuin se on työpajaan tuotaessa. Sitä pitää ehkä tiivistää, ehkä jatkaa, sen rakenne ehkä pitää muokata kokonaan uusiksi.

Paitsi tekstejä käsittelemme myös itse kirjoittamista. Pohdimme, minkälaisia kirjoittajia olemme, minkälaista kirjoittajapolkua olemme kulkeneet, mitä esteitä ja kynnyksiä kirjoittamisellemme asetamme ja miten niitä ylitämme.

Vuoden lopulla asetamme itsellemme kirjoittamistavoitteet seuraavalle vuodelle, mutta emme rankaise, jos edellisen vuoden tavoitteet ovat jääneet toteutumatta.

Tämän lukuvuoden aikana olemme pohtineet paljon yleistajuista kirjoittamista. Tämä liittyy erityisesti syksyllä 2013 järjestettyyn studia generalia -luentosarjaan ja sen pohjalta toteutettavaan teokseen. Yleistajuiseen kirjoittamiseen tähtää myös tämä blogi. Tänne kirjoittamista eivät kahlitse vaatimukset lähdeviitteistä tai teoreettisesta viitekehyksestä. Kirjoittamisen aiheena voi olla mikä tahansa maan ja taivaan välillä – niin kuin uskontotieteessä yleensäkin.

“Multitaskaajat” ja organisatoriset velhot eli “Mitä sinä oikein teet siellä yliopistolla?”

Joskus tarvitsisin astrolabin navigoidakseni töitteni keskellä. Kuva: Anna Haapalainen

Joskus tarvitsisin astrolabin navigoidakseni töitteni keskellä. Kuva: Anna Haapalainen

Usein huomaan olevani tilanteessa, jossa minulta kysytään mitä teen työkseni ja aivan yhtä usein en oikein tiedä mitä vastaisin. “Olen yliopistolla” tuntuu jotenkin vajaalta ja johtaa usein lisäkysymyksiin. Tarkemmat määrittelyt “Opetan parissa seminaarissa”, “Koordinoin yhtä symposiumia” tai “Teen väitöskirjaa” eivät kuitenkaan välitä todellisuutta aivan sellaisena kuin sen haluaisin välittyvän. Lienee siis aika kertoa omasta työstäni yliopistolla. On kuitenkin huomioitava, että jokaisen yliopistolla työskentelevän henkilön työnkuva on yksilöllinen, joskin yhteneväisyyksiä omaan työhön voi tästäkin tekstistä löytää. Mitä siis teen siellä yliopistolla?

Koordinointia ja kahvia

Olen Aboagora – Between Arts and Sciences -symposiumin sekä Falling Walls Lab Turku -karsinnan koordinaattori. Mitä koordinointi sitten on? Se on järjestelemistä, lankojen käsissä pitämistä, hakemusten tekemistä, sähköpostiliikenteen ja budjetin hallintaa sekä palavereja ja sopimusten solmimista. Koordinointi on järjestyksen luomista luovaan kaaokseen. Se on mahdollistamista.

Opetusta ja kahvia

Opetan ja ohjaan graduseminaarissa, gradutyöpajassa ja omalla “Pyhää Ruokahalua” -kurssillani. Opiskelijat näkevät opettajan keskimäärin pari tuntia viikossa. Tuon parin tunnin valmistelemiseen (materiaalien valinta, kysymysten laatiminen, tunnin suunnittelu, opiskelijoiden tekstien lukeminen ja diashown koostaminen) sekä erilaisten käytännön asioiden hoitoon (kuten salivaraukset, neuvonta, arvosanojen ja arviointien lähettäminen, skannaaminen, kopiointi, puhelut tekniseen tukeen, kun moodle tai kone jumittaa sekä sähköpostiliikenteen hallinta) menee kuitenkin moninkertainen aika. Opettaminen on  oppimista. Oppimista, joka tapahtuu ajatusten vuorovaikutuksessa, mutta myös oman ajanhallinnan oppimista.

Väitöskirjatutkimusta ja kahvia

Väitöskirja on tohtorikoulutettavien ensisijainen työ. Tilanteessa, jossa ei turvattua rahoitusta ole on oma tutkimus rahoitettava muilla keinoin. Minä rahoitan tutkimukseni tekemällä töitä eli koordinoimalla ja opettamalla. Mitä tämä väitöskirjan tekeminen sitten on? Se on haastattelunauhoitteiden litterointia, lukemista, ajattelua, kaavioiden piirtämistä, esitelmiä, konferenssiosallistumisia, kirjoittamista, haastatteluja, havainnointia, lukemattomia merkintöjä tutkimuspäiväkirjaan ja pitkiä käytäväkeskusteluja muiden jatko-opiskelijoiden kanssa, ja kyllä, sähköpostiliikenteen hallintaa. Väitöskirjatutkimus on intohimo.

Ja oliko vielä muuta? Entä oliko kahvia?

Edelliset jaottelut on tehty työnimikkeiden mukaan, mutta todellisuus on toki aivan toinen. Kuvitteellinen, mutta silti totuudenmukainen kuvaus päivästäni voisi olla seuraava:

Herään, tarkistan sähköpostin ja vastaan aamukahvi koneen vieressä kiireellisiin sähköposteihin, jotka liittyvät sekä opetukseen että koordinointiin. Aamutoimet ja bussilla yliopistolle. Aamukokous ja kahvia. Keskustellaan ja päätetään asioista. Työhuoneelle ja sähköposti auki. Kiireellinen budjettiselvitys, pari kansainvälistä sähköpostia, printtaan ulos pari opiskelijan työtä ja tungen ne kassin (katson kotona). HAH! Ehdin litteroida 40 minuuttia. Lounas kollegoiden kanssa. Sekoitus pähkähullua keskustelua ja syvää sisällöllistä pohdintaa. KAHVIA. Opiskelijatapaaminen. IltapäiväKAHVI eli ns. tauko, jonka aikana puhutaan töistä. Opetusta. Työhuoneelle. Sähköpostit. Tiedottamista ja kutsujen lähettämistä. Kotiin kaupan kautta. Pyykit, tiskit – kissalla on nälkä. Löydän nuhjaantuneet opiskelijoiden tekstit kassista. Keitän kahvia, luen ja kommentoin. Sähköposti auki, koordinointia, tiedotteiden kirjoittamista ja tutkimuskysymysten muotoilua. Rahoitushakemusten deadline lähestyy. Tsekkaan CV:n ja työsuunnitelman kuntoon. Vielä hetki aikaa oman konferenssiesitelmän kirjoittamiselle – ei enää kahvia.

Toisaalta päivä voi olla myös tällainen:

Herätys, sähköpostit ja aamukahvi. Villasukat, verskat ja shaali. Omaan tutkimukseen liittyvä artikkelitiedosto auki. Kirjoittamista, viilailua ja muutama puhelu ohjaajille. Kahvia. Koordinointiin ja opetukseen liittyvien asioiden hoitoa. Lounas – yhä edelleen yöpaidassa. Lisää kirjoittamista. Ajankohtainen omaan tutkimukseen liittyvä kirja ja kissa kainaloon. Sohvalle – yöpaidassa. Lukemista ja juoksevien asioiden hoitoa. Perhe tulee kohta kotiin. Pikainen suihku, ruoan valmistamista ja kahvia – feikkaan pukeutuneeni päivävaatteisiin jo aamulla. Lisää lukemista, kirjoittamista ja muiden töiden hoitoa – ei ulkona kertaakaan koko päivänä.

Edellisten kuvausten perusteella on ymmärrettävää, että kysymykseen “Mitä sinä oikein teet siellä yliopistolla?” on aavistuksen vaikea vastata tyhjentävästi. “Juon hirvittävät määrät kahvia” lienee lähimpänä totuutta.